Islantilaisneule koiralle

En ole tainnut iäisyyksiin esitellä neulomuksiani täällä blogissa, mutta instassa kyllä joitakin.

Ystäväni perhe lisääntyi karvaisella lapsella jokin aika sitten ja vasta äskettäin sain toimitettua tuolle pikkiriikkiselle pennulle (joka tosin oli jo ehtinyt kasvaa melkoisesti) neulomani islantilaisvillapuseron.

Kun yksi ilta sain ajatuksen neuloa Lyylille villapuseron (varmaan oli ne kovat pakkaspäivät silloin), niin laitoin googlen kuvahakuun sanaksi villapusero chihuahualle, jotta saisin ideoita, millaisen neuleen toteuttaisin. Enemmän sieltä tuli esiin ihan muita rotuja mitä erilaisimmissa villiksissään, mutta bongasin joukosta perinteisen islantilaisneuleen, joka oli peräisin blogista

Satumaisia silmukoita otsikolla Neule koiralle ohje. Kiitokset Sadulle erityisesti hyvästä mallipiirroksesta kirjoneuletta varten :)

Koska minulta todellakin löytyy lankoja mistä valita, niin aloitin siltä istumalta neulomisen tuon ohjeen mukaan, mutta heti alkuunsa soveltaen eli eripaksuisella langalla ja puikoilla ja vielä matkanvarrellakin hieman muokaten, lähinnä lisäysten tekemisessä eri kerroksilla. Neuloin puikoilla nro 4 Mark&Kattensin ECO Baby ull -lankaa, jolle on vyötteessä puikkosuositus nro 3.

Kuten yo. kuvasta näkyy, minulla on tapana neuloa kaikkialla, myös autoa huollosta odottaessa. Olisi ollut liian hankalaa eestaas reissata odottamaan muualle, min kun en voi noin vaan ottaa käyttööni vara-autoa käsihallintalaitteiden vuoksi.

Tässä vaiheessa nopeasti edennyt villis on jo valmis, poikkeuksena lukuisten langanpäiden päättely. Käytin kuutta eri sävyä harmaita ja ruskeita ja näin jälkeenpäin tarkasteltuna luonnonvaalea olisi voinut olla raikastava lisä tai vaihtoehto esim. ihan vaaleimmalle harmaalle. Tässä vaiheessa pelkäsin, että pikkuinen pusero on ihan liian pieni Lyylille, joka näissä kuvissa on kolmekuinen.

No, kuten näkyy, niin hihoissa/lahkeissa on vielä kasvunvaraa ja korkeutta Lyyli vielä tuleekin kasvamaan. Vähän kapisemmatkin nuo lahkeet ehkä voisivat olla.

Nuoresta iästään huolimatta tämä pikkuneiti on jo oiva malli, vaikka puseron sovitus hieman ihmetyttikin aluksi.

Tässä kuvassa pusero näyttää liian lyhyeltä selän päällä ja täysikasvuiselle chihulle selkäosan pituutta voisikin lisätä. En tullut ottaneeksi kuvaa puseron masupuolelta, jota muokkasin hieman Satun silmukoiden ohjeeseen verrattuna. Siinä vaiheessa, kun vielä neulotaan suljettua neuletta ja vatsan alle neulotaan 2o 2n -resoria 18 silmukalla, niin minä neuloin resoria 26 silmukalla ja kun siirryttiin neulomaan tasona, päättelin 18 silmukkaa ja jatkoin tasoneuleen kummassakin reunassa 2o 2n joustinta neljällä silmukalla. Lopussa pyöristin reunoja hieman päättelemällä kummassakin reunassa muutaman silmukan viimeisillä kerroksilla, mutta en nyt muista miten, sori.

Lyylillä on 7-vuotias "sisko" Lilo, jolle olen pari vuotta sitten neulonut palmikkoneuleen. Tuo Lilon alla oleva paksu palmikkopeitto on myös minun neulomani. Sovitimme tietty islantilaisneuletta myös hänelle. Koko on melko hyvä muutoin, mutta kauluksen tekisin korkeammaksi, ehkä jopa kaksinkertaiseksi taitettavan ja lisäisin hieman silmukoita rinnanympärykseen. Lahkeet tekisin ehkä vähän kapeammiksi. Tällaisena pusero näyttää vähän huonosti istuvalta.

Kuvauksissa toimi aktiivisena assistenttina Lyylin isosisko Aava, joka on belgianpaimenkoira. Aava ihastui myös villapuseroon, eikä olisi millään halunnut luopua siitä.

Kokoerostaan huolimatta Aava ja Lyyli ovat ihana parivaljakko, joiden meno näyttää välillä hurjalta, mutta lempeänä isosiskona Aava jakaa lelunsakin Lyylin kanssa :)

Hyvää viikonloppua toivottelee,

Tuula

Tarkoitus pyhittää ulkonäön

Toivottavasti teillä meni joulunaika yhtä mukavasti kuin itselläni.

Tiedättehän sanonnan "tarkoitus pyhittää keinot"? Muokkasin sanontaa hieman omiin tekemisiini sopivammaksi. Neuloin nimittäin anopilleni joulupakettiin hypistelymuhvin, joita kuulin ensimmäisen kerran neulotun muistaakseni Pohjois-Karjalassa muistisairaille vanhuksille. Niistä oli saaatu hyviä kokemuksia ja kun noista hypisteltävistä muhveista kerrottiin televisiossa, taisi niiden suosio kasvaa samantien suureksi. Ainakin olen kuullut, että niitä on ahkerasti virkattu ja neulottu ja toimitettu mm. palvelutaloihin ja itsekin päätin heti neuloa muhvin alzheimeria sairastavalle anopilleni.

Koska hypistelymuhvin olisi tarkoitus olla mahdollisimman virikkeellinen tuntoaistille, jotta sillä voitaisiin lievittää muistisairauteen usein liittyvä motorista levottomuutta, niin ajattelin, että sen pitäisi olla myös värikäs. Minultahan ei juurikaan löydy kuin harmaan ja ruskean sävyisiä lankoja, joten piti kaivella lankavarastoja hieman syvemmältä. Eipä tuosta silti kovin värikäs tullut, lukuunottamatta tuota oranssia raitaa :)

 Otin esille myös joitakin langanloppuja sekä tuollaista ruskeaa, omituista tekokuitulankaa, jota olen saanut kaupanpäällisinä Lankamaailmasta ja jolle en ole keksinyt muuta käyttöä. Alkuun päästyäni koko homma jäi kesken, kun materiaalit eivät oikein motivoineet, vaikka on mukana ihan 100 % villaakin. Sitten tulikin kiire, kun jouluaatto lähestyi ja mieskin jopa vihjaisi, että äitinsä voisi hyötyä muhvin hypistelystä. Muutoin mieheni ei puutu neulomisiini - paitsi, kun puikkoja löytyy sängystä ;-)

Onhan se myönnettävä, ettei tuo nyt maailman kaunein ole, mutta kuten otsikossa totesin, tarkoitus ja ajatus oli hyvä. Jos googlaa sanalla hypistelymuhvi, niin netistä löytyy vaikka miten hienoja muhveja. Koska en viimetingassa löytänyt mitään erityisiä kosketeltavia juttuja, ompelin muhviin nappilaatikostani löytyneitä pieniä kukkia ympäriinsä ja sisäpuolelle isohkon napin ja sellaisen laskosverhojen vetimessä olevan muovihärpäkkeen, jotka jätin hieman roikkuviksi, jotta mummilla, joksi minäkin anoppiani kutsun, olisi enemmän nypellettävää. Päälipuolelle neuloin noihin valkoisiin "karvaisiin" raitoihin palluroita ja oranssiin raitaan "sarvia", joista saa hyvin sormilla kiinni. Sisus on kokonaan tuota valkoista Novitan haituvalankaa - tai mitä karvoja nuo ovatkaan. Toisessa reunassa oleva roosa raita on samaa villaa, josta olen neulonut pikkuisen Lilon villapaidan.

Mummi hieman ihmetteli paketin avattuaan ja veti sitten muhvin päähänsä :) No, aika loogista, koska vähän pipoltahan tuo näytti, kun ei huomannut aukkoa molemmissa päissä ja ihan sopivakin näytti olevan. Mieheni sitten opasti, että kyseessä on käsien lämmitin, mikä sekin on mummille hyvin tarpeellinen ja jouluateriaa sulatellessa, ennen jälkiruokaa, mummi nukahtikin keinutuoliin kädet hypistelymuhvin sisällä. Joulun jälkeen vanhemmillaan käydessään mieheni oli nähnyt muhvin nököttävän hattuhyllyllä. Niin se oli käyttötarkoitus jo unohtunut.

Tämä huivi valmistui joululahjaksi ystävälle ja melko nopsaan valmistuikin nro 7 puikoilla neulottuna alpakka-silkistä. Joku saattaa tunnistaa värit ja langan samoiksi, joista neuloin alkuvuonna itselleni kolmiohuivin. Nämä ovatkin samoja Tallinnan tuliaisia eli Dropsin brushed alpaca-silkiä, jossa on 77% alpakkaa ja 23% silkkiä. Huivi on unelman kevyt, kun painoa on vain noin 50 g.

Ohje on tavallaan sama kuin linkistä löytyvässä Kahden kerän huivissa, eli aloitussilmukat ja lisäykset samoin, mutta eri lanka ja paksummat puikot. Saaja oli oikein tyytyväinen :)

Pipoja olen joulukuussa neulonut vain kaksi ja harmi kyllä unohdin kuvata juuri sen, joka poikkesi normaalisti neulomistani palmikkopipoista, kuten tästä uusimmasta.

Jotta vastoin tapojani pysyisin vain yhdessä aiheessa, niin esittelen vielä ystävältäni joulupaketissa saadut hienot villasukat. Hän ei ole niitä itse neulonut, mutta minua varten tilannut, kiitos <3

Näin uuden vuoden aattona en toivottele teille rakettien räiskyntää, koska itse pelkään niitä, mutta toivotan sitäkin iloisempaa vuodenvaihdetta. Uudelle vuodelle toivotan onnea, terveyttä ja kaikkea sitä hyvää mistä ikinä uskallattekaan haaveilla.

Itse en uskalla luvata mitään, mutta toivon ainakin parempaa vointia ja monien keskeneräisten neulomusten valmistumista :)

Sunny Sunday

Olen nyt reilun kuukauden aikana vieraillut Hämeenlinnassa kaksi kertaa. Ensimmäisen matkan tein osallistuakseni Elävään kirjastoon, mutta samalla reissulla tutustuin myös mm. Sibeliuksen syntymäkotiin ja kävin lankaostoksilla Metsänkylän Navetalla. Harmitti, etten ehtinyt käydä Wetterhofilla, kun pienessä kaupungissa kaikki paikat menevät niin aikaisin kiinni viikonloppuisin. Sitä kun on tottunut Helsingin pidempiin aukioloihin.

Yksi pari kämmekkäitä jäi kuitenkin muutamaa kerrosta vajaaksi ja siksi piti lähteä uudelleen lankaostoksille. Sain viime sunnuntaina ystävän kaveriksi ja autokuskiksi, mitä hän saattoi muutaman kerran katua, kun unohdin kartanlukijana kertoa, että olisi pitänyt kääntyä aikoja sitten ;)

Ihan ensiksi suuntasimme Kahvila Leivintupaan. Kehotin ystävää käymään siellä vessassa, vaikka ei olisi tarviskaan, koska wc;n sisustus on kertakaikkisen hieno. Harmi vaan en ottanut tällä kertaa sisäkuvia (olen hukannut edelliskerran kuvat pilveen), mutta ikkunan takana kuvasin jättimäistä hortensian kukintoa, joka on niin kaunis syysvärissään. Nauratti, kun tajusin, että siellä minä tähtäilen kameralla (siis kännykällä) vessan ikkunan takana :) 

Meidän ei ollut tarkoitus kahvitella, mutta sain houkuteltua Tarun  maistamaan Leivintuvan kuuluisia pannukakkuja. Aurinkoisesta säästä huolimatta oli sen verran vilpoista, että kuuma tee maistui minullekin, joka juon yleensä kahvia.

Saatiin oikein ikkunapaikka, josta olikin hyvä kuvata itse tupaa, ennenkuin pöydät täyttyivät asiakkaista. Sisustus on vanhoine, eriparisine tuoleineen ja pitsiverhoineen niin viehättävä, etten voinut olla huokailematta ihastuksesta taas kerran.

Lähdettyämme kohti navettaa ja alpakoita, ehdin jo hukata kännykkäni niin, että ystäväni juoksi etsimään sitä kahvilasta, vaikka se oli koko ajan ollut takkini taskussa. Huoh, tämä muistamattomuuteni saa minut välillä hulluuden partaalle. Mutta koska myös muistan paljon asioita, niin se kai tasapainottaa mieltä. Sen lisäksi, että ystäviä se ei tunnu vielä haittaavan :)

Maisema on ulkona laiduntavilla alpakoilla todella upea. Sitä se on myös tänne ajettaessa läpi Aulangon harjumaiseman. Suosittelen!

Alpakat ovat yleensä tosi sosiaalisia ja tulevat mielellään hakemaan aidan takaa löytyvää vihreämpää ruohoa. Nyt heillä oli heinää omasta takaa, joten vain pari ahmattia lähestyivät meitä ;)

Hänellä on hyvä hiuspäivä :)

Aasit olivat minulle uusi tuttavuus Metsänkylän Navetalla. En valitettavasti saanut niistä kovin hyviä kuvia, kun nököttivät nurkassa vierekkäin. Mutta nuo sielukkaat silmät saavat ne näyttämään niin viisailta ja herkiltä. Ja suloisilta <3

 

Tupsukorvien välistä näkyvä heppa ei halunnut tulla rapsuteltavaksi.

Lankatuvassa oli tunnelmavalaistus. Mukaan lähti taas useampi vyyhti ja myöhemmin täältä saa taas ostaa Etanaellin kämmekkäitä.

Meille tuli pikkuinen hoppu seuraavaan kohteeseemme eli Tiirinkosken tehtaalle, koska muistin taas yhden asian väärin eli aukioloajan. Karttaakaan en ollut katsonut tarpeeksi tarkkaan, kun oletin välimatkan lyhyemmäksi. En tullut huomanneeksi, että välissä oleva Vanajavesi pitää kiertää (tähän tulisi se kännykästäni löytyvä irvistys-hymiö) :)

 

Hyvin meille jäi aikaa, vaikken karttaa aina muistanutkaan seurata ja ehdimme kiertää ihastuttavan putiikin, tutustua pihan eläimiin ja maistaa lampaanmaitojäätelöä kahvilassa. Tarvitseeko minun edes mainita kuvien huonoa laatua. Uusi kännykkä on jo tilauksessa ja siinä tietääkseni parempi kamera.

 Minäkin ehdin hoitaa Ninan kanssa "bisneksiä" eli Tiirinkosken lampaanvillasta neulomiani kämmekkäitä ja muutama pipo jäi myyntiin Tehtaalle, mm. nämä:

Kuka teistä saa kielensä nenään?

Tiirinkosken Babe saa ja sitä kannattaa mennä katsomaan :)

Etanaellin pipotehdas ja Aaden lankatehdas

Enpä ole pitkään aikaan jaksanut kirjoitella tänne blogiin, vaikka aiheita kyllä olisi ollut. Kunto vaan on ollut niin huono, että kun voimat on käytetty arjen puuhissa, ei jaksamista ole riittänyt juttujen aikaansaamiseen. Varsinkin pidemmät retket, vaikka ovat itsessään kuinka mukavia ja jakamisen arvoisia, ovat kuitenkin sen verran rankkoja, että niiden jälkeen tarvitsen pidemmän palautumisen. En vain tahdo jättää ihan kaikkea kivaa kokematta, vaan lähden mukaan vaikka hammasta purren, jos paikka/tapahtuma on helpon ja kätevän matkan päässä. Kun kuitenkin paljon mielenkiintoisia kohteita jää saavuttamatta.

Koska neulominen taitaa olla minulle sen verran autonominen toiminto, en koe sitä mitenkään väsyttävänä, vaan se sujuu siinä sängyssä lepäämisen sivutuotteena. Tai taksimatkoilla :) Siksi minulla onkin nyt esitellä jokunen valmistunut pipo. Laitan samalla muutaman kuvan parin viikon takaiselta Tallinnaan suuntautuneelta kässämatkalta, jonka Katju oli hienosti organisoinut. Linkistä löytyy hänen reissuraporttinsa kuvineen.

Vaikka olen tälläkin hetkellä kovassa flunssassa, näin oikein vaivaa ja "stailasin" takapihallemme kuvauspaikan pipoille. Tai valmiinahan se siellä on - korkeaksi jätetty kanto halonhakkuuta varten, johon pojilta oli vielä sopivasti unohtunut koivupölli :) 

Kahdesta ystäville neulotusta villatakista oli jäänyt Snurresta hankittua Puno Gepard -lankaa juuri sopivasta kahta tupsupipoa varten. Ihanan pehmeä ja kevyt lanka. Malli on molemmissa sama simppeli, mutta vaaleanharmaa on sopivampi hieman suurempaan päähän.

Viikko sitten vietin viikonlopun Hämeenlinnassa, jossa toimin elävänä kirjana Hämeenlinnan pääkirjastossa järjestetyssä Elävässä kirjastossa. Ihan mahtava tapahtuma taas ja monia mielenkiintoisia kohtaamisia! Yhdistin viikonloppuun käynnin Metsänkylän Navetalla, koska tarvitsin lisää lankaa keskenjääneeseen kämmekkäpariin ja muutenkin halusin pitkästä aikaa käydä aistimassa paikan ihastuttavaa tunnelmaa.

Ohuemman langan lisäksi ostin paksumpaa hahtuvalankaa (75% alpakkaa 25% villaa), josta syntyi malliltaan hyvin yksinkertainen palmikkopipo. Yritän päästä neulomisen rytmiin kiinni näillä yksinkertaisilla malleilla, koska neulomusten valmiiksi saattaminen on takkuillut koko kesän ajan. Varsinkin, kun usein käy kuten näiden kämmekkäiden kanssa.

Neulomista harrastavat varmaan huomaavat eron, vaikka kuva onkin epätarkka. Vasemman käden pari on neulottu paksummilla, nron 3,5 puikoilla eli jälki on hieman löysempää. No, ei auttanut kuin neuloa sille oikea pari (käden alla piilossa) ja tuolle nron 3 puikoilla neulotulle vasemman käden pari. Ei ole tosiaan ensimmäinen kerta, kun neulon eriparisia kämmekkäitä (HUOKAUS!).

Kävin viikolla Snurressa samalla reissulla kuin neuropsykologisessa kuntoutuksessa. Tarkoitukseni oli ostaa vain pari kerää lankaa yhteen huivi-projektiin, mutta Anne tietenkin esitteli innoissaan juuri tulleita uutuuksia. Cascade Yarnsin Magnum on 100% perulaista ylämaanvillaa juuri minun väreissäni - en voinut vastustaa. Vain värin valinta tuotti vaikeuksia.

Päädyin tuohon vaaleanruskeaan (oikeampi väri tuossa yläkuvassa), koska minulla odottaa neulomista luonnonvaalea paksu alpakkalanka. Mietinnässä on vielä, että teenkö tupsun tuohon pipoon, jonka alareuna on siis virkattu. Vyyhdin koko on 250g ja siitä saattaa tulla toinenkin pipo, jos jätän tupsut pois. Ai niin, käytin nro 10 puikkoja.

Minulla on tapana sovitella neulomani pipot omaan päähän ja tykkään, että pipo pitää vetää syvälle korvien päälle. Tämäkin on malliltaan juuri sellainen ja tuntuu tosi mukavalta ja lämpimältä, Eli pakkasia odotellessa :)

Seuraavaksi neuloinkin sitten paljon ohuemmasta langasta numero 3,5 puikoilla ja taas hyvin yksinkertaisen mallin ainaoikeaa. Paitsi ensimmäinen krs nurjaa. Lanka on sama kuin edellä olevissa kämmekkäissä eli Metsänkylän ohuempi alpakka (25% villaa).

Aloittaessani mietin pipon jätettäväksi takaa lörpälleen, mutta mielestäni sen voi myös kivasti taittaa alareunastaan lämmittämään korvia. Neulos on kivan tiivis ja pehmeä. Aloitin jo samanlaisen ruskealla alpakka-langalla, mutta se ei ole ihan niin pehmeää kuin valkoinen. Ei se karkeaa ole, mutta tuntuma on ihan eri.

Miksi sitten tehtailen näitä pipoja? En ole tänä vuonna menossa Naisten joulumessuille Wanhaan Satamaan, mutta olen ilmoittautunut Kahvila Leivintuvan joulumarkkinoille 29. marraskuuta Metsänkylän Navetalle. 

Sitten niitä kässämatkan kuvia:

Katju opetti meille menomatkalla M/S Finlandian kahvilassa Afrikan kukan virkkaamisen. Vaikka itse sanonkin, niin omastani tuli aika kiva, että näitä voisi kyllä virkata useammankin :) Olen yhä enemmän alkanut tykätä väreistä, mutta aina vaan päädyn noihin maanläheisiin vaalean, ruskean ja harmaan sävyihin. Ehkä minä vielä jonain päivänä räväytän ;)

Hurautimme suoraan satamasta minibussilla noin puolen tunnin ajomatkan päässä sijaitsevaan Aade Lõng lankatehtaaseen, joka oli itselleni ihan uusi tuttavuus. Oli kiva nähdä Viroa myös Tallinnan ulkopuolelta ja yritinkin kuvata ohikiitäviä maalaismaisemia ikkunan läpi onnistumatta siinä erityisen hyvin. Matkalla näkyi monia idyllisiä mökkejä ja vanhoja navettoja, joiden rakennustyyli on ihan omanlaisensa.

Monella matkakumppanilla oli jo etukäteen tiedossa, mitä tulivat täältä hakemaan, kun minä sen sijaan olin päättänyt olla ostamatta mitään. Vakaa aikomukseni oli ensin käyttää pois vanhat varastot. Hmm... vannomatta paras, tulihan sitä muutama vyyhti ostettua, kun lanka on niin halpaa.Ei ihme, että porukkaa käy ihan ympäri muailmaa ja suomalaisiakin joka päivä. Ryhmienkin kannattaa kuulemma ennen tuloaan varmistaa, että hyllyillä on lankaa  valmiina. Aade myy siis pelkästään vironvillaa; värjättynä ja luonnollisissa väreissä, kolmea eri paksuutta sekä lisäksi hahtuvaa kiekoissa.

Meillä oli tehtaalla oppaana neulesuunnittelija Anna Verschik, jonka kirja Saumattomat neuleet oli juuri ennen reissua ilmestynyt suomenkielellä.  Hän ottaa tuossa kuvaa onnellisesta langanostajasta, joka on saanut hyppysiinsä uutuuslankaa, jonka puna-musta-harmaa väri oli monen mieleen.

Vinkiksi Aaden menijöille: siellä käy maksuksi vain käteinen. Kuitti kyllä kirjoitetaan asianmukaisesti.

Iloksemme saimme kurkistaa myös tehdassaliin, jos koneet pyörittivät lisää lankaa. Kuviakin sai vapaasti ottaa, koska heillä ei kuulemma ole salaisuuksia :) Jos en ihan väärin muista, niin tehdas on toiminut noin 50 vuotta ja koneet taitaa olla samanikäisiä. Niissä oli mielestäni jotain niin kaunista.

Matka jatkaui monen suomalaisenkin käsityöläisen ja askartelijan tuntemaan Karnaluksiin, jossa oli varauduttu ostoksiimme nosturilla ;) Itse selviydyin vähien ostoksieni kanssa portaita 

Toisten mennessä vielä lähistön käsityöliikkeeseen, yritin itse kävellä Karnaluksista Viru-keskusken suuntaan, mutta olihan se kavuttava raitiovaunuun puolessa välissä. Tunnustan, menin pummilla.

Olin ehtinyt kiinnittää huomioni siihen, että Tallinnassa on rakennettu tosi paljon uutta vanhojen, korjattujen rakennusten päälle. Tämä vihreä seinä kiinnitti huomioni jo kauempaa ja lähelle päästyäni piti napata toinen kuva, koska seinät on päällystetty rikotulla lasilla, joka on mitä ilmeisemmin kierrätettyä.

Miksen tajunnut tätä kuvaa ottaessani, että tuonne laivalle on ihan älyttömän pitkä matka putkea pitkin. Osan matkaa oli sellaiset liukuhihnat, mutta kyllä meinasi puolessa välissä itku tulla, etten älynnyt pyytää satamasta pyörätuolikuljetusta laivaan. Juuri tuollainen hoksottimien puute on yksi seuraus aivovammastani.

Paluumatkalla meillä oli varattuna iso hytti, jossa oli erillinen makuuhuone, joten pääsin lepuuttamaan kipeää selkääni. Mutta enhän minä kauan malttanut huudella makkarin puolelta, vaan piti liittyä muiden seuraan suuren pöydän ympärille neulomaan. Oikein mukava porukka ja kiva reissu kaiken kaikkiaan. Kiitos Katju!

Ei minun ollut tarkoitus edes näin tarkkaan raportoida tuota kässämatkaa ja jouduinkin laajentamaan jutun otsikkoa. En myöskään jaksa oikolukea tekstiäni, joten pahoittelen mahdollisia virheitä.

Mukavaa uuden viikon alkua!