Alpakkaneuleita

Minusta tuntuu, että olen joulumyyjäisten jälkeen saanut enemmän neulomuksia valmiiksi, kuin ennen niitä. Niiden jälkeen päiviini tuli sellainen rentous, että puikot ovat heiluneet ahkerasti. Siksipä esittelen nyt viimeksi kuluneen kuukauden aikana valmistuneita töitäni. Tai ei kai pitäisi puhua töistä, koska mielellänihän minä näitä teen :) 

Kesäreissulta Mathildedalista tuli ostettua Ruukin kehräämön  baby-alpakkaa kämmekkäitä varten. Koska ystäväni osti samaiselta reissulta mustaa lenkkialpakkaa tuubihuivia varten, niin minäkin ostin pari kerää mustaa, vaikka normisti en tykkää siitä väristä neuloa. Mutta ystävälle valmistui siis joululahjaksi mustat, palmikkokuvioidut  käden lämmittimet.

Samaan pakettiin valmistui siitä lenkkialpakasta kaksi kertaa kaulan ympäri kietotutuva tuubihuivi. Johanna oli saanut itse neulottua pari riviä, mutta sitten lanka olikin solmussa ja aikamoinen käärmeenpesä ;) Olin jo kehräämöllä luvannut auttaa, jos huivi ei ala valmistua.

Jos en ihan väärin muista, niin mielestäni Ruukin kehräämön lenkkialpakka on 100% alpakkaa, kun muissa vastaavissa on yleensä noin 10-20% polyamidia kestävyyden tuomiseksi. En muistanut ottaa kuvaa mustasta huivista, mutta tämä on ihan vastaavanlainen, pidempi vaan eli menee kolmekin kertaa kaulan ympäri (alla kaksi krt).

Ruskean huivin neuloin teetee Cacaosta (89% alpakkaa, 11% polyamidia).  Puikot oli numeroa 9 ja silmukat aina oikeaa. SUPER HELPPOA, vaikka neulominen sujuu aavistuksen verran vähemmän soljuvasti kuin Ruukin kehräämön langalla. Mutta molemmat huivit ovat henkäyksen keveitä ja silti muhkeita ja lämpimiä.

Tässä välissä voinkin esitellä samanlaisesta langasta koneella neulotun torkkupeiton.  Beach House Companyn  Alpaca Linen curly like coffee -peitto on tehty Perussa. Arvatkaas, miten se minulle päätyi? No, sain yllättävän joululahjan, kun onni potkaisi facabook-arvonnassa.

Ei olisi oikeampaan osoitteeseen voinut Tian Verannan pehmeä paketti tulla! Olen varsinainen viluinen pingviini, joka palelee myös untuvapeiton alla, joten viime yönä lisälämmittimenä oli tämä peitto. Ei palellut enää :) Tämä minun peittoni on muuten juuri ihanaa pellavan sävyä, joka poikkeaa reilusti tuolla Tian Verannan nettisivuilla olevasta kuvasta.

Herää vain kysymys, miksen ole älynnyt tätä aiemmin ja neulonut itselleni peittoa ainaisten huivien sijaan?  Minulla on vielä keskeneräisenä yksi huivi lenkkialpakasta. Tässä kuitenkin pari palmikkohuivia.

Tämän beigen rinkula/tuubihuivin (80% merinovilla, 20% kid mohair) luulin palmikoineeni ystävälle, mutta olinkin muistanut värin väärin. Tarkoitus oli ollut neuloa harmaa. 

Tein sitten sellaisenkin 100% alpakasta. Palmikointi saattaa näyttää samalta (keskellä onkin), mutta kyllä ne on erilaiset.  Huivi näyttää kuvassa myös "tiukalta", mutta on juuri sellainen sopivan muhkea ja ihanan pehmeä. Ystäväni Eijan sanoin "ihan kuin kissanpentu" <3

Sitten vähän lisää harmaata, mutta tosi pitkästä aikaa hieman suurempi neuletyö. En voi väittää, että olisi  ollut suuritöisempi, koska tämä pitkä neuletakki valmistui melkoisen helposti. Ystäväni Mira oli nähnyt kuvan Kalastajan vaimo -blogissa ja tahtoi samanmoisen. Langat olin ostanut jo marraskuussa Tampereen Kädentaitomessuilla, mutta kävin noutamassa ne Snurresta vasta joulukuussa.

Heti joulun jälkeen pääsin aloittamaan ja hieman reilu viikko taisi mennä. Gepardin Puno  (68% alpakka, 10% merinovilla, 21% polyamidia) on ilmavan pehmoisena ja kevyenä  lankana nopea neulottava kasin puikoilla. Takin valmistuessa epäröin sen kokoa, koska itseni päällä se ei näyttänyt oikein hyvältä. Minä olenkin suurempi kuin Mira, joten piti etsiä pienempää kokoa oleva malli kuvauksia varten  ennen kuin saatoin lähettää neuleen uudelle omistajalleen.

Onnekseni Ekhome:n ihana Nina oli ehtinyt palata reissultaan ja suostui mallikseni.

Kuten kuvista näkyy, neuletakki on hieman reilu pikkuruiselle Ninalle, joka kuitenkin ihastui siihen ja tahtoo samanmoisen, lyhyemmän ja eri värisen version. Joten Anne, tulen kohta tsekkaamaan Snurren uudet tilat :)

Yllä on valmistumassa tasku, jotka ompelin kiinni silmukoita jäljittelemällä.

Neuletakissa ei siis ole etureunassaan minkäänlaista kiinnitystä, eikä edes resoria, joten kiertyy luonnostaan sisäänpäin. Kainaloihin asti neulotaan yhtenä kappaleena ja hihanaukkoja varten jatketaan taka- ja etukappaleet erikseen. Neuloin olkasaumat ja poimin silmukat hihoja varten sukkapuikoille. En yleensä neulo ohjeiden mukaan, mutta nyt halusin varmistaa, että Mira saa juuri toiveensa mukaisen villatakin. Vähän piti soveltaa, koska tuo alkuperäinen ohje ei ole perusteellinen, ainakaan aloittelijalle. Mutta helppoa kuin mikä!

Tällä hetkellä on puikoilla villasukat äidille. Niihin tulee hieman löysemmät varret, jotta hän saa vedettyä ne helpommin jalkaansa. Koska neulon sukkia erittäin harvoin, ja tarvitsin nopeasti edistyvää  mallineuletta, niin googlettamalla löytyi tuollainen vinoraita-malli. DROPSin garnstudion nettisivut eivät nyt toimi, niin en voi laittaa linkkiä. Koska tykästyin jo ennen joulua neulomiini vinoraita-pipoihin, niin päätin kokeilla. Lankana on konepestävä sukkalanka, jota löytyi varaston kätköstä odottamassa tarvetta.

Koska tämäkin liittyy tavallaan kädentaitoihin, niin esittelen tänä aamuna leipomani maailman helpoimman leivän. Olin kuullut kyseisen ohjeen jo pari vuotta sitten, mutta Eijan esiteltyä omaa leipäänsä blogissaan Elämä on, päätin minäkin vihdoin kokeilla. Noin viikko meni, ennen kuin muistin eilen illalla laittaa taikinan kuplimaan.

Tuon yo. linkin ohjeesta poiketen laitoin 1 teelusikallisen kuivahiivaa, kuten monessa muussa ohjeessa neuvotaan, muttaa suolaa laitoin vastaavasti vähemmän (makuasia). Jauhoina käytin Malmgårdin luomu- maalaisvehnä sihtijauhoja. Taikina oli (ja pitää olla) löysää. Jätin sen kelmun alla kuplimaan hellan viereen, mutta jotkut laittavat tiiviiseen mikroon. Omani ei ollut ihmeemmin kohonnut ja taikina oli kylmää, kun kumosin sen 12 tunnin jälkeen aamupäivällä jauhotetulle leivinpaperille, josta se oli helppo (vähän tarttui) kipata kuumaan pataan.  Jossain ohjeessa luki, että taikinaa tulisi kohottaa puolisen tuntia liinan alla, kun se on kumottu jauhojen päälle. En muistanut.

Minun leivästäni ei tullut erityisen pullea, vaan jäi mielestäni liian matalaksi (en muistanut kuvaa), mutta oikein kaunis, pinnaltaan rapea ja sisältä pehmeä leipä maistui perheelle hyvin. Ensi kerralla laitan jyviä ja siemeniä, koska syön mieluummin kokojyväleipää.

Herkullista sunnuntaita!

Ennen joulua

Nyt tuleekin melko sekalainen kuvapläjäys menneeltä viikolta. Kuvien myötä kerron viikon puuhista, joita onkin riittänyt jos jonkinlaisia; joulun valmisteluja, ystävien tapaamista, balettia muun muassa. Ja töissäkin tuli käytyä parina päivänä. Joulukortteja kirjoittelin useampana aamuna ja iltana ja sainkin ne ajoissa valmiiksi postitettavaksi.

Mutta eihän ne ajoissa ehtineekään, koska mieheni sanoi viimeisen postituspäivän halvimmalla merkillä olevan 15.pv, mutta oikea päivä olisikin ollut perjantai 13.pv ja minä jätin kortit laatikkoon vasta tänään. Ei kiva, kun kerrankin uskoin miestä :)

Lahjaostoksilla vietin useamman tunnin tiistaina ja liikkumisen hankaluuden vuoksi keskitin hankinnat Itikseen, josta löysinkin oikeastaan kaiken tarvitsemani. Välillä piipahdin fysioterapiassa ja taas jatkui shoppailu.

Yleensä rakastan paketointia ja haaveilinkin pikkutyttönä, että pääsisin töihin Stockmannin lahjapakkaamoon, mutta ajan säästämiseksi annoin heidän hoitaa paketoinnit. Ainakin tuo punainen paperi on ihan jouluista, jos ei muuten makuuni. Lahjoja hankimme lähinnä lapsille, eikä heillekkään enää kovin montaa. Itselleni kiellän ostamasta mitään, koska haluan ostaa lahjani itse :) Tällä reissulla ostin muutaman lahjakirjan lisäksi pari uutuus-kirjaa myös itselleni, mutten paljasta niitä, koska toisen saatan vielä antaa siskolleni. Hän ei kyllä taida lukea blogiani, mutta äitini voisi vahingossa paljastaa salaisuuden ;)

Ostin itselleni myös tämän NOOM neuletakin harmaana. Se taitaa olla Stockmannin verkkokaupasta loppu, koska sain lainattua sieltä kuvan vain beigestä takista. Tuo hupun tekoturkisreunus tuntuu mukavalta kaulalla ja tykkään pitudesta, koska en halua ruman jalkani näkyvän niin selvästi.

Miehellekin tuli pari pehmeää pakettia hankittua ja yllätyslöytönä vähän musiikkia. Tarkoitukseni on jossain vaiheessa kertoa täällä muutamasta lukukokemuksestani ja yhdestä mielettömästä musiikkielämyksestä. Mutta ensin vähän joulukoristeita.

Stockmannin kukkaosastolta löytyi eteisen lipaston päälle simppeli hyasintti-asetelma. Huomaatteko tuon lampusta tulevan hieman kylmän valon? En tykkää, kun mieheni vaihtelee led-polttimoita kotimme valaisimiin. Vaikka ne kuinka ovat kestävämpiä ja säästävät sähköä, niin en pidä niiden valosta. Jouluvaloiksi en missään nimessä hyväksy ledejä.

Keskiviikkona vietin puoli päivää Töölön sairaalassa. Ihan vaan olin röntgenissä ja ortopedin kontrollissa, mutta siellä odotusajat aina venähtää. Onneksi olen tottunut ja osaan varautua eväillä ja neulomuksella, mutta kyllä siellä käytävällä istui myös kiukkuisia odotajia. Mukaviakin oli, kuten nuori teollista muotoilua opiskeleva nainen, joanka kanssa aloin juttusille hänen käyttämästään piirustusohjelmasta, jollaisen saa ilmaiseksi ladattua tebletille.

Sairaalan muovikuusessa oli kivat koristeet, jotka oli askarreltu kirjan sivuista ja helmistä.

Vastaavanlaiset koristeet löytyi Kulttuurikeskus-STOAn aulan aidosta kuusesta. Ne vaan oli tehty lehtien sivuista ja höyhenistä. 

Sain myös kaivettua kotona esille osan Nisseistä, joita levittelen ympäri taloa. Minulla on myös pellavaisia enkeleitä siellä täällä, mutta ne saavat liihotella talossa vuoden ympäri, vaikka ovatkin alunperin tarkoitettu joulukoristeiksi. Näihin kuviin en saanut mitään tunnelmavalaistusta, kun kuvasin pikapikaa eteisessä juuri ennen töihin lähtöä.

Mies sai vihdoin kiinnitettyä seinälle tuon Memories Marin putiikista ostamani renginkaapin. Minä taas en ole oikein ehtinyt sisustaa sitä. Kello otettiin hyllyn tieltä pois.

Vaikka olen viikko sitten päättyneiden Naisten joulumessujen jälkeen hiljentänyt totaalisesti neulomistahtia ja ollut hieman ihmeissäni tekemisen vähyydestä, niin olen kuitenkin neulonut lähes päivittäin. Sain jopa tehtyä itselleni tupsullisen lippapipon, sama lanka kuin tässä, mutta hieman erilaiset palmikot.

Lauantai-aamusella varhain oli poikieni joulujuhla, jota tänä vuonna vietettiin kauneimpien joululaujen merkeissä Östersundomin kappelissa, joka on Helsingin vanhin kirkko. Kuva on vähän vino, mutta niin on kyllä kirkon seinätkin. Täällä käymme aina jouluaattona .

Kyllä siinä silmäkulmat kostuivat, kun pienet enkelikuorolaiset aloittivat laulun ja viimeistään Tulkoon joulu sai jo padot auki ja kyllä siinä piti nieleskellä, ettei poikien tarvinnut hävetä äitiä.. Kuulin ensimmäistä kertaa yhden todella kauniisti sanoitetun laulun, mutta en tiedä sen nimeä enkä oikein muista sanoja, jotta voisin etsiä sitä. Itse en osaa laulaa, enkä koskaan laula muiden kuullen paitsi silloin, kun pojat olivat pieniä.

Kirkolta pyyhälsin suoraan hiusten leikkuuseen ja matkalla ostin täytetyn sämpylän, koska tiesin saavani kahvia kampaajalla. Eli aamiainen hoitui samalla, kun hiuksia hemmoteltiin. Laitettiin niihin vähän kiharoitakin, koska illalla olin menossa Kansallisoopperaan katsomaan Lumikuningatarta. Sain seurakseni Kristan ja Sofian, rakkaan ystäväni tyttäret.

Oli kyllä upea baletti hienoine lavasteineen, pukuineen ja tansseineen. Juuri koko perheelle sopiva, vaikkakin mukana on myös pelottavia kohtia. Lopussa lapsikatsojat otetaan mukaan osallistumaan esitykseen taikasauvoineen. Tytöt tulivat meille yökylään ja aamulla leivottiin pipareita.

Olin ostanut Myllyn paras -taikinaa, jossa oli uudistettu koostumus. Taikina repeili kaulittaessa, kun se oli ollut jo kauemmin lämpimässä. Pitäisi varmaan tosi nopeasti sulatuksen jälkeen leipoa. Etanaelli teki tietysti muutamat etana-piparit. Ekan pellillisen onnistuin käräyttämään, vaikka käytän aina uunin ajastinta. Mutta kun ei sieltä mitään itsestään tule ulos. Piti tehdä Sofialle uudet  piparit.

Tytöt halusivat koristella pipareitaan, mutta minulla oli vain sellaista kuorrutetta, joka ei millään meinaa tulla tuubista ulos, vaikka lämmitin niitä kuumassa vedessä. Krista halusi myös strösseleitä koristeeksi ja kaiken lisäksi söi koko komeuden!

Tytöt pyysivät jo etukäteen, että pääsevätkö poreammeeseen, joten leipomisen jälkeen seurasi aamupesu. Porekylpyyn ei tarvitse kovin paljon laittaa suihkugeeliä, kun saa aikaan mahtavan määrän vaahtoa. Sitä riitti lattiallekin niin paljon, että tytöt tekivät vaahtoenkeleitä. Ne kuvat ovat sensuroituja :)

Puhtaita tyttöjä lähti kotiinsa, kun oli ensin vähän leikitty ullakolta kaivetuilla eläimillä ja junaradalla.

Vielä vähän tonttuja:

Tuon valkoisen joulutähden ostin pari viikkoa sitten lähi-siwastamme ja se oli jotenkin uudennäköinen pienine kukkineen. Nyt siitä on lehdet tippuneet, kun olkkarin pöytä on suoraan ilmalämpöpumpun alapuolella ja sieltä puhaltaa lämmintä.

Pipareita säilytän perinteisesti tässä vuosia vanhassa peltisessä Nalle Puh -rasiassa. Täytyy varmaan leipoa muutama lisää.

Kiva jos jaksoit seurata viikkoani loppuun asti. Tämä on varmaan monelle ihan normiviikko, mutta työn ja kuntoutusten  ja arkiaskareiden lisäksi minulle melko väsyttävää. Onnekseni viikottainen neuropsykologinen kuntoutus tuli päätökseensä (ainakin toistaiseksi), joten on yksi velvollisuus vähemmän hoidettavana. Tai voiko sitä nyt velvollisuudeksi kutsua, kun saa hoitoa vaivoihinsa. Fysioterapiakin loppuu kohtapuoliin ja sitten on vain opittava hyväksymään kivut osana elämää.

Mukavaa joulunalus-viikkoa!

Unohdin vielä kertoa, että Silja-myrsky kaatoi pihaltamme ison kuusen naapurin aidan läpi heidän autotallinsa eteen, ja miehen piti aamuhämärissä mennä auttamaan raivaustöissä. Appiukko tuli myöhemmin pilkkomaan puun ja nappasin kuvan oksista, joista ajattelin, josko askartelisi havupallon, kranssin tms.

Ylpeä äiti

Tämä teksti oli tarkoitus julkaista jo perjantai-iltana, jolloin sen kännykällä naputtelin, mutta.... ei onnistu sitten millään. Älkää ihmetelkö, jos kuvat on moneen kertaan, en saa niitä enää pois. Mutta tässä se nyt on ja heti perään tulee toinen juttu; koto livingin Superkoto-päivästä.

Nuorempi poikani on aloittanut yläasteen, joten hänelle on tullut uutena oppiaineena kotitalous. Sitä on aina perjantaisin. Kuten myös teknistä työtä ja niitä varten koulupäivä on aina toisessa koulussa, koska omaan kouluun on tarvittavat tilat vasta rakenteilla. No, tänään hän koulun jälkeen kaiveli kirjan esiin ja sanoi haluavansa tehdä mokkapaloja. Luulin hänen tarkoittavan, että minun pitäisi alkaa hommiin ja sanouduin irti koko projektista heti alkumetreillä. Minulla on nimittäin huonoja kokemuksia edellisestä kerrasta mokkapalojen teosta noin 15 vuotta sitten.

Sen verran osallistuin, että kerroin mitä tarpeita meiltä löytyy, kun poika luetteli niitä reseptistä. Ja lupasin tuoda puuttuvan tomusokerin ja kaakaojauheen, kun olin kuitenkin kauppaan menossa. Asetin myös ehdoksi, että keittiön on oltava siisti homman jälkeen.  Vanhempi veli liittyi myös seuraan, kun pikkuveli alkoi haalia tarvikkeita esiin. Välillä huutelivat, että missä on leivinjauhe, mutta minä pysyin telkkarin ääressä makkarissa. Kunnes keksin, että tämä harvinaislaatuinen tapahtuma pitää ikuistaa.

Tuntui niin mukavalta kuunnella, kun veljekset yhdessä touhusivat keittiössä ilman mitään kähinöitä. Heillä oli ihan selkeä työnjako ja selvästi isoveli tunsi olevansa kokeneempi kahden vuoden kotitalousopintojen perusteella. Mies kävi välillä vesi kielellä tiedustelemassa maistiaisia ennen mökille lähtöään. Eipä tuossa hommassa kovin kauan tuntunut menevän, kohta jo piti mennä kuvaamaan valmis lopputulos. Meillä kukaan ei tykkää niistä sörsseleistä, joita usein laitetaan mokkapalojen päälle.

Vähän jäi vajaaksi täyte, mutta onhan tämä nyt sata kertaa parempi, kuin oma muinainen yritykseni. Ihan onnesta soikeana ja ylpeänä kehuin poikiani tästä huippusuorituksesta. Seuraavana päivänä tästä ei ollut jäljellä kuin murut. Ja hyvää oli!

Rippijuhla-blues

eli koko viikonloppu samassa paketissa :) Sunnuntaina juhlimme esikoisen konfirmaatiota ja lauantaina Järvenpäässä vietettiin perinteistä jätti-picniciä Puistobluesin merkeissä. Koska viime kesäiset bluussit jäi väliin, halusin ehdottomasti tänä vuonna mennä, vaikka rippijuhlavalmistelut painoivatkin päälle. Aloitin perjantaina kakkupohjien tekemisen ja niistä tuli näin ensikertalaiselle lähes täydelliset. Olen ennen ostanut pohjat kaupasta, eikä ole ihme ettei kakkuni ole tehneet kovin hyvin kauppaansa.

Kinuskikissan ohjeilla tein kolme kääretorttupohjaa, jotka sitten lauantaina kostutin hänen vinkistään vaniljamaidolla ja laitoin vaahdotetun vaniljasoosin kanssa yhteen kerrokseen täytteeksi banaani- ja toiseen mansikkaviipaleita. Tarkoitus oli askarrella pyöreä kakku, mutta päästäkseni helpommalla kokosin kakun foliolla vuoratulle uunipellille kokonaisista pohjista. En omista niin isoa vatia. Aikaakin oli rajoitetusti, koska halusin kuitenkin lähteä Järvenpäähän, vaikka olin jo perjantaina päättänyt jättää ne väliin.

Kakun päälle tulevat mansikat piti ostaa jo perjantaina,mutta ne olivat kohtuu freessit, kun sunnuntaiaamuna päällystin koko komeuden, koska myyjätyttö ystävällisesti valitsi parhaat marjat yksitellen omaan kulhooni :) Juhlakalun toivomuksesta tuli ihan perinteinen mansikkakermakakku, josta ehti jo ekat palat kadota ennen kuvausta.

Perjantaina leivoin lisäksi vadelmapiirakan, joka säilyi hyvin jääkaapissa sunnuntaihin ja oli vielä tänäänkin hyvää, kun söin viimeisen palan aamiaiseksi :) Täytteenä creme fraichesta, keltuaisista ja sokerista tehty seos. Kuva kiertyy jostain kumman syystä, vaikka on oikeinpäin tallennettu.

Lauantaina tein mustikkapiirakan samalla tyylillä, mutta marjojen päälle kaadoin paksun vaniljasoosin, johon tulee rasvaa, sokeria, vehnäjauhoja ja kevytkermaa. Nopeaa ja helppoa kuin mikä. Suolaiseksi tarjottavaksi tein broilerpiirakan, joka on ollut tosi tykätty, kun olen sitä tarjonnut aiemmin. Reseptin olen repäissyt jostain lehdestä vuosikausia sitten ja on muistaakseni Valion mainos. Pohja on samankaltainen kuin tekemäni pizzapohja:

2 dl lämmintä vettä

1/2 pala hiivaa

1/2 tl suolaa

5 dl vehnäjauhoja

50 g sulatettua voita

Taikinan kohotessa mikrossa (ei käynnissä :) tehdään pohja. Mies oli edellisenä iltana grillannut broilerin fileet, jotka kuutioin punasipulin ja paprikan kanssa. Kuullotetaan pannulla ja maustetaan suolalla, mustapippurilla ja mielellään tuoreilla yrteillä, joita minulla ei nyt ollut, joten laitoin kuivattua oreganoa, basilikaa ja provencen yrttejä.

 

Taikina on helppo painella käsin uunipellille, ei tartu. Reunoille jätin vähän taikinaa käännettäväksi täytteen päälle, mutta oman perheen kesken en hienostele. Juustoraastetta päälle ennen reunojen kääntämistä ja voitelu munalla, sitten 225 asteiseen uuniin noin 15 minuutiksi.

 

 

Valmiiksi viipaloidun roilerpiiraan siirsin jääkaapista kylmään uuniin juhla-aamuna ja kirkosta tultuamme napsautin uunin päälle ja sain lämmintä piirasta tarjolle.

 

Mutta nyt palaan vielä lauantaihin ja Puistobluesiin, jonne saavuimme vasta kolmen aikaan iltapäivälla ja kaksi ekaa esiintyjää jäi kuulematta. Ajoissa paikalla olleet kamut olivat levittäytyneet sen verran, että meillekin oli vielä tilaa, vaikka porukkaa oli paljon. En normaalisti yhtään tykkää mistään massatapahtumista, mutta tänne on päästävä joka kesä. Tällä kertaa eväänä oli grillatulla broilerilla ja paprikalla täytetyt ciabatta-sämpylät ja kahvi termarissa sekä yksi karpalo-siideri, joten jouduin tutustumaan myös sellaiseen nähtävyyteen kuin wheelchair accessible bajamaja. Menin kyllä ilman pyörätuolia, mutta normi bajamajaan en jalkani kanssa mahdu, kun en viitsi jättää ovea auki tuhansien ihmisten edessä :)

 

 

Ei bluusseista sen enempää, vaikka kivaa oli. Kotimatkalla mies vei minut tutustumaan erikoiseen grillikioskiin Sipoon Boxiin, nimittäin Box Burgeriin. On kuulemma suosittu motoristien keskuudessa. Olikin näkemisen - ja kuvaamisen arvoinen paikka. Joka nurkka ja puska täynnä yllätyksiä, tässä kuvapläjäys:

 

 

Tuon perunakapan olisin halunnut ostaa, mutta omistaja ei suostunut myymään. Höh!

 

Sunnuntaina oli aikainen herätys, enkä ollut jännitykseltäni saanut juurikaan nukuttua. Kirkossa piti olla jo klo 10, mikä on todella aikaista meidän perheelle. Konfirmaaatio kestää melko kauan, lähes kaksi tuntia, joten sen jälkeen maistuikin kunnon kahvit. Ei meillä isoa vierasjoukkoa ollut, ihan vain kummit, mummit, ukki ja muutama läheinen. Herkut tekivät kauppansa, enkä taas tapani mukaan älynnyt ottaa kattauksesta kuvaa, vaikka olin tehnyt sen valmiiksi jo edellisenä iltana. Yleensä kammoan kahvikekkereitä, koska mietin aina mihin asentoon kupit ja lusikat pitäisi laittaa. Servetitkin olin unohtanut ostaa, mutta onneksi laatikosta löytyi vanhaa varastoa.

 

 

Tämän postauksen oli tarkoitus ilmestyä maanantaina, mutta kirjoitin kahdessa osassa, joten julkaisu venyi suraavan päivän puolelle. Ja pahoittelen muutamia väärinpäin olevia kuvia, syy on bloggerissa.

 

Ei muuta kuin mukavaa viikon jatkoa!