sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Päiväretki Seilin saarelle

Jotta pääsen kertomaan uusimmista retkistäni Ruotsinpyhtäälle ja Fiskarsiin, niin naputtelen alta pois reilun viikon takaisen retken, joka suuntautui Turun kautta Seilin saarelle. Ystäväni Hanna oli jo katsellut junan ja yhteysaluksen aikatauluja, mutta melko extempore päätimme lähtöpäivän.  Hieman (tai itse asiassa melkoisesti) hirvitti aikainen aamuherätys, kun taxi tuli noutamaan minut
klo 5.33 !!!

M/s Fanny lähti Aurajoelta klo 10, joten meillä  oli puolitoistatuntia aikaa siirtyä sinne Turun Rautatieasemalta ja ihastella samalla Turun kauniita, vanhoja rakennuksia, ja joen varrella olevaa taidetta.






Koska sää oli pilvinen ja merellä tuuli, päädyimme viettämään merimatkan sisätiloissa, josta löytyy myös wc ja pieni kioski. 





Seilin nuori henkilökunta on todella ystävällistä ja avuliasta porukkaa. Kuvassa autetaan juuri Temppu-koira rantautumaan ja minäkin sain monet avuliaat kädet tuekseni, koska laivaan kulkeminen ei ole helpoimmasta päästä. Seilin nuoret myös tarjosivat autossaan kyytiä peremmälle saareen, josta opastettu kierros lähtee, mutta me halusimme Hannan kanssa ikuistaa jokaisen ruohonkorren, joka saarella kasvaa ;) No, ei nyt ihan jokaista, mutta Seili on luontoarvoiltaan rikas ja upea ja siellä kasvaa monia rauhoitettuja kasveja, joista esim. peltomaitikka on erityisen harvinainen Suomessa, jossa sitä esiintyy vain joillain saarilla Turun saaristossa.




Saanen tässä kohdin huomauttaa, että jutun kuvien laatu vaihtelee ensinnäkin siksi, että osa on oettu kännykällä ja osa kameralla, jossa käytin manuaaliasetuksia, mikä taas aiheutti hankaluuksia, kun sää oli vaihteleva. Eli välillä aurinko pilkahteli ja oli kirkasta ja välillä ihan pilvistä ja tällaisella tumpelolla oli vaikeuksia. Kuvaamista häiritsee myös kovasti ikänäkö, varsinkin kännykällä kuvatessa, kun en näe lähelle. Kotona läppärillä huomasin, että suurin osa kameralla otetuista kuvista on jotenkin ylivalottuneita ja joudun niitä pikkaisen muokkaamaan. Siksikin tämä juttu ilmestyy myöhässä. Se tuskin haitannee ketään, koska tuo upea saari ei mihinkään katoa, koska Seilistä pidetään selvästi hyvää huolta ja tämä retkivinkki pysyy ajankohtaisena pitkään. 




Seilissä on nykyään enää muutama vakituinen asukas, mutta aiempien asukkaiden talot ovat pysyneet pääosin samoilla suvuilla ja toimivat tänä päivänä kesäasuntoina. Koko saari tai siis se osa, joka me Hannan kanssa ehdittiin nähdä, oli täynnä hienoja, kuvauksellisia yksityiskohtia ja maisemia.








Emme voineet olla hämmästelemättä, kuinka kaikki puut, pensaat ja kukat olivat Seilissä ihan valtavan isoja. Tavallisen puna-apilan kukatkin olivat suuria palleroita Ja ruusupensaat kasvoivat vaikka keskellä katajaa. Ahomansikatkin olivat jo kypsyneet, mutta niitä en meinannut ehtiä kuvaamaan ennenkuin Hanna poimi ne meille välipalaksi :)





Seilin puutarhureina ja perinnemaiseman säilyttäjinä toimivat lampaat ja lehmät. Tuo musta on selvästi sonni, niin epäilevästi se nousi meitä mulkoilemaan kulkiessamme ohi ;)




Lampaita emme lähteneet etsimään, koska ne kuulemma laidunsivat sen verran hankalassa maastossa.






Seilin saaren vuosina 1801-03 rakennettu päärakennus on ensimmäinen vielä jäljellä olevista kivirakennuksista ja se muodostaa 1800-luvun puolivälissä lisättyine sivurakennuksineen saaristomiljöössä harvinaisen uusklassisen kokonaisuuden. Seilin saaren mielenkiintoinen historia alkaa keskiajalta,  jolloin siellä tiedetään jo harjoitetun maanviljelystä, mutta traaginen osuus saaren menneisyydestä alkoi, kun sinne alettiin siirtää tarttuvaksi taudiksi kuviteltua lepraa sairastavia eristyksiin ja sitten myöhemmin 1600-luvun loppupuolella mielisairaita houruinhuoneisiin. Tämä päärakennus toimi mielisairaalana aina vuoteen 1962, jolloin se lakkautettiin.

Nykyään rakennuksessa toimii Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitos, joka keskittyy sillien ja punkkien lisäksi Saaristomeren ja Itämeren alueen monitietelliseen tutkimiseen. Punkeista varoiteltiin ja muistutettiin tutkimaan itsensä saarivierailun jälkeen. Punkkeja on myös meidän pihapiirissä ja juuri pari päivää sitten löytyi jalastani ällöttävä, itsensä minun verelläni täyttänyt harmaa pullero :(


Opastetun kierroksen alkamista odotellessamme ehdin kuvata mielisairaalan alueen rakennuksia pienen mäen päällä. Kaikki seuraavat neljä kuvaa, sekä edellä ollut kuva päärakennuksesta, on samasta kohtaa otettu. Punainen hirsinen "kerrostalo" on vanha pappila. Muita en muista, mutta ne ovat olleet mielisairaalan toimintaan liittyviä rakennuksia, joihin kuului mm. talli, leivintupa, pesula.





Ennen saarikierrokselle lähtöä kurkkasimme lähes alkuperäisessä asussaan olevaan potilashuoneeseen. Sen seinän säännönmukaisella ruudukolla katsottiin olevan hoitava vaikutus epäjärjestyksessä olevaan mieleen. 


Meitä oli kierroksella yllättävän monta. Yllättävää sikäli, etteivät kaikki tulleet samalla yhteysaluksella., mutta saarelle pääsee myös Nauvosta. Mukana oli mm. peräkärryllisillä pyörillä liikkuneita perheitä ja saarellahan voi myös yöpyä. Samalla laivalla tullut Temppu-koira osallistui myös kierrokselle ja siinä olikin erityisen hienosti käyttäytynyt ranskanbuldog. 




Seilin alkuperäinen kirkko jouduttiin aikanaan purkamaan huonokuntoisena, mutta sen tilalle rakennettiin uusi hirsirakenteinen kirkko vuonna 1733-34.  Kirkko on todella upeassa kunnossa, huolehtiihan siitä Pro Seili ry ja Metsähallitus. Ihan siitä hyvästä, että pääsee näkemään tämän satoja vuosia säilyneen komeuden, maksaa mielellään pienen pääsymaksun, jotta tulevat sukupolvetkin saavat nähdä esi-isiensä kättenjäljen.


Kirkkoon oli erilliset sisäänkäynnit ja tilat leprapotilaille ja muille saaren asukkaille. Kirkon takana sijaitsevalle hautausmaallekaan ei lepraa sairastaneita haudattu, vaan heidän viimeiset leposijansa ovat eri puolilla saarta merkitsemättöminä, eikä niitä kaikkia ole pystytty koskaan löytämään. He saivat oman, yhteisen muistoristinsä vasta vuonna 1982.


Tässä kuvassa kirkon väri näkyy liian punaisena, mutta halusin kertoa, että pieni hautausmaa yksinkertaisine valkoisine risteineen saa viimeistään mielen liikuttumaan, kun ajattelee kaikkia saaren ihmiskohtaloita. 


Seilin historiasta kiinnostuneille löytyy lisätietoa mm. seuraavasta linkistä, josta taas löytyy linkki mielenkiintoiseen, noin puolen tunnin pituiseen videoon (ruotsinkielinen) saaren historiasta
Toki googlettamalla löytyy muitakin videoita ja Hanna kävi heti retkemme jälkeen kirjastosta lainaamassa Sinikka Lehtisen kirjan Kohtalona Seilin saari, jota olen kuullut muidenkin kehuvan.


Kierroksella kuulimme Seilin historian lisäksi saaren kasveista ja erään niemen kärjessä pesivästä kalasääksestä, jonka puuhia voi seurata webbikameran välityksellä. Hanna tiesi valkolehdokin olevan presidenttimme lempikasvin, koska oli kuullut Sauli Niinistön soittavan YLE:n Luonto-Suomi -radio-ohjelmaan.




Meinasin unohtaa kertoa, että opastetun kierroksen jälkeen söimme lounaan ja mustajuuri-artisokkakeitto oli erityisen hyvää.  Vasta käyntimme jälkeen alkoivat laajemmat ravintolapalvelut toimia, joten nyt on saatavilla myös a la carte -annoksia. 

Sitten olikin aika lähteä taas postilaiturin suuntaan odottamaan paluukuljetusta. 




Mutta ei Hanna, ei se laiva sieltä löydy ;)

Meidän retkemme oli todella antoisa ja mukava, vaikka pari päivää menikin minulla toipuessa. Mutta oli se sen arvoista - suosittelen Seiliä ehdottomasti!

Terkuin,

Tuula

PS. Sanonta "olla seilissä" juontaa juurikin Seilin saarelta, jossa kieltolain aikaan sai poikkeusluvalla valmistaa viinaa saarella asuvien tarpeisiin, mm. lääkkeeksi.