perjantai 11. huhtikuuta 2014

Kamera ja kvartsihiekka

Olisi niin monta juttua jonossa jaettavaksi teille, mutta ihan pakko on kertoa eilisillan avajaisista Gumbostrand Konst & Formissa. Tarkoitus oli ensin laittaa tämä tuonne Kotilo-gallerian puolelle, onhan kyseessä taide-elämys, mutta kun kuvia kertyi kaikesta muustakin enkä hankkinut sieltä mitään omaan kotigalleriaani - vielä.

Matkalla kuvasin Gumbostrandin upeita rantamaisemia auton ikkunasta.


Joku oli tulossa soudellen paikalle, vaikka merestä ei ole jäät vielä ihan kokonaan lähteneet.



Kyseessä on siis legendaarisen valokuvaajan Caj Bremerin ja Nuutajärven nuorempien lasitaiteilijoiden yhteisnäyttely Kamera ja Kvartsihiekka, joka jatkuu 8. kesäkuuta asti.  Eilisessä avajaispuheessaan Caj Bremer juhlahousuissaan kehotti jättämään kuvien katselun toiseen, rauhallisempaan kertaan ja nauttimaan nyt illan tunnelmasta ja pitämään hauskaa. Valtavassa tungoksessa se olikin hyvä neuvo, jota aion noudattaa.


Paikalla oli myös YLE, joka kuvasi dokumenttia Caj Bremeristä. Toivottavasti en tallentunut heidän otoksiinsa, vaikka onnekkaasti pääsin oikein kättelemään herra Valokuvaajaa, joka on niin sympaattinen ja valloittava persoona.



Puheiden lisäksi tilaisuudessa oli myös tarjoilua; punaisten ja valkeiden juomien lisäksi punavalkeaa punajuuri-vuohenjuustomoussea ja marenkeja, jollain makealla täytteellä.


Niin, ja sitten oli niitä taideteoksia. Kuvat eivät parhaita mahdollisia, koska väkeä oli tosiaan runsaasti ja oli hankalaa saada otoksia, joissa ei olisi näkynyt vähintään varjoja yleisöstä.





Luulen yleisöryntäyksen johtuneen osaltaan siitä, että tilaisuuten oli järjestetty bussikuljetus Helsingin keskustasta, mikä on tosi hieno juttu, koska Sipoon rannikolle ei julkiset yhteydet ole parhaat mahdolliset  eikä parkkitilaa ole rajattomasti. Mikäli itse haluaisit tietää vastaavista tapahtumista, kannattaa liittyä Konst & Formin postituslistalle. Sitä kautta minäkin olin kutsuni saanut. Suosittelen paikkaa muutenkin, koska siellä upeiden, usein vaihtuvien näyttelyiden lisäksi Café, jossa tarjoillaan esim. sunnuntaisin brunssia ja myymälässä on esillä laadukasta pohjoismaista designia - pieniä taideteoksia nekin.


Yksityiskohta Johannes Rantasalon teoksesta Notkea vihreä

Muotoilija Heikki Viinikainen kuvattavana töidensä kanssa.



Korutaiteilija Lea Swantz lasiveistostensa äärellä.



Osa Lea Swantzin teoksesta School of  Fish

Pahoittelen, etten muista kaikkien taideteosten nimiä, kun mies hukkasi sen näyttely-lehtisen, josta olisin voinut luntata.

Vielä muutama yksityiskohta myymälästä, jonka valikoimiin kuuluu lisäksi muutamia tarkkaan valittuja vanhoja huonekaluja.


Tarjolla pehmeää,



piikikästä,


kovaa,


tuoksuvaa


vaahtoavaa


ja takkatulen lämpöä.


Pois lähdettyämme mies päätti ajaa oikoreittiä, jota pitkin jouduimme lähes Sipoonkorpeen asti, jossa navigaattirikaan ei löytänyt kartalle. Siksi sainkin Ekhomen naistenillassa nauttia iltapalasta tunnelmasta kaksin Ninan kanssa, kun muut vieraat olivat jo ehtineet poistua. 





Oikein mukavaa perjantaita ja viikonlopun alkua! Nyt minä oikeasti ryysään Stockan Hulluille päiville ja yritän vihdoin päästä lentoon. 

Ja Hanna - oli kiva nähdä :)







2 kommenttia:

  1. Olihan täällä kuvi avaikk akuinka moneen kuvaan sarjasta 100 onnen päivää! Kiitos taas tästä retkestä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet niin oikeassa! Meinasin jo lisätä tähän juttuun, että näillä kuvilla aloitan tuon haasteen :)

      Poista

Kiva jos jätät kommentin. Luen kaikki mielelläni, mutta vastaus saattaa viipyä :)