Vanhaa ja uutta designia

Minun piti käydä viime viikolla tutkimuksissa Kirurgisessa sairaalassa, joten koska olin nurkilla, niin käytin tilaisuuden hyväksi ja poikkesin pitkästä aikaa Designmuseoon. Hieman kyllä mietin, että raaskinko viettää aurinkoisena päivänä aikaa sisätiloissa, mutta olen tyytyväinen, että päätin mennä. Olenhan museokortin onnellinen omistaja :)

 Jätin kumminkin viereisen Arkkitehtuurimuseon väliin, mutta en voinut olla vilkaisematta sisälle tuohon erikoisen näköiseen pömpeliin museorakennusten välisellä aukiolla.

En viitsi kopioida kaikkea tuota tekstiä, mutta varmaan suurentamalla kuvaa voit lukea, että KOKOOn on Aalto-yliopiston opiskelijoiden suunnittelema ja rakentama vastaus alati kasvavaan kysyntään varsinkin pienasunnoista. Kyllähän tuonne pieni perhekin mahtusi hyvin, jos oman tilan tarve ei ole ylenpalttinen. Kyllä minäkin voisin helposti asua tuolla, jos nuo moduulit asettaisi vierekkäin, ettei tarvitsisi kulkea kapeassa portaiskossa, vaikka se kaunis onkin.

Sisääntulijoille on pyyntö ottaa kengät pois. Ovesta astuessa on vasemmalla keittiö ja oikealla wc/suihkutila, jotka on molemmat suuremmat kuin minun nuoruuteni sinkkuyksiössä.

Portaikko on hyvin valoisa, kuten koko rakennuskin, kun ainoana valaisimena toimi aurinko. Sadesäällä tarvitaan todennäköisesti lisävalaistusta :)

Portaiden yläpäähän oli tässä mallissa sijoitettu makuutila, työskentelypiste ja oleskutila, jossa oli samanlaiset suuret ikkunat kuin alakerran keittiötilassa.

Ylimmäinen, kolmas moduuli ei ollut käytössä, mutta tällaisenaankin rakennus oli tosi tilavan tuntuinen ja uskon, että moni viihtyisi tämmöisessä kodissa. Sitä jäin miettimään, että miksi tämä kokonaisuus ei ole esillä Seinäjoen asuntomessuilla, kun tarkoitus on kuitenkin siirtää se myöhemmin muualle Suomeen. En jaksa lukea kaikkea projektista kirjoitettua, mutta todennäköisesti vaatii vielä paljon työtä, ennenkuin KOKOON olisi laajemmassa tuotannossa (jos ikinä).

Miksi halusin esitellä tämän, johtuu ihan siitä, että arvostan ihan älyttömästi sitä määrää tietoa ja taitoa, mitä Suomesta löytyy ja mitä pitäisi isommin ja rohkeammin markkinoida maailmalle jo nyt, eikä vasta sitten, kun nämä eri puolilta maailmaa tulleet opiskelijat mahdollisesti palaavat kotimaihinsa jakamaan ja hyödyntämään Suomesta saadut opit. Ja tottakai tämmöistä rakentamista pitäisi hyödyntää täällä kotimaassa, jossa on taas huutava pula asunnoista, kun uudet opiskelijat taas lukukauden alussa etsivät majapaikkoja. Laitetaan vaikka ne uudet rakennusalan opiskelijat pykäämään ensimmäisenä itselleen yksi KOKOON-moduuli ;)

www.woodprogram.fi

Ihana yrttien tuoksu levisi nenään näistä viljelylaatikoista, kun kävelin Designmuseon sisäänkäyntiä kohti. Meneillään oleva Eero Aarnio -näyttely on levinnyt myös Korkeavuorenkadulle.

Ajattelin kulkevani pikaisesti läpi vain Eero Aarnion näyttelyn, mutta kiersin kuitenkin ensin sisääntulokerroksen suomalaisen designin vuosikymmenet.

Rut Brykin Kalat on vuodelta 1953.

Eero Aarnion elämäntyö kattaa museorakennuksen koko toisen kerroksen. Ihan ensimmäiseksi huomion kiinnitti pyöreillä alustoilla liikkuvat ponyt. Tällainen esittely sopii hienosti juuri tällaisille teoksille, jotka eivät ole pelkästään taidetta, vaan myös käyttöesineitä, joissa on mukana leikkisyys.

Tykkäsin kovasti siitä, että näyttelyssä on paljon valokuvia, sekä videomateriaalia Aarnion työskentelystä, työtiloista, -välineistä ja kodista. Oli hauska nähdä suunniteltuja esineitä, jotka eivät koskaan päässeet tuotantoon ja myös vanhoja, mutta ennennäkemättömiä esineitä. Yllätyin, miten vähän olin tiennyt taiteilijan ja muotoilijan tekemisistä ja miten laaja-alainen hän on ollut. Mielenkiintoinen näyttely!

Koska oli upea, joskin hieman tuulinen sää, käytin tämänkin tilaisuuden hyväksi ja menin kahville Merisataman rantaan. Olisin varmaan mennyt käymään Uunisaaressa, mutta yhteysvene ehti lähteä nenän edestä, joten istuin hetken siinä pienen kahvilan edustalla. Autolle palatessani päätin kurkata Kaivarin kanuuna kirpputorille, mutta se oli kyllä virhe. Harmitti, että tuli tuhlattua aikaa niihin ylihinnoiteltuihin rätteihin ja lumppuihin.

Kävin purkamassa harmistustani nauttimalla vielä hetken kauniista merimaisemasta ja Helsingin Jäätelötehtaan rommikrokantti-jäätelöstä, joka oli ehdoton lempparini noin 30 vuotta sitten, kun koirani kanssa ulkoilin näillä rannoilla.

Tällä reissullani bongasin myös Tehtaankadulta  Winkel shopin, jonne oli ihan pakko pistäytyä, kun parkkiaikkakin löytyi ihan läheltä. Valikoimiin kuuluu joitain samoja tuotteita kuin Cilla's myy ja myös Cilla's pesuaineperheen tuotteita, mutta myös valikoiman vintage-tuotteita. Minäkin löysin mökkimme vessaan vanhan säiliön roskikseksi, jonka sain kannettuna autolleni.

Kaupunkipäiväni lopuksi ajoin vielä ystäväni Eijan liikkeeseen Mereijaan, jonne vein hänen korjattavakseen ison pinon hankalasti korjattavia vaatteita. Siis minulle, joka inhoaa kaikenlaista korjausompelua, niin hankalia, että ovat odottaneet iät ja ajat ompelukoneen vieressä. Eijalla vierähti päivä ylitöiksi, kun intouduimme pariksi tunniksi rupattelemaan ja parantamaan maailmaa. Hän nimittäin suvereenisti pidensi, lyhensi ja ties mitä teki asiakkaiden vaatteille siinä samalla.

En enää muista, mitä sitten tapahtui, koska kirjoittelin tämän jo viikko sitten, mutta unohdin julkaista. Tässä välissähän tein pienen reissun Suomen lounaiseen kolkkaan ja siitä yritän saada seuraavan jutun aikaiseksi.

Oikein mukavaa ja toivottavasti aurinkoista uutta viikkoa,

Tuula

Kaupunkikävelyllä Kruunuhaassa

Olemme vihdoin saaneet parin ystäväni kanssa aikataulumme sopimaan yksiin ja ensi viikolla suunnistamme Korppooseen ja muuallekin. Sitä ennakoiden tein pienen päiväretken Helsingin Kruunuhakaan.

Aamukahvia juodessa piti ensin tiedustella Sosiaaliviraston vammaispalveluista, onko kuljetuspalveluhakemukseni edennyt mihinkään. kun tiesin ainoan käsittelijän jääneen juuri lomalle ja puhelimeenkaan ei enää vastannut kukaan. Meni pitkä tovi selvittää puhelinnro edes jollekin asiasta mahdollisesti tietävälle, kun Helsingin kaupunki on uudistanut vammaispalvelujensa nettisivut, joista ei enää löydy mitään tarvittavia tietoja - toisin kuin ennen uudistusta.

Iloiseksi yllätykseksi puhelimeen vastasi iloinen ja ystävällinen (nuori) nainen, joka kertoi, että myönteinen päätös oli tehty (pikavauhtia). Olisi ollut mukavaa saada tieto ilman peräänsoittelu

No, pääsinpä tilaamaan invataxia, jota voi kivasti käyttää myös isohkojen esineiden kuljetukseen ;)

Koska tilasin paluukuljetuksen noutamaan minut osoitteesta, josta mukaani tulisi suurehko esine, niin pyysin kuskia jättämään minut kyydistä Pohjoisrannassa Liisanpuistikon kohdalla, josta kävelisin pienehkön matkan perille. Olisi tehnyt mieli mennä ihan merenrantaan kuvaamaan erikoisen utuista maisemaa, mutta arvelin kävelymatkan muutenkin rasittavan.

Liisanpuistikossa olevaa patsasta en tuntenut ennestään, mutta pienellä googlaillulla löytyi tieto, että kyseessä on Pellingin taistelun (1918) muistomerkki.

Suurten puiden varjoon tuli keinumaan ja kiipeilemään suloinen Alma-tyttönen mumminsa kanssa (kuva 88/100HappyDays). Mummi kertoi tytön äidin suosivan enemmän retro-tyyliä, mutta mummille tullessa Alma haluaa laittautua prinsessaksi. Tuli varmaan puhetta asuinpaikastani, koska juttu kääntyi suosikkipaikkoihini kahvila N'Avettaan ja Gumbostrandin Konst & Formiin, joihin juttukumppanini oli myös käynneillään ihastunut.

Jätin Alman keinumaan ja jatkoin hitaasti köpötellen matkaani kohti Liisankatua välillä pysähdellen kuvaamaan ympäröivien talojen yksityiskohtia ja pyörän päälle perustettua puutarhaa.

Alittaesaani erään talon ympärillä olevia rakennustelineitä jäi melkein huomaamatta Vanhaa ja kaunista, vaikka tiesinkin täälläpäin olevan useitakin antiikin ja designin myyjiä Tämän vanhaa käyttö- ja taidelasia myyvän liikkeen omistaja kertoi yrityksen saaneen alkunsa siten, että kun hän toimi kaupallisten aineiden opettajana, oli rehtori sanonut, että oma yritys pitää olla, jotta tietää mistä opettaa.

Vaikka vaihdoimme yhteystietoja, niin emme huomanneet esittäytyä "virallisesti". Oletan kuitenkin  keskustelleeni Marja Raikamon kanssa ja vasta kotona tajusin, että hänen täytyy olla sukua eräälle nuoruusaikojeni työtoverille edesmenneen Kansallis-Osake-Pankin ajoilta. Muistan sen nuoren herran silloin puhuneen perheensä liikkeestä Kruunuhaassa.

Luulen myös, että tämän opettajan oppilaat ovat saaneet todella asiantuntevaa opetusta, koska liikkeessä käydään ostoksilla Japania myöden ja jopa New Yorkin MoMA on kartuttanut täältä kokoelmiaan. Kun en muista kaikkien kuulemieni suunnittelijoiden nimiä ja etsin niitä googlen avulla, niin eksyin japanilaisille sivuistoille, joissa oli kuvia tästä samaisesta Vanhaa ja kaunista -liikkeestä. Liike kuulemma lopetetaan kohtapuoliin, joten kipin kapin ostoksille, jos etsit täydennyksiä lasi-kokoelmiisi.

Kuvat eivät taas ole parhaita mahdollisia ja siksi esittelen vain muutaman. Parempia kuvia löytyy yrityksen oman nettisivuston galleriasta.

Tutuistuin taas moneen ennennäkemättömään malliin, kuten nuo yllä olevat Oiva Toikan pikarit ja Aino Aallon pikkuruiset snapsilasit, jotka kyllä kutkuttelevat keräilyn aloittamista. Kuten myös nuo allaolevat Kaj Franckin snapsilasit.

Olen ehkä joskus maininnut, etten ole erityisemmin innostunut lasiesineiden keräilystä, emmehän omista edes viinilaseja ja kuohuviinilasitkin hommattiin mieheni yrityksen 20-vuotisjuhliin vuosi sitten. Mutta se ei tarkoita, etteivät ne kiinnostaisi ja ihastuttaisi minua. Jos minulla olisi joku upea valoisa tila isoilla ikkunoilla ja siellä ilmavat lasihyllyt, niin paljon mahdollista, että keräilisin talonpoikaisantiikin lisäksi myös lasia.

Nämä Sarpanevan huurrepohjaiset lasit olisivat todella kauniit, mutten varmaan raaskisi käyttää niitä jokapäiväisinä juomalaseina. Ainakin pitäisi taas opetella tiskaamaan käsin ;)

Seuraavassa kadunkulmassa (tai sitten se oli juuri edellisessä) häämötti mielenkiintoisen näköinen näyteikkuna. Koska kepilleni löytyi sopiva teline, pysähdyin lähempää tarkastelua varten.

Putiikki osoittautui vauvojen tarvikkeita ja leluja myyväksi ja melkein jatkoin matkaani, kunnes huomasin ikkunassa kiinnostavat pienet siivet. En muistanut ottaa niistä kuvaa, mutta ne olivatkin vain somisteena, enkä saanut ostaa omakseni. Näin kuitenkin toisen suloisen jutun, jonka ostin taannoiselle picnic-kaverilleni. Oli täällä tarjolla myös vaatteita, erityisesti raskaus- ja imetysajaksi ja osa niistä sopisi myös ihan normaaleille naisille ;)

(En haluaisi selitellä lausahduksiani, mutta edellinen lause saattaa olla jollekin sen verran rankempaa huumoria ja käyttämästini fontista johtuen tuo silmäiskua tarkoittava loppumerkki jää ehkä huomaamatta, joten kerrottakoon, että pidän myös imettäviä ja raskaana olevia ihan normaaleina ihmisinä. Olenhan itsekin ollut sellainen.)

Nykyisestä tilastani en ole enää ihan varma :)

Seuraavassa kulmauksessa ylitin tien Liisankadun toiselle puolelle, koska siellä näytti olevan jotain mielenkiintoista. Näyteikkuna olikin todella kauniisti somistettu ja sen perusteella päättelin sisältäkin löytyvän vaikka mitä kiinnostavaa.

Tänne, kuten muihinkin vanhojen kerrostalojen kivijalkamyymälöihin, pitää muuten joko laskeutua tai kiivetä vähintään muutama porras kapeista ovista, joten pyörätuolilla ei näihin aarreaittoihin ole mitään asiaa. Sisätilatkin ovat todella ahtaita. Tuonne avonainen-liikkeeseen oli kyllä luiska lastenvaunuja varten, mutta pyörätuolia pitäisi jonkun olla työntämässä.

Yritänkin juuri saada vammaispalveluilta päätöstä henkilökohtaisen avustajan käytöstä tällaisille kaupunkikierroksille, jotta pystyisin kerralla pidempään retkeen ilman kauheita kipuja, särkyjä ja kipulääkkeitä. Arviointikäynti, jolla tarpeeni kartoitetaan, järjestyi vasta syyskuulle, joten sitä ja päätöstä odotellessa teen näitä tarkkaan suunniteltuja lyhyitä "pyrähdyksiä" kyynärsauvan kanssa köpötellen.

Niin, ja nuo yo. kuvat ovat siis erään vintage-liikkeen näyteikkunasta, mutta en vaivaudu edes laittamaan ko. liikkeen nimeä, koska eivät ilmeisesti kaipaa ilmaista mainosta. Sisällä ei saanut ottaa valokuvia, vaikka myynnissä oli vaikka miten paljon mielenkiintoista tavaraa menneiltä vuosikymmeniltä. Sain käsityksen, että vanhat asusteet, vaatteet ja korut ovat myyntitili-periaatteella useilta eri myyjiltä, jotka ovat kieltäneet kuvaamisen. Koska kyse käsittääkseni todellakin vanhoista ja melko erikoislaatuisista eikä varmastikaan kovin helposti löydettävissä olevista tuotteista, niin luulisi kaiken mainoksen olevan tervetullutta. Eivät mielestäni olleet tämän päivän käsityötä, että pitäisi pelätä esim. "teollisuusvakoilua".

No, ehkä erehdyin ja kyseessä olikin museo.

Mariankadulla olisi jo tehnyt mieli pitää lepotauko tässä houkuttelevan näköisessä Herkkutalossa, mutta minulla ei ollut aikaa hukattavaksi syömiseen. Taxi pitää aina tilata ajoissa etukäteen tietylle kellonlyömälle, vaikkei yhtään tiedä, kuinka kauan haluaa/jaksaa liikkeellä olla.

Seuraavaan pikkupuotiin poikkesin jo sisälle. Sirinä-designiin minut houkutteli kaunis luonnonläheinen värimaailma ja silmiini osuneet sanat pellava ja bambu. Sisälle astuttuani tiesin nähneeni näitä vaatteita ennenkin mm. Naisten joulumessuilla.

Tekstiilisuunnittelija Ritu Kokkonen myy puodissaan ekokankaita ja lankoja, kuten pellavaa, nokkosta, bambua ja banaania sekä ompelee niistä suunnittelemiaan vaatteita, joihin painaa luontoaiheisia kuvioita kuten perhosia ja sudenkorentoja.  Nokkoskangas tulee Katmandusta Nepalista, jossa paikallisten naisten osuuskunta jatkokäsittelee kolmimetrisiksi kasvaneet nokkoset ja kutoo niistä kankaat.

Tämä toi mieleeni niin ihanan, kauniin elokuvan, jota vain pari iltaa sitten ihan sattumalta aloin tv:stä katsoa.

Katmandu - taivaan peili on tosipohjainen elokuva nuoresta barcelonalaisesta naisesta, joka lähtee opettajaksi Katmanduun. Suosittelen lämpimästi!

Nokkoslanka oli juuri loppunut, mutta pakkohan minun oli banaanilankaa päästä kokeilemaan. Tästä silkkisen tuntuisesta langasta tulee varmaan ihanat kämmekkäät. Tulisi varmasti myös ihana kesätoppi, jos malttaisin niin suuritöiseen urakkaan lähteä :) Itselle ostin luonnonvaaleaa (tietty) ja tuota poltetun oranssia, onhan uusi autoni samaa sävyä.

Kuvassa oleva suurehko kahvimylly taas löytyi lähes vastakkaiselta puolelta katua Olkkari & Kruunukirpusta, jossa myydään niin uutta kuin vanhaa sisustustavaraa sekä lastenvaatteita, leluja ja muita kivoja juttuja. Kahvimyllyssä on sellainen erikoisuus, johon en ole ennen törmännyt, että siinä ei ole ulos vedettävää lokeroa vaan tuo koko kansi aukeaa. Vähän epäkäytännöllistä, mutta onneksi kaupassa myydään suodatinkahvia nykyisin.

Pohdin hetken aikaa olisinko vienyt mukanani tämän valtavan kokoisen puusaavin, mutta oli sen verran irralliset nuo pystypuut eikä kiinnitysraudatkaan kovin tukevat, joten tyydyin kahvimyllyyn, jonka ihan viime hetkillä bongasin yhdestä nurkasta. Sitten tulikin kiire taxille.

Ennen Olkkariin tuloa olin käynyt turhaan kokeilemassa ovea, josta piti hakea ystävän ostama kärry, mutta kiinni oli ja pysyi. Olin kyllä luullut tarkistaneeni aukioloajat niin nettisivuilta kuin facebookista. Omistaja oli onneksi puhelinyhteyden päässä ja sovimme ensi tiistaiksi uuden yrityksen. Sikäli hyvä, että jää sitten aikaa tutustua siihen ja pariin muuhunkin liikkeeseen, jotka jäivät tällä kertaa ajan puutteen vuoksi väliin.

Mukavan päivän päätteeksi sain tosi mukavan kuskin kotimatkalle. Välillä oli hankala ymmärtää marokkolaistaustaisen, Jyväskylässä kymmenisen vuotta asuneen miehen puhetta, mutta kyllä meillä juttua riitti. Hän sanoikin, että puhetyylini ei kuulosta hesalaiselta vaan samalta kuin olisin Joensuusta. Puhun kuulemma niin nopeasti (jätti sanomatta, että paljon). Mies on kuulemma kiertänyt paljon Savoa ja Pohjois-Karjalaa erilaisilla markkinoilla. Kaiken lisäksi hän piti minua nuorena!  Sanoin olevani kohta viisikymppinen, niin hän sanoi luulleensa kolmikymppiseksi :)

Lupasi myös lähteä poimimaan minulle mansikoita, kun puhe kääntyi meneillään tai pian päättyvään mansikka-aikaan. No, ei kyllä vaihdettu puhelinnumeroita :)

Härmesalvia kukkii upeimmillaan pihalla, mutta kohta taitaa kaikki kuihtua kukkapenkissä, kun on tämä helle. Nauttikaa te auringosta!