Ihana lumi

Luvassa on tällä kertaa kunnon kuvapläjäys joulun jälkeisiltä päiviltä ja varsinainen oodi lumelle :)

Ei tämäkään juttu ihan yhdeltä istumalta syntynyt, vaan on kehittynyt pala palalta.

Jouluaaton aattona meidän vessan ikkunasta näkyi jo näin luminen maisema. Miten upeaa, että saatiin valkoinen joulu! Minä niin rakastan lunta, talvea ja pakkasta, että flunssasta ja kuumeesta huolimatta tahdoin joulupäivänä lähteä ulos, koska lunta oli aattona tullut paljon lisää ja päivästä oli tulossa kauniin aurinkoinen.

Ensin kuvasin ikkunan läpi pihamme pihlajissa syöpötteleviä lintuja. Ihmettelin ensin mikä on villiinnyttänyt linnut, kun niitä pyrähteli keittiön ikkunan ohitse ihan yhtenään. Kurkatessani ulos syykin selvisi ja luulin lintuja tilhiksi, mutta hieman tarkempi kuva osoitti ne räkättirastaiksi. 

Harmi kyllä kamerani teho ei ihan riitä kovin tarkkoihin kuviin, varsinkaan ikkunan läpi. Linnut olisivat vain pelästyneet avautuvan ikkunan ääntä, kun niillä muutenkin on aina vahdit läheisissä puissa ja vaihtelevat sitten vuoroja välillä. 

Olinkin ehtinyt ihmetellä, miksei runsas pihlajanmarjasato ollut aiemmin kelvannut linnuille.

Kun sitten lähdimme liikkeelle erittäin lämpimästi varustautuneena (miehellä pilkkihaalari ja minulla paksuin Syrjälän lampaantalja allani), niin välillä miehen piti kiskoa pyörätuolia perä edellä, kun aura-auto oli jättänyt lunta kasoihin risteyskohdissa. Vaikka minun potkukelkkani on jo kaivettu naftaiinista, niin lunta ei vielä ollut tarpeeksi, jotta se olisi luistanut riittävästi. Nyt vain odottelen, että meri jäätyy kunnolla, jotta sinne pääsee kelkkailemaan.

Meidän kylällä ei joka paikkaan niin vain mennäkään, esim. urheilukentälle. Yritin kuitenkin tarkkailla ympäristöä kamera valmiina ja huomasin, että käpysato on kuusien latvoissa melko runsas. Kuvien ottaminen ei minulta vauhdissa kovin hyvin onistu, joten paljon otoksia jää saamatta, jos ei ajoissa huuda seis. Mies kun ei hahmota ympäristöään yhtä intensiivisesti kuin minä, vaan painelee vauhdilla menemään.

Joissain kohdissa auringon valo siivilöityi kauniisti puiden oksien välistä.

Joissain paikoissa taas lunta on puiden ja pensaiden oksilla enemmän kuin toisaalla.

Tässä kuvassa pilkottaa auringossa kylpevä meri tuolta puiden välistä.

Tässä taas pilkottaa osaksi rannoiltaan jäätynyt meri.

Alla vielä kuva omalta pihalta, jonka lumipeite oikein kimalteli auringossa. Tiedän, eihän se oikein kuvassa erotu, mutta ne on nuo pienet valkoiset pisteet ihan kuvan alalaidassa :)

Tässä vaiheessa jo varpaita hieman paleli, vaikka kuinka oli lampaankarvakengät jalassa. Sitä kun istuu toisen kärrättävänä, niin ei pääse veri kiertämään omissa jaloissa.

Tapaninpäivän aamuna taivas oli auringon noustessa todella kaunis. Mutta tässä kuvassa näyttää kyllä siltä kuin aurinko olisi laskemassa, koska argh... mun kamera!!

Pihan pihlajat oli vallanneet tänä aamuna kokonaan toinen laji - mustarastaat. Ikkunan läpi ehdin ottaa pari kuvaa, mutta kun käynnistin hirmuisen operaation ikkunan avaamiseksi (seurauksena meillä ei ole enää verhoa toisessa keittiön ikkunassa), niin ryökäleet pyrähtivät naapurin puolelle, eivätkä enää palanneet.

Koska meitä on täällä kotona kaksi flunssa-potilasta, niin emme poistuneet talosta perinteisille Tapaninpäivän ajeluille. En silti malttanut ihan toimettomana lepäillä, vaan tietenkin neuloin ja jopa siivoilin hieman joulun jälkiä pois.

Joulupäivän aamuna olin jopa saanut inspiraation askarrella joulukortteja. Tuleehan se joulu ensi vuonnakin :)  Olin nimittäin ostanut joululukemiseksi - tai ennemminkin katseltavaksi - Jeanne d'Arc Livingin joulunumeron ja lehden kauniit kuvat päätyivät taas kortteihin. Ennen säästelin eri lehtiä myöhempää selailua varten, mutta kuka niitä ehtii uudelleen kaivaa esiin, kun uusia tulee loputtomana tulvana. Joten nykyisin minulle ei tuota vaikeuksia silputa lehdistä irti kivat, kauniit ja inspiroivat kuvat ja heittää loput paperinkeräykseen. Toki kierrätämme monia lehtiä perhe- ja ystäväpiirissämme, mutta myöhempään tarpeeseen säilön käsityö- sekä askartelulehdet , joita olen saanut jopa postin kautta blogi-ystävältäni Eijalta. Suuret kiitokset :)

Meidän parvekkeelta ei ole ihan paras kulma kuvata laskevaa aurinkoa, mutta kyllä se kivasti loimotti tuolta kuusten välistä ennen painumistaan unten maille.

Lauantaina lähdinkin jo liikkeelle aamupäivällä. Eihän sitä nyt alennusmyyntiä voi väliin jättää edes kipeänä ;) Olimme sopineet ystävän kanssa treffit Tuomarinkylän kartanolle Country Whiteen, jossa voisimme samalla hörpätä kaffet. Vähän pelkäsin, että ruuhka olisi hirmuinen muidenkin rynniessä alennusmyynteihin, mutta onneksi sain ajella melko rauhassa. Ruuhkat olivat kuulemma toiseen suuntaan Jumbon kauppakeskukseen.

Joulujuttuja oli paljon 50% alessa, mutta myös sisustusesineitä ja vaatteita oli alennettu 30-50%. Itselleni ostin tämän ihanan Odd Mollyn jättineuleen puoleen hintaan. Minulla on se nytkin pyjamani päällä, kun loikoilen sängyssä tätä juttua naputtamassa. Kuvan varastin googlen avulla.

Olin jo kotoa lähtiessäni ihaillut pakkasen huurruttamaa maisemaa ja takaisin tullessani pysäköin autoni sillan kupeeseen, jotta voisin ottaa kuukausittaiset vuodenaikakuvani. Olen kyllä ottanut niitä kuvia menneenä syksynäkin, mutten vain saanut julkaistuksi täällä blogissa.  Ehdin jo ottaa muutaman kuvan aatonaattonakin, mutta maisema oli runsaan lumentulon ja pakkasen vuoksi muuttunut jo muutamassa päivässä.

Maisema etelän suuntaan 23.12.2014

Sama maisema 27.12.2014

Maisema pohjoiseen 23.12.2014

Sama maisema 27.12.2014

Joku oli jo ehtinyt eilen käydä kokeilemassa jään kantavuutta luistimilla ja eväitäkin oli nautittu, Hullua! Itse en kyllä uskaltaudu jäälle ennenkuin näen siellä huristeltavan moottorikelkkojen kanssa. Olen tainnut ennenkin mainita pilkkijöiden olevan meilläpäin niin uhkarohkeita, että heidän perässään en jäälle menisi, mutta kun se kantaa painavammat menopelit ja varsinkin autot, niin sitten vasta minäkin rohkenen potkukelkkani kanssa.

Kaislikko ei enää iltapäivällä auringon laskiessa mailleen näyttänyt samalta kuin aamupäivällä, joilloin maisema oli todellakin ihan jäätyneen valkoinen. Paljon kyllä riippuu myös siitä, onko kaislikko etelän vai pohjoisen puolella.

Yksinäinen hämähäkin seitti oli jäänyt sinnittelemään sillankaiteeseen.

Nyt taitaa riittää lumesta :) Rentoa sunnuntaita!

Kaunis syksy

Kalenterissa ei merkintöjä.

Ulkona harmaata ja

koleaa.

Katselen syksyn värejä.

Edellä olevat kuvat Uuden Porvoontien varrelta ja Sipoonrannasta, loput kuvat omalta pihalta. Nämä edustakoon vuodenaikakuvieni sarjaa, koska se maisema, jota olen kuukausittain kuvanut, ei ollut syyskuussa yhtään erinäköinen kuin elokuussa. Mutta näistä ruskan väreistä olen nauttinut, missä vaan olen kulkenut. 

Ihana syksy!

Viimeisiä kukkijoita ja vuodenaikakuvia

Täällä kuumeen kourissa kirjoittelen. En tiedä onko pojalta tarttunut flunssapöpö vai mikä, kun ei kuitenkaan ole nuhaa eikä kurkkukipua, joita tuntuu olevan kovasti liikkeeellä.

Eilen kuitenkin lähdin käymään Helmiharakassa ja lähi-Siwassa, jonne oli tullut lankalähetys.

Kukkapenkkini on autokatostamme vastapäätä ja huomasin siellä vilkasta liikehdintää. Perhoset ovat jostain syystä nyt villiintyneet liikkeelle, enkä tiedä, olenko ihan väärässä, mutta ne eivät kai yleensä enää tähän aikaan vuodesta ole kovin aktiivisia.

Näitä amiraaleja lenteli tämän vielä kukkivan syräkin ympärillä useampia, mutta tämä yksi viipyi kuvattavana melko pitkään. Sillä on muuten siiven alapuolikin kauniisti kuvioitu.

Jos voitte suurentaa tätä alempaa kuvaa, niin näkyy paremmin nuo hauskan raidalliset tuntosarvet, joiden päät on vaaleat, ihan kuin niissä olisi pikkuruiset lamput.

Niin, ja en tiedä voiko syräkki olla tämän kukan oikea nimi, kun en sellaista googlaamalla löytänyt, mutta mielestäni niin luki taimen mukana tulleessa "käyttöohjeessa", jonka olen tökännyt sen juurelle multaan, jotta muistaisin kasvin nimen. Ehkä luin väärin, pitää tarkistaa. Tässä vähän huono kuva koko puskasta, jonka en tajunnut kasvavan näin suureksi, kun olen sen istuttanut ihan keskelle kukkapenkkiä. Jättää varjoonsa kaikki muut.

Perhoset ei olleet ainoita vieraita kukkapenkissä, siellä kyyhötti myös tämmöinen turilas. Jos joku tunnistaa, niin saa vapaasti valistaa minua.

Tulikukka on myös innostunut uudelleen kukkimaan. Onko tuo sitten ampiainen vai mikä sen mettä nauttimassa?

Laventeleissa pörräävää mehiläistä yritin myös kuvata, mutta se oli nyt paljon vilkasliikkeisempi kuin kesällä, kun kuvailin niitä parvekkeella. Laventelit kukkii vielä upeasti, mutta en huomannut kuvata niitä lähempää. Pilkottavat tässä kuvassa ihan vasemmassa alalaidassa. Runsas pihlajanmarjojen määrä ei oikein pääse oikeuksiinsa kuvassa, mutta niitä on tosi paljon.

Tarkoituksena olisi jossin vaiheessa päästä eroon noista pihlajista ja laajentaa kukkapenkkiä tuonne kallion suuntaan. Se vain vaatii mittavia kaivuutöitä, kun pihlajien keskellä on vadelmapuskia, jotka tahtovat levittää kasvuaan juuri minun kukkapenkkiini, jonne en niitä tahdo.

Komeamaksaruohot ovat vielä nupullaan, mutta taustalla olevien kuunliljojen kukinta oli nopeasti ohi heinäkuun helteillä.

Anemonea en muistanut istuttaneeni, joten sen kukkiminen on kiva yllätys. Se taas ei ole kivaa, että sen vieressä näköjään kasvaa valtava voikukka.

Tämä taas oli hellyyttävä näky, kun kokonaan kuivaneesta kukinnosta yksi pikkuinen kukka yrittää sinnikkäästi pysyä hengissä. Rautapadassa taas rehottaa komeamaksaruoho ja tädyke ja taustalla hortensia.

Laitan nyt vuodenaikakuvia tähän samaan postaukseen, kun muuten saattaa jäädä kokonaan tekemättä. Koko kesä jäi kuvien osalta väliin ja voisin syyttää sairastamista ja sairaalassa ramppaamista, että kuvat jäi ottamatta. Kuvien ottaminen meidän sillalta kävisi helpommin, jos kävelisin siitä päivittäin, niin olisi helppoa pysähtyä nappaamaan pari kuvaa. Mutta autolla ohi ajaessani en usein vain jaksa, kun pitää pysäköidä auto, könytä ulos, kaivaa keppi ja kamera takapenkiltä, köpötellä sillalle ja sama toiseen suuntaan. Riippuu paljon yleisestä fiiliksestäni eli väsymyksen tilasta, onko selkä ja jalat jo valmiiksi kipeät, että jaksanko nähdä vaivan kuvien ottamiseksi. Tahtoa ei puutu, mutta tuollaisen pienenkin asian tekeminen on usein niin vaivalloista, että vammoista tulee taas niin ärsyttävän tietoiseksi.

( Sivuhuomautus: kuopus sairastaa kanssani kotona ja hän toi juuri minulle pari tekemäänsä kinkku-juusto-voileipää. Mikä ihana poika <3 )

Eilen oli siis kohtuullisen hyvä päivä ja sain kuvat otettua. Ne ei varmaan paljon poikkea heinä- ja elokuisesta tilanteesta, koska heinäkuun helteiden vuoksi kaislikko oli jo silloin todella kuivaa.

Yllä olevat kuvattu sillalta etelän suuntaan ja viimeisin on mantereen puoleista kaislikkoa. Seuraavat kuvat on sillalta pohjoiseen.

Roskien määrä ei ole ainakaan vähentynyt.

Eli ilmeisesti kalaa vielä tulee, kun sillan alla käy kuhina. Ei vaan minun ymmärrykseeni käy, että ihminen, joka arvostaa luonnon antimia tulemalla kauempaakin niitä hyödyntämään, ei kuitenkaan arvosta itse luontoa, joka niitä antimia hänelle auliisti tarjoaa.

Autolle päin köpöttäessäni bongasin vielä sitruunaperhosen.

Tässä vielä se metsikkö, josta kalamiehet käyvät tonkimassa matoja. 

Saatiin pari lämmintä päivää, nauttikaa auringosta!