Vuoden ensimmäinen päivä

Tarkoitukseni oli todellakin julkaista tämä vielä vuoden ekana päivänä, Mutta koska en usein ennen puolta yötä ehdi saada valmista aikaan ja meidän nettipoliisi on tiukkana, niin homma jäi kesken. Ajattelin saattaa asian päätökseen junamatkalla Kolariin, mutta sehän olisi liikaa vaadittu. Vuoden ensimmäisen päivän kirjoittamista hidasti hieman pohdiskelu tämän blogin suhteen. Mietin, että kiinnostaako touhuni oikeasti ketään. No, tuleepahan pidettyä jonkinlaista päiväkirjaa tekemisistä.

Joulutulppaanit ehti kuihtua, mutta jotenkin ne ovat kauniita tuollaisina. Uusi vuosi otettiin vastaan ihan oman perheen kesken, ilman mitään traditioita. Naapurin lapset vähän paukutteli raketteja, mutta minä pelkään niitä, joten pysyttelin piilossa.

Tänään (siis ekana päivänä) nukuin tooosi pitkään ja heräsin vasta puolilta päivin. Mies valitteli tylsyyttä, joten keksittiin lähteä pitkästä aikaa etsimään pari geokätköä. Olen kyllä useasti kaivannut metsään, mutta siellä liikkuminen on niin hankalaa, että päätettiin valita melko helposti saavutettavat kätköt. 

Ensimmäinen kätkö oli lähellä Vuosaaren golfkenttää ja satamaa Oli kyllä harvinainen näky tähän aikaan vuodesta, että golfia pelattiin ihan vihreällä kentällä. No, eipä tullut siitä kuvaa, vaan vastapäisen lammen kuolleesta kaislikosta. Säästän teidät ikävämmiltä kuvilla siitä, mitä kaikkea rojua tuohon lampeen oli kipattu, patjasta lähtien. Ärsyttävää, että ihmiset näkee vaivan kuskata roskansa syrjäisempään paikkaan, kun samalla vaivalla veisivät ne Sortti-asemalle.

Toinen kätkö oli Uutelassa Skatanniemessä, jossa ennen laidunsivat Miina Äkkijyrkän kyytöt ja nykyisin Suomen Setlementtisäätiön hevoset nuorisotyön merkeissä. Niemen kärjessä sijaitsee Skatanniemen tykkipatteri, jonka luokse jätimme auton ja jatkoimme kapeaa polkua pitkälle mereen työntyvälle kalliolle etsimään kätköä.

Täällä meren äärellä oli tosi hyytävä tuuli ja siksi meillä ei ollutkaan eväitä mukana. Haaveilin lohikeitosta läheisessä kahvila Kampelassa, mutta mies oli ehtinyt lahjoa pojat mukaan kätköille lupauksella hampurilaisista. No, tässä sitä etsitään koko rahan edestä :)

Käkkyräisen männyn rungolta löytyi hyvä paikka levätä.

Nautin todella paljon, kun koko perhe olimme taas yhdessä retkeilemässä. Täytyy yrittää ylläpitää tätä hauskaa harrastusta, koska geokätköjä voi tosiaan piilottaa ihan mihin vaan eikä kätköjen tarvitse aina ollla hankalissa paikoissa. Niitä on mm. kauppakeskuksissa tai kävelytien varrella, eikä tarvitse metsään rämpiä. Hyvähän minun olisi harjoitellakin liikkumista epätasaisessa maastossa, mutta aika paljon vielä arastelen sitä.

Saatoin tämän julkaisukelpoiseksi tälläisissa maisemissa, mistä lisää kotiuduttuamme.

Hyvää viikonloppua ja koko alkanutta vuotta 2014!

Kävin taivaassa - Snurressa

Mielettömänä onnenkantamoisena bongasin viime viikolla facebook-seinältäni pikkuruisen mainoksen Neulojien yö -tapahtumaan. Pakkohan se oli mennä kurkkimaan, että mistä oikein on kyse. Neulojat on suomalaisten lankoja ja niihin liittyviä tarvikkeita myyvien kauppiaiden yhteistyöverkosto.

Perjantain ja lauantain välisenä yönä ensimmäistä kertaa vietetty tapahtuma toteutui pääasiassa netin kautta eli mukana olleet liikkeet julkaisivat tarjouksia ja muuta mukavaa läpi yön. Joitain kivijalkamyymälöitäkin pidettiin avoinna läpi yön tai ainakin iltamyöhään. Helsingissä oli peräti kaksi avoinna olevaa paikkaa, joista toisesta en ollut koskaan kuullutkaan. Snurren kotisivuihin tutustuttuani en voinut käsittää, miten se on jäänyt huomaamatta. Saattaa johtua siitä, että se on perustettu pari vuotta sitten ja minähän vietin sairaalassa melkein vuoden.

Lankakauppa Snurressa pääosassa  ovat luonnonmateriaalit ja niitähän minä suosin neulomuksissani. Heidän nettisivunsa ovat jo itsessään mahtavat, mutta paikalle päästyäni olin taivaassa. Niin paljon ihania, upeita lankoja minun himoitsemissani luonnonväreissä ja -materiaaleissa, mutta myös muissa upeissa väreissä odottamassa puikoille pääsyä. Langoissa villan lisäksi mm. alpakkaa, angoraa, bambua, hamppua ja laamaa, jota en ole ennen tavannut, vaikka kamelinkarvan ja villan sekoitetta olenkin neulonut. Ihan luomuakin löytyy! Ja runsaasti suomalaista villaa :)

Pöytä oli raivattu tyhjäksi neulojia varten, joita sitten kokoontuikin suuri joukko. Jotkut vain piipahtivat ostoksilla tai kysymässä ohjeita ja niitä Snurressa tunnutaan jakavan ahkerasti ja innolla. Ja joku vain pikaisesti toi paikalle neulottuja neliöitä, joita käsittääkseni kerätään johonkin Marttojen projektiin. En ole varma, kun en älynnyt kysyä.

Meitä myös hemmoteltiin ihanilla herkuilla. Tarjolla oli kuohuvan lisäksi mm. sieni- ja puolukkapiirasta kahveineen.

 Snurren sisustus soppii täydellisesti siellä myytäviin tuotteisiin ja valmiit malleiksi neulotut pipot oli laitettu hauskasti esille.

Tämä vanha vaaka oli totisesti minun mieleeni.

Osa langoista myydään nimittäin kilohintaan, kuten Fat & Hairy Nordman, jota ostin itselleni pannunalusen verran virkattavaksi jättimäisellä koukulla nro 25. Senkin ostin, enhän ole koskaan edes nähnyt noin paksua  virkkuukoukkua. Niin, ja minun keräni punnitsemiseen taidettiin käyttää ihan kirjevaakaa :)

Sormet syyhyävät päästä virkkaamaan tuota hauskan kiharaista norjalaista mattolankaa, jossa on puolet mohairvillaa ja puolet spaelsaulampaan villaa juuttisydämellä. Mutta kun on niin monta keskeneräistäkin neulomusta ja odottamassa olevia lankoja. Minulla oli mukana Snurressa Turkista tilaamastani australialaisesta villasta tekeillä ollut huivi, joka on nyt valmis. Esittelen sen ja muut viime aikoina valmistuneet työt omassa postauksessaan.

Puikkojakin on tarjolla vaikka kuinka paksuja ja niillä voi neuloa vaikka tätä Suomessa valmistettua Fat&Sassy 100% merinovillaa.

Siinä samalla neuloessa jutustelin viereeni istuneiden nuorten naisten kanssa, joista toisen kanssa vaihdoimme yhteystietoja ja jaoimme illan päätteeksi taxin, koska asumme samalla suunnalla melko lähekkäin. Toivottavasti tapaamme jo ensi lauantaina Vanhassa Kauppatalossa.

Tykkäsin tosi paljon siitä, että Snurressa oli neulottuna paljon mallitilkkuja ja töitä erilaisista langoista, niin että saa hyvän käsityksen millaista pintaa mistäkin syntyy. Minä pääsen kohta kokeilemaan millaista pintaa syntyy näistä ostoksistani. Kuten Neulojien yön idea oli, myös Snurressa sai alennusta kaikista langoista. Oikeastaan kokeilinkin jo tuota Semilla grossoa, joka on 100% luomuvillaa. Tosin olin niin hätäinen, etten oikein tarkkaan miettinyt silmukkamäärää ja siksi piposta tuli vähän reilu. Mutta olen huomannut, että yleensä jokaiseen pipoon löytyy aina jostain sopiva pää :)

Kauppias Anne Lampinen yritti vähän ujostella kuvattavaksi joutumista. Kuten hänen takaansa liitutaululta voi lukea, niin Surre järjestää myös kursseja ja itse ajattelin osallistua jollekin virkkauskursille, jotta oppisin muutakin kuin kiinteitä silmukoita.

Vielä noista ostoksistani mainitakseni, niin olisihan tuolla ollut vaikka kuinka montaa intohimoja herättynyttä lankaa, mutta kun niitä on jo varastoissa kuinka ja paljon. Onpahan ainakin hyvä syy mennä uudelleen, enkä malta odottaa uutta reissua Hietalahdenkadulle.

Lämpimät kiitokset ihanasta illasta Anne ja kumppanit! 

Jousella ammuntaa

Löysinköhän itselleni uuden harrastuksen? Kivaa ainakin oli eilen illalla ja lysti jatkuu vielä kahtena maanantaina. Olen nimittäin ilmoittautunut Tapanilan Urheilutalon jousiammunnan alkeiskurssille. Ei ollut ihan eka kertani lajin parissa, sillä kävimme työporukan kanssa virkistäytymässä samassa paikassa jotain pari vuotta sitten. Silloin jo tykästyin hommaan, kun sain kaikki ampumani nuolet osumaan tauluun.


Kelta-oranssit nuolet on minun :)

Kyllä ne nuolet eilenkin aika hyvin osui. Ja ainakin mulle tuli hiki. En tiedä onko se tarkoituksena tässä lajissa, mutta kyllä se jousen jännittäminen näin alkuunsa kävi ihan työstä. Ja tässä lajissa tönköstä jalasta on vain hyötyä - pysyy paremmin oikeassa asennossa. Olen lähes varma, etten olisi entisessä elämässäni kuuna päivänä saanut aikaiseksi ilmoittautua kurssille. Olisi ollut muka kaikkea tärkeempää tai kivempaa tekemistä.

Entinen elämäni päättyi siis noin puolitoista vuotta sitten onnettomuuteen, josta suurimpana ja näkyvimpänä seurauksena on oikean jalan pysyvä vamma. Jalka on naulattu tönköksi nilkasta lonkkaan ulottuvalla luunsisäisellä ydinnaulalla, joka siis estää polven taipumisen. Sori, jos olen kertonut tämän jo aiemmin, muistikin pätkii, mutta en nyt aio sen tarkemmin asiaa selvittää. Jos jotakuta kiinnostaa, niin saa kysyä.

En ole koskaan ollut mikään himo-liikkuja, mutta perheen kanssa on tullut kesäisin pyöräiltyä ja ravattua metsissä ja kallioilla etsimässä geokätköjä. Vajaa 10 vuotta sitten löysin murtsikkahiihdon uudelleen, mikä johtunee siitä, että talvisin jäätyvä meri ympäröi asuinpaikkaamme. No, pyöräily ainakin jää historiaan, mutta hiihtoa olen ajatellut kokeilla ensi talven lumilla. Jäällä hiihdossa on se mukava puoli, ettei ole pelkoa ylä- ja alamäistä. Ainakin nyt tulee mietittyä uusia vaihtoehtoja liikkumiselle, kun pelkkä kävelykin on vielä super hidasta ja väsyttävää. Koska sain raahattua itseni jousiammuntaan, luulen olevani matkalla vammasta toipumiseen ja sen hyväksymiseen.

Jottei mene ihan tylsäksi löpinäksi, niin laitan yhden kuvan mukaan. Tällä hetkellä yksi harvoja luonnonkasveja meilläpäin, joissa näkyy elon merkkejä :) Tosin viikonloppuna bongasin myös ekat leskenlehdet.

 

 

Aurinkoista viikon jatkoa!