Kyllä se on kevät

Ihan vaan, koska monella on usko mennyt kevääseen lähes jokapäiväisten räntäsateiden vuoksi, laitan jokusen kuvan kevään merkeistä. Itsekin jouduin eilen raekuuron uhriksi ja voin kertoa, että ne pikkuiset kuulat kyllä tuntuivat ohimossa. Olin poistumassa puutarhamyymälästä, josta hain anopilleni synttärikukaksi orvokkiamppelin, koska sen uskaltaa jättää ulos, vaikka pikkupakkasia vielä tulisikin. Anopin puutarhassa oli siellä täällä pitkin pihaa keväisiä kukkijoita ja niistä innostuneena laitan kuvia tänne blogiinkin.

Lyhtykoisot eivät toki ole tältä keväältä, mutta niiden hedelmän ympärillä oleva pitsimäiseksi muuttunut "kota" on mielestäni niin kaunis. Oikealta nimeltään tuo alunperin oranssinvärinen lyhtymäinen suoja on verhiö, mutta juuri sellaisena oranssina en tykkää tästä kasvista ollenkaan,

vaan ainoastaan tällaisessa pitsimäisessä olomuodossaan.

Minulla on aiheesta myös Riitta Keurulaisen maalaus.

Mutta nuo hennon liilanväriset kukat kuuluvat kiurunkannukselle, joka on hyvin aikainen kukkija. Epäilen kaikkialla pihamaalla, myös nurmikolla siellä täällä pilkistävän lajin olevan etelänkiurunkannuksen. En saanut oikein kunnolla kuvattua niitä, koska oli hankala taipua niin matalalle. Siellä kukkapenkkejä tarkastellessa löytyi muitakin aarteita, mm. useampia tyhjiä kotilon kuoria.

Tämä yksinäinen raidallinen krookuksen nuppu on aika kivannäköinen. Yksivärisiä oli enemmän.

Tulppaanit ovat kasvattaneet jo melko suuret lehdet ja toisaalla pihalla jo varttakin, mutta koko ajan perässäni kulkenut appiukko ehti talloa niitä ennenkuin älysin varoittaa. Hän huolehti kovasti, kun piha on hoitamatta, mutta rauhoittelin, että hyvinhän nuo kukat ovat silti kasvaneet. Ei ole enää appivanhemmista pihatöihin, mutta silloin kun oli, niin ovat hoitaneet niin hyvin, ettei isompaa vahinkoa pääse enää tapahtumaan. Nurmikonleikkuu kyllä onnistuu, kun laittaa appiukon kädet leikkurille, muutoin unohtuu.

Helposti leviävää idänsinililjaa kasvaa siellä täällä yksittäin tai laajempana mattona tai  hienossa jonossa kuten yllä. Olen joskus aiemmin luullut, että  alakuvan vaaleat, siniraidalliset skillat ovat vain haalistuneet auringossa, kunnes vähän aikaa sitten selvisi, että kyseessä on ihan oma lajinsa eli persiansinililja, joka on aikaisempi kukkija.

Leskenlehtiä ja sinivuokkojakin on jo näkynyt, mutta itse pidän todellisena kevään merkkinä kyllä tätä pikku-ötökkää eli leppäkerttua eli seitsenpistepirkkoa, jonka bongasin aurinkoisena päivänä

27. maaliskuuta kahden kaverinsa kanssa. 

Lintujakin olen käynyt kuvaamassa ja niiden laulua kuuntelemassa niin rannoilla kuin metsässäkin. Tähän mennessä on runsaasti näkynyt ja kuulunut peippoja ja mustarastaita ja tietty tiaisia, mutta itselleni ihka ensimmäisiä ikinä bongattuja ovat punarinta, hippiäinen, ja isokoskelo, joiden tunnistamiseen tarvitsin lintukirjan ja googlen apua. 

Isokoskelo-pariskunnan ja viherpeipot kuvasin 6.4. Suomenlinnassa, jonne tein avustajani kanssa retken eräänä aurinkoisena, mutta koleana päivänä. Siellä saimme seurata myös kyhmyjoutsenten puuhia, mikä olikin erityisen kiehtovaa, kun niiden taipuisat kaulat yltävät vaikka minkälaisiin asentoihin.

Porkkananokkainen meriharakka tuli myös nähtyä Suomenlinnan rantakallioilla. 

Olen tämän kevään kuluessa tehnyt myös jokusen retken Särkkäniemen luonnonsuojelualueelle, jossa tapasin sekä kuhertelevat joutsen- ja isokoskelopariskunnat että aiemmin mainitsemiani pikkulintuja.

Nyt kun tiedän, että kyseessä on hippiäinen, niin se on kyllä helppo tunnistaa tuosta keltamustasta irokeesista päälaellaan.

Meinasin taas innostua liikaa kuvien kanssa, kun selailen niitä samalla tässä koneella. Tässä vielä muutama metsästä löytynyt keväänmerkki ja nämä siis noin puolessa välissä huhtikuuta.

Ei varmaan pitäisi laittaa viimeiseksi ikävintä kuvaa, ettei jää paha maku, mutta ehkä se saa ajattelemaan. En toki usko, että minun lukijoistani ketään harjoittaa luonnon roskaamista, mutta sen siivoamiseen toivon kyllä jokaisen osallistuvan edes roska päivässä -periaatteella.  Ystävällisen kanssaretkeilijän avulla sain kalastettua tämän puskassa lymyilevän tölkin ja toimitettua sen metallinkeräykseen. Ai että, miten riepoo löytää tämmöistä luonnonsuojelualueelta ja eihän tämä ollut ikävä kyllä ainoa roska. Ihan oli nuotiotakin poltettu raujoitusalue-kyltin vieressä. Kevyempää olisi kantaa eväsroskansa pois kuin tuodessansa ja antaa arvoa sille, että voi käydä syömässä retkieväitänsä upeassa luonnossa, josta myös ihan läheltä löytyisi varta vasten rakennettu grillauspaikka. 

Niin että uskokaa pois, kyllä se on kevät, Suomessa vain hieman vähäluminen ;)

Hyvää tulevaa Vappua,

Tuula

Taidetta kahdella tapaa

Minulta jäi harmikseni kokonaan näkemättä Gumbostrand Konst & Formin edellinen näyttely ja vaikka olen kirjoittanut paikasta monta kertaa ennenkin, niin ihan pakko on taas kertoa viikon takaisesta käynnistäni, kun luontokin tarjosi mennen tullen huikeaa omaa taidettaan.

Sovimme ystäväni kanssa treffit perille, mutta molemmat myöhästyimme sovitusta ajasta, kun olimme kumpikin kokeneet pakottavaa tarvetta pysähtyä kuvaamaan mieletöntä, kaiken peittävää sumua siinä pelossa, että se on hälvennyt, kun lähdemme kotiinpäin ;) Minäkin pysähdyin vanhan Porvoontien (= Uusi Porvoontie) varteen bussipysäkille ja nousin ihan autosta kuvaamaan tätä peltomaisemaa.

Vaikka seuraava kuva on hieman rujo, niin laitan silti, kun minusta on hauskaa, että ihmiset tekevät pihoilleen tai portinpieliin esim. lumiukon ilahduttamaan ohikulkijoita. Kyllä tämä ainakin minun suupieleni nostivat hymyyn :)

Ehdin jo hieman kiertää galleriassa ennen Marin tuloa ja napsia muutaman kuvan  meneillään olevasta näyttelystä HE & SHE. Mikä olikin hyvä, sillä meillä oli niin paljon juteltavaa, ettei yhteisestä taidekierroksesta tullut mitään, vaan päätimme heti mennä jatkamaan juttua Konst & Formin Bistroon, jossa jaoimme kattilallisen lohikeittoa. Toki kiersimme lounastamisen jälkeen näyttelyn, joka pohtii maskuliinisuuden ja feminiinisyyden esiintymistä taiteessa.

Näyttelyssä on mukana herkän pastellisia ja voimakkaan värikkäitä töitä, joista yksi suosikkini oli tämä Carolina von Schantzin maaginen Puu. Pahoittelut, jos muistan nimen väärin.

Näyttelyn ehkä hallitsevimmassa osassa ovat taiteilijaryhmä ROP:n veistokset ja kolmiulotteiset maalaukset, joista oma suosikkini on alla. Olen tällä kertaa tehnyt kotiläksyni huonosti, enkä siten muista teoksen nimeä. Yleensä otan kuvan teoksen vieressä olevasta kyltistä, josta  myöhemmin tarkistan tekijän ja työn nimen tai otan jopa teosluettelon mukaani, mutta tällä kertaa (1. kertaa) huomasin sen maksavan viisi euroa. Hinta ei sinänsä ole paha taiteen ystävälle, mutta tunsin omassatunnossani piston aiemmasta rosvoilustani, joten kiltisti palautin luettelon. Sain kyllä synninpäästön tunnustaessani tekoni, olenhan gallerian kanta-asiakas :)

Kuvan keskellä erottuu juuri ja juuri, kun oikein siristää, pikkuruinen ihmishahmo, jollainen oli lähes kaikissa ROP:n teoksissa. Tätä kirjoittaessani mieleeni pulpahti, että työn nimi liittyy jotenkin mietiskelyyn tms.

Kaikkein eniten pidin tästä hellyyttävästä maalauksesta Sani, joka ei itse asiassa kuulu päänäyttelyyn, vaan on kuukauden nuoren taiteilijan Sanna-Mari Rautavirran puupiirros (öljyvärit).

Näyttelyn herkimpiä esineitä ovat Annette Tillanderin korut, joita olen aina ihaillut. Helsingin keskustassa Mikonkadulla ollessani pysähdyn aina ihastelemaan hänen liikkeensä ikkunasomistusta, joka on aina niin ihastuttava. Hän somistaa kauniin liikkeensä lisäksi myös itse ottamansa kuvat, joita on nyt esillä näyttelyssä. Koska en ottanut niistä kuvia, tässä viime kesäkuista ikkunasomistusta.

Tälläkään kertaa en voi jättää huomiotta gallerian ikkunoiden takaa avautuvaa luonnon omaa taidenäyttelyä. Kun sumu oli hälvennyt, näin sellaista mitä en muista aiemmin nähneeni, nimittäin höyryävän puunrungon. 

Konst & Formin myymälääkään ei kannata ohittaa, löytyyhän sieltä taiteen lisäksi hieno valikoima laadukkaita kotimaisia ja muita skandinaavisia tuotteita - ja takkatuli!

Näistä Mafkan juomalaseista tulee ihan mieleeni talvinen Suomen luonto - metsät ja lumi/jää.

Jopa wc-tilat ovat täällä kuin taideteos, tunnelmaltaan :)

Pois lähtiessäni oli sumusta enää häivähdys jäljellä. En ollut ainoa, joka halusi kuvata tätä maisemaa, mutta minä vain otin tämän kuvan ihan auton ikkunasta. Tuo rantatie on nimittäin sen verran kapea, ettei siihen kehtaa pidemmäksi aikaa pysähtyä.  Kahta seuraavaa kuvaa varten nousin ihan autosta, kun sain ajettua ihan parkkipaikalle.

Kaksi viimeistä kuvaa, no, kohti aurinkoa, joten tähän on hyvä päättää ja muistella tuota aurinkoa harmaina päivinä, joita viime aikoina on riittänyt.

Oikein hyvää viikonloppua,

Tuula

Vaikuttava miljöö brunssille - Hotelli Rantapuisto

Hei vaan ja hyvää alkanutta vuotta Etanaellin ystävät!

Piiiitkästä aikaa täällä taas kertomassa teille eräästä tutustumisen arvoisesta paikasta. Ei sillä, ettei sellaisia olisi ollut tässä välissäkin, mutta mennyt aika ollut sen verran raskasta, etten vaan ole jaksanut kirjoitella.  Jos haluaa kulkea kannoillani ja saada menovinkkejä nopeammin, niin minua voi seurata instagramissa :)

Meillä on tapana tavata ystäväni kanssa brunssin merkeissä ja useimmiten se on hän, joka tietää uusista paikoista, mutta nyt oli minun vuoroni kutsua hänet omille kotinurkilleni itäiseen Helsinkiin. En ollut itsekään vielä käynyt Hotelli Rantapuistossa, saati sen ravintolassa, vaikka olen jo pitkään halunnut käydä sen testaamassa. 

Tämä Pohjoismaiden Yhdyspankin kurssikeskukseksi vuonna 1963 valmistuneen rakennuksen suunnitteli arkkitehtipariskunta Martta ja Ragnar Ypyä, joiden inspiraation lähteenä oli mm. Alvar Aallon arkkitehtuuri. Sittemmin Unitas-opistona tunnetun koulutuskeskuksen sisustussuunnittelusta vastasi arkkitehtiparin tytär Marjatta Ypyä-Silvennoinen. Nykyään Helsingin Ramsinniemessä meren rannalla sijaitseva rakennuskompleksi toimii hotellina, kokouksien, juhlien ja tapahtumien pitopaikkana. Lisää historiatietoa voitte lukea täältä.

Me olimme vaikuttuneita rakennuksesta ja erityisesti puunkäytöstä jo ulkona sisääntulossa. En kehdannut ajaa autoa ihan ovelle asti, mutta ensi kerralla tiedän, että voin tehdä sen, koska invapaikka löytyy asianmukaisesti ihan oven edestä :) Ovelle pääsee arkipäivisin myös ihan bussilla Vuosaaren metroasemalta. Muista tarkistaa aikataulut! 

Sisäänkäynnistä ravintolaan vievän käytävän seinällä on maaliskuun loppuun asti esillä helsinkiläisen taiteilijan Aini Tolosen maalauksellisia valokuvateoksia. Ikävä kyllä omien puutteellisten valokuvaustaitojeni vuoksi en saanut yksittäisistä teoksista hyviä kuvia ja sama koskee kaikkia risalla kamerallani otettuja kuvia. Koska sillä saa välillä ihan kelpoja kuvia, niin sinnikkäästi yritän selvitä sen kanssa, vaikka taas eilen kuvia selatessani päätin lähteä kameraostoksille :)

Arkkitehtuuri on joka paikassa huomioinut ympäröivän luonnon ja suuria ikkunoita on joka puolelle. Mm. ravintolasalin seinät ovat kolmeen suuntaan pelkkää suurta ikkunaa. Tykkäsin kovasti myös lyhtyjen ja aitojen kynttilöiden käytöstä somisteina.

Olin tehnyt pöytävarauksen ja pyytänyt paikkoja ikkunan vierestä, jotta jäykistetty jalkani ja keppini ei olisi kenenkään tiellä. En siinä vaiheessa tiennyt, että oikeastaan kaikki paikat ovat jotenkuten ikkunan vieressä, joten saimme sitten lähes vapaasti valita parhaan ikkunapaikan merinäköalalla. Henkilökunta ravintolassa, kuten respassakin on super-ystävällistä. Meillä vaan meinasi syöminen jäädä toiselle sijalle, kun ihastelimme maisemaa, alkuperäistä sisustusta ja sen yksityiskohtia ja otimme toisistamme kuvat tuon upean maiseman äärellä.

En tullut ottaneeksi tarjoilu-linjoista enempää kuvia, kun syömäänhän tänne oli tultu ;) Ruokalistat ja brunssi-menun voitte katsoa täältä. Sen tiedän, että perjantai-iltaisin on välillä eri teemoja ja helmikuun loppuun on menossa blini-perjantait, kun niitä edelsi pihvi-perjantait.

Ravintolan à la carte listalla on suomalaisten pientuottajien ja lähialueen raaka-aineista valmistettua ruokaa, joihin yrtit kerätään omasta yrttipenkistä. Kuulostaa erinomaiselta, eikö :) 

Ainakin brunssi oli oikein maukas, vaikka myönnettävä on etten muistanut maistaa kaikkea. Minulla menee aina aikaa puhumiseen, joten kahvi ehtii jäähtyä ja ruoka unohtuu lautaselle, Mutta vatsa tuli kyllä täyteen :)

Ravintolassa, kuten eri puolella hotellia, on mukavia oleskeluryhmiä huopineen. Kun ruokailun jälkeen lähdimme tutustumaan muihinkin tiloihin, saimme tietää, että alakuvan lobbybarin keskellä olevan sohvaryhmän alla on piilossa alkuperäinen suihkulähde.

Olisimme saaneet kurkata alakerran Kellariravintolaan, mutta sen avain oli jollain lainassa, joten sen sijaan kävimme katsomassa Juhlakerros - tilausravintolaa toisessa kerroksessa. Siellä oli meneillään jonkun juhlat, joten nappasin portaikolta kuvan tästä erikoisesta valaisimesta.

Respasta lähti nuori nainen näyttämään meille auditoriota ja ystävällisesti vastaili kysymyksiimme ja kertoi, että ajan saatossa ei sisustusta juuri ole muutettu, mitä nyt tyyliin sopivia huonekaluja on hankittu ja hotellihuoneita remontoitu ajanmukaisiksi. Auditorion värimaailma on kuulemma alunperin ollut vihreä eli se PYP:n/SYP:n vihreä. 

Kansalaiset - Medborgare

Minusta mielenkiintoista on se, että tämä auditorio on varustettu oikein tulkkauskopeilla ja toki täältäkin on näkymät merelle ja rannassa sijaitsevaan saunaan. Ja kyllä minulle nyt tätä kuvaa katsoessa tulee mieleen Finlandia-talo.

Jottei totuus unohtuisi, niin paikan alkuperäisestä koulutus-tarkoituksesta muistuttaa Unitas-opiston 25-vuotis muistokelloon kaiverrettu OSAA -KEHITY - MENESTY.

Ennenkuin siirrymme ulkotiloihin, kerron vielä, että hotellin tiloissa  on kolme erilaista Room Escape -pakopelihuonetta, joita haluaisin päästä kokeilemaan ja olenkin kovasti miettinyt, josko pitäisin tulevat tasavuosisynttärit sillä teemalla.

Ulkona kävimme ensin kurkkimassa edelleen pankin, nykyiseltä nimeltään Nordea, omistuksessa olevaa komeaa jugendhuvilaa. Koska luimme läksymme vasta kotona, emme tienneet huvilan olevan Nordean edustuskäytössä, joten rohkenimme kiertää rakennuksen ympäri. Toivottavasti kukaan ei tule paljastukseni vuoksi pidättämään minua, mutta ei tuolla kyllä missään lukenut, että yksityisalue ja oli siellä muitakin uteliaita ;)

Kyllä kelpaisi kesäisin istuskella ulkona ja ihailla tätä maisemaa. Me sen sijaan lähdimme laskeutumaan  Hotelli Rantapuiston rantasaunaa kohden ja siellä saunapolulla tuli vastaan  myös pikkuinen Pipu, joka oli käynyt juoksemassa jäällä. Siellä oli muitakin rohkeita, mutta minä en olisi uskaltanut, kun rannassa oli vielää sulaa.

Hotellilla on oma pieni hiekkaranta saunan kupeessa ja laituriltakin pääsee mereen kastautumaan. Avantoa ei nyt ollut, mutta uskoisin sellaisenkin järjestyvän, jos joku hotellivieraista älyää kysyä. Mutta en minä! 

Laiturin päästä näkee, miten hyvin hotellin rakennus sulautuu maastoon. Maisema ja ympäröivä luonto on kaunis niin kesällä kuin talvellakin, että jos minä tulisin matkailijana Helsinkiin, yöpyisin ehdottomasti täällä. Metroasemalle on lyhyt matka bussilla ja metrolla hurauttaa Itiksen kauppakeskukseen tai keskustan suuremmille shoppailu-apajille hetkessä.

Niin, ja pakko sanoa,  että tämä hehkutus ei ole maksettu mainos, olin vain niin innoissani koko miljööstä :) Siis vaikka sisustan kotiani eri tyyliin, niin osaan kyllä nauttia hienosta arkkitehtuurista ja arvostan vanhan säilyttämistä tällä tavoin.

Laiturilta bongasin kauempana rantakalliolla kauniin pikkuisen huvilan, jolle en löytänyt alkuperää. Vanhalta, mutta hyväkuntoiselta se näyttää. Nuo ikkunat <3

Vietimme ulkoilmassa pitkän aikaa, joten aurinkokin alkoi pikkuhiljaa laskea mailleen. Tarkoitukseni oli vielä esitellä Hannalle Kulttuurikeskus Sofiassa meneillään oleva Gábor Mátén valokuvanäyttely unkarilaisen arkkitehdin Imre Makoveczin suunnittelemista kirkoista. Halusin myös vielä ikuistaa auringonlaskun, kun kerrankin olin sen suhteen hyvässä paikassa, mutta ei hätää. ystävän kännykästä löytyi kaiken kattava sää-sovellus, josta löytyi tarkka aika auringonlaskulle. Ettemme vain missaisi tuota tärkeää tapahtumaa :)

Älkää siis luulko, että nämä kuvat tähän loppuivat :D

Sofian rannassa on myös saunamökki ja auringon viime säteet osuivat kauniisti sen portaisiin. Itse päärakennus olikin suljettu, joten teimme pienen kierroksen Kallahdenniemellä. Uimarannan kohdalla oli pakko pysäyttää, kun taivas loisti upeissa väreissä. Myöhemmin, kun punainen hehku oli vielä jäljellä, en enää saanut otettua kuvia.

Kivaa viikon jatkoa,

Tuula