Kulttuurimatkalla Turussa

Tässä on reissua pukannut toisensa perään, enkä ole raporteissani pysynyt perässä. Olemme nyt 3/4 perheestämme matkalla mökille ja naputtelen täällä takapenkillä juttua viimeviikkoisesta yön yli kestäneestä Turun retkestä, joka oli ohjelmaltaan runsas ja mielenkiintoinen. Matkani päätarkoitus oli Turun kaupungin Nuorisoasiankeskuksen järjestämä Elävä kirjasto, johon osallistuin kirjana. Tapani mukaan ymppäsin reissuun myös nähtävyyksiä ja ystävän tapaamisen.

Lähdin matkaan junalla, jossa oli tietenkin hyvää aikaa neuloa. Höyhenen kevyenä matkakäsityönä minulla oli mukana huivin alku Koukuttamon ihanasta Pala taivasta - cashmirsilkistä.

Koska kirjasto-tapahtuma alkoi vasta alkuillasta, menin suoraan junalta Turun taidemuseoon, jossa minua kiinnosti Miikka Vaskolan näyttely. Hänen upeita, suurikokoisia töitään ei ole näyttelyssä kovin montaa, mutta mielestäni ne ovat vaikuttavuudessaan hyvin voimakkaita ja vaativatkin tilaa ympärilleen. Vaikka pidin niistäkin todella paljon, niin ihastuin silti eniten näyttelyn pienimpään teokseen Eyewitness. En nyt laita linkkiä kuvaan, koska ei siitä saa samaa fiilistä, kuin nähdessään sen tuolla taidemuseon kapean tilan ainoana teoksena päätyseinällä. 

Meneillään on myös kolme muuta näyttelyä, joista kiersin suomalaista kuvataidetta esittelevän Sadan vuoden kuvia sekä Antti-Ville Reinikaisen veistoksia/installaatioita esittelevän Varjeltuman, mutta unohdin 10 minuuttisen filmin Burn. Ehkä se oli hyväkin, koska olin jo nähnyt paljon ja elokuvan aihe, tai itse asiassa tapahtumapaikka on pahin painajaiseni eli palava talo.

Käsitöiden ystävää ilahdutti, että taidemuseon ovenkahvaan kiinnitetty neulegraffiti saa olla paikallaan - ainakin toistaiseksi.

Aioin levätä muutaman tunnin hotellillani ennen elävää kirjastoa ja se tulikin tarpeeseen, koska olin aivan poikki ja jalat kipeänä. Kävellessäni Puolalanpuistolta kohti toria, osuin keskelle Turun abien penkkariajoja ja kadulta karkkeja kerääviä lapsia. Hirmuinen meteli saatteli lukionsa päättäviä nuoria kohti ylioppilaskirjoituksiin valmistautumista.

Ilokseni sain huoneen Hamburger Börsin "ullakkokerroksesta". Näin vähälumiseen talviaikaan ei maisema torille ole erityisen viehättävä, vaikka jokunen sinnikäs torikauppias, erityisesti kukkamyyjät, olivat sinne telttansa pystyttäneet. Tekisi itsenikin mieli jo laittaa kevätkukkia ulkoruukkuihin (siivosin talvikukat pois viime viikolla), mutta en ole ihan vielä uskaltanut mahdollisten yöpakkasten vuoksi.

Hotellin sauna ja uima-allas olisivat olleet kätevästi käytettävissä samassa kerroksessa, mutta en oikein ehtinyt, saati että olisin älynnyt ottaa uimapuvun mukaan. Olisihan tavallisen uikkarin saanut lainata, mutta minä käytän pitkälahkeisia uimahousuja, kun en ole vielä valmis esittelemään epämuodostunutta jalkaani julkisesti. Eipä tuolla mitään ruuhkaa kyllä ollut.

Hyödynsin yöpymiseeni lahjakortin, jonka sain Sokos hotelli Villalta viime syksyisten Kädentaitomessujen jälkeen antamani palautteen johdosta. Minä kun niin mieleni pahoitin tälläisena tönkköjalkaisena, etten hotellivaraukseni yhteydessä ollut saanut tietoa, että aamiaiselle pitää hankalasti kulkea toiseen hotellirakennukseen. Olivat ilokseni hyvin ymmärtäväisiä :)

Elävä kirjasto pidettiin nuorten taide- ja toimintatalo Vimmassa.

Meitä eläviä kirjoja oli nuorten toivomina aiheina lainattavissa taas mielenkiintoinen joukko. Oma kirjani on aiemmin ollut "aivovammainen" ja sillä aiheella menen seuraavaksi eräälle helsinkiläiselle yläasteelle lainattavaksi, mutta tällä kertaa kirjani otsikko oli "onnettomuuden uhri". En olisi älynnyt valita sitä aiheekseni ilman nuorten esittämää toivetta.

Lainaajien kanssa käytävien keskustelujen lisäksi parasta on myös siellä takahuoneen "kirjahyllyllä" odottaa lainatuksi tulemista, kun saa itse paljon uutta tietoa muilta kirjoilta. Tämänkertaiseksi best selleriksi taisi nousta "pankkirosvo", jolta itsekin vanhana pankkilaisena olisin halunnut kysellä enemmänkin, mutta siihen ei jäänyt kovin paljon aikaa, koska hän oli koko ajan lainassa :)

Tarinani jäi eilen kesken, kun läppärin akku loppui mökillä, enkä tietenkään ollut muistanut ottaa laturia mukaan, mutta nyt juttu jatkuu.

Ennen hotelliin palaamista tein pienen kierroksen korttelin ympäri, koska halusin nähdä Aurajoen ympäristön iltavalaistuksessa. Ilman valaistua kaupungintaloa, jokilaivoja ja Kirjastosiltaa olisikin ollut tosi pimeää. Hiljaista oli myös, kun mölyävät abit olivat kaikonneet keskustasta,

Piti laittaa aamuksi kello soimaan, muutoin olisin helposti voinut nukkua onneni ohi eli aamiaisbuffet olisi jäänyt väliin. En normaalisti nauti aamuisin muuta kuin kupin kahvia, joka sekin jää usein kesken, joten valmiiseen pöytään päästessäni nautin pitkään, hartaasti ja huolella kaikkea mahdollista. Selasin pitkästä aikaa jopa Hesarin paperilehden.

Ehdin vielä katsoa telkkarista Hercule Poirot:n samalla neuloen ennen kuin Eija tuli hakemaan minut Aboa Vetus & Ars Nova museoon. Sain sopivasti asiantuntijan ja henkilökohtaisen oppaan Lumoavaan minimaailmaan, jossa on esillä Eijan ja muiden Raunistulan nukkekotikerhon jäsenten miniatyyri-taidetta. Tuo näyttely liittyy museossa esillä olevaan Nukkekoteja -näyttelyyn, joka esittelee nukkekoteja aina 1700-luvun alusta lähtien. Nuo upeat pienoismaailmat on tuotu Suomeen Lontoon Victoria & Albert Museum of Childhood:sta. 

En ottanut kuvia brittiläisistä nukkekodeista, kun ilman muuta ajattelin, ettei museossa saa kuvata, joten nyt näette vain lumoavia minimaailmoja. Harmi kyllä mittasuhteista ei varmaan saa oikeaa käsitystä, mutta alla Tuhkimon makuuhuoneessa Eijan sormi toimii mittakaavan osoittajana. 

Vähemmän satumaisia, mutta sitäkin autenttisempia, ovat nämä erilaiset vessat, yläkuvassa ryhmätyönä tehty Puutorin vessa, jonka esikuva Turun Puutorilla toimi aiemmin yleisenä vessana. Alakuvan yleinen wc on kaikessa törkyisyydessään todella hienosti toteutettu seinäkirjoituksineen kaikkineen.

Alakuvan punainen huussi on paljon hienompi kuin meillä mökillä ja Eijan tekemä inva-bajamaja on kuin minulle tehty. Minä kun en jäykän jalkani kanssa mahdu tavalliseen bajamajaan, niin tällainen on tullut tutuksi Järvenpään Puistobluesissa.

Ja taas jäi juttu kesken, kun jostain ihmeelliseestä syystä minun läppärini on talomme masiinoista ainoa, jolla ei ole pitkään aikaan päässyt nettiin muutoin, kuin ottamalla yhteyden kännykän kautta. Sekään ei enää onnistunut, enkä viitsinyt alkaa kuvia siirtelemään ja vaikka ne menevätkin myös pilvipalveluun, on sieltä hakeminen mielestäni hankalaa, kun menevät sinne sikinsokin. Tai sitten en vain tajua. Tarvittiin "tohtoria" avuksia :)

Toistan itseäni, mutta en voi olla hämmästelemättä sitä idearikkautta ja taitoa, joilla nukkekotiharrastajat pipertävät näitä pikkiriikkisiä huoneita ja taloja. En nyt muista nimeltä mainita näyttelyn tekijöitä, mutta sen muistan, että yo. lääkärin vastaanoton (yksityiskohta) tekijä on ammatiltaan lääkäri. Eijan blogista löytyy muutamia lisäkuvia ihan YLEn toimittajan ottamattana. Sieltä löytyy myös Eijan lukuisat projektit ja valmiit talot.

Sitten olikin aika painua maan alle, nimittäin Aboa Vetuksen perusnäyttelyn käsittäviin keskiaikaisen Turun perustuksin ja kellareihin. On jotenkin uskomatonta, että voimme tänä päivänä kulkea samoissa tiloissa, joissa ihmiset satoja vuosia sitten elivät ja kävivät kauppaa. Alakuvan pienoismalli näyttää kauppiaan talon keskiaikaisessa asussaan ja taustalla ovat sen perustukset,

Alakuvan kellarit rakennettiin alunperin 1390-luvun porvaristaloon ja ne ovat olleet käytössä aina 1900-luuvun alkuun asti. 1800-luvun lopussa ne kuuluivat Auran kylpylaitokseen, jonka pienoismallilla lapset saavat leikkiä ja laittaa puisia nukkeja vaikka höyrykaappeihin.

Leikittäväksi on tarkoitettu myös tämä 1400-luvun kauppiaan talon pienoismalli eläimineen. Museossa on muutoinkin paljon tutkittavaa ja kokeiltavaa sekä kaikenlaista oheisohjelmaa, joka varmasti kiinnostaa perheen pienimpiä. Jos asuisin Turussa ja poikani olisivat nuorempia, ramppaisin varmaan yhtenään heidän kanssaan täällä :)

Valot kuvaavat suurikokoisen kellarin ristiholvattua kattoa. Arkeologisissa tutkimuksissa on pystytty selvittämään, että kellari on rakennettu 1440-luvulla. Nykyisin tilassa toimiva Pyhän Annan kappeli vihittiin käyttöön vuonna 2001 ja se on käytettävissä vaikka vihkitilaisuuden järjestämiseksi.

Menkää ihmeessä tutustumaan Aboa Vetus & Ars Nova museoon, jos Turussa liikutte. Minä  käyn eri museoissa viime syksynä hankkimallani museokortilla, joka on maksanut itsensä takaisin jo aikoja sitten, vaikka saisinkin yksittäin ostetut pääsyliput eläkeläisalennuksella. Iloitsen muuten VR:n hintojen alentamisesta, koska pääsen esim. Turkuun alle 20 eurolla. Alennus saattaisi tosin mennä taksimatkoihin, jollei ystävä olisi kyyditsemässä :)

Vielä pari kuvaa Aurajoen rannan hienoista rakennuksista ja sitten kohti Helsinkiä. Kuten näkyy, säätila ei ollut hääppöinen, mutta minua se ei haitannut, koska reissu oli muutoin tosi mukava ja mielenkiintoinen.

Sainpa vihdoin tämän jutun valmiiksi. Siitä tuli sattuneesta syystä melko sekava, pahoittelen ;) Seuraavana onkin juttuvuorossa Tukholma, katsotaan nyt kauanko sen kirjoittamiseen kuluu aikaa.

Elävänä kirjana Pieksämäellä

Oletteko kuulleet Elävästä kirjastosta?

En minäkään ollut - ennen kuin näin  YLE:n Puoli seitsemän -ohjelman toimittajan vierailevan sellaisessa viime syksynä. Tiesin heti, että tuo on minun juttuni ja samantien ilmoittauduin valtakunnalliselle postituslistalle, jonka kautta huhuillaan lainattavia kirjoja.

Halusin nimenomaan eläväksi kirjaksi ja muutaman kuukauden jouduin odottamaan, ennen kuin Pieksämäen nuorisotoimelta tuli etsintäkuulutus.  Silti mietin ilmoittautumista pari kuukautta, kun matka oli kuitenkin melko pitkä. Tässäkin tapauksessa järjestävä taho kyllä korvasi matkakuluja halvimman mukaan kohtuullisen matkan päästä tuleville, mutta itselläni oli niin kova tahto osallistua,  että lupauduin paikalle omalla kustannuksella täältä pääkaupungista. Tarjoaahan VR minulle eläkeläisenä junaliput kohtuuhintaan :)

Elävän kirjaston pystyttivät Kulttuurikeskus Poleeniin Pieksämäen nuorisotoimi, kirjasto ja SPR.

Minut vastaanotti ja opasti kirjahyllylle kirjastonhoitaja Paula Manninen.

Ennen avaamista hyllyllä oli näin laaja valikoima kirjoja odottamassa lainaajia. Meistä kirjoista ja lainaajista oli toki huolehtimassa useita kirjasto-"tätejä ja setiä", jotka kävivät noutamassa lainatut kirjat hyllystä takahuoneesta ja huolehtivat varauksista. Lainaajat eivät nimittäin voi valita kirjaa kansien perusteella, vaikka joku olisi niin halunnutkin tehdä :) 

Kuten aiheista voi päätellä, niin elävät kirjat edustavat usein vähemmistöön jääviä ihmisryhmiä, jotka elämässään kohtaavat stereotypioita, ennakkoluuloja ja rasismia. Tämän vuorovaikutteisen kirjaston ideana onkin hälventää kaikenlaista syrjintää ja edistää mm. yhdenvertaisuutta ja ihmisten keskinäistä kunnioitusta.

Laina-aika on 20 minuuttia, joka saattaa välillä venähtää, jos osapuolien välille kehkeytyy mielenkiintoiset keskustelut. Jatkoaikaa on syytä anoa kirjastonhoitajalta, koska kirjalla saattaa olla jo varauslista. Niin taisi käydä Elinalle, jonka luulimme jo yhdessä vaiheessa tulleen varastetuksi :)

Elina osoittautuikin varsinaiseksi best selleriksi. Olihan hänen kirjansa aihe niinkin vähän tunnettu ja mielenkiintoinen kuin "transsukupuolinen", että jopa paikallislehden toimittaja kävi hänet lainaamassa jutun tekoa varten. Elina on muutenkin jo vanha tekijä elävänä kirjana ja tottunut herättämäänsä kiinnostukseen, siksi hän avoimena ja rohkeana kirjana lupautui minunkin kuvattavakseni.

Lainausta odotellessa meille tarjoiltiin virvokkeita ja välipalaa, mutta kaikkein parasta oli käyttää tilaisuus ja tutustua muihin kirjoihin. Osa meistä päätyikin itse lainaajiksi, kun heräsi kiinnostus kuulla lisää tietyistä aiheista. Itselleni heräsi halu osallistua eläviin kirjastoihin myös lainaajan roolissa, vaikka huomasin, että voisin osallistua useammallakin kirjaotsikolla eilisen kahden sijaan. Muutamalla kirjalla oli nimittäin kolme eri aihetta ja yhdellä jopa neljä.

Jouduin odottamaan lainatuksi tulemista kaikkein pisimpään, mutta lopulta minut lainattiin kolme kertaa "Aivovammaisena". Elämäni jäykistetyn jalan kanssa ei herättänyt kiinnostusta.

Se taitaa olla niin poikkeuksellista, ettei sitä edes ole hoksattu pitää omituisena ;)

 Olin etukäteen ajatellut, että toimisin enemmän opettavaisena tietoteoksena, mutta lopulta koin, että lainaajani kaipasivat tavallaan myös vertaistukea. Sen verran henkilökohtaisiksi lainaustilanteet saattavat muotoutua. Toki säännöissä mainitaan, ettei liian tunkeileviin kysymyksiin ole pakko vastata. Ei myöskään tarvitse sietää asiattomuuksia, mutta sitä on vaikeampi estää, jos lainaaja haluaa avautua omista kokemuksistaan.

Tässä vaiheessa pitää kertoa, että minulla oli aamujunassa myös todella mielenkiintoiset keskustelut vastapäätä istuneen mukavan herran kanssa. Melkein unohdin kaivaa neuletyön esiin kassista :)

Kirjaston sulkeuduttua pidimme palautekeskustelun pizzaa syödessämme. Toki kyselimme kokemuksia heti, kun joku kirjoista palautettiin hyllylle, mutta oli kiva kuulla ajatuksia kaikkien ollessa yhtä aikaa paikalla. Myöhemmin saamme kuulla myös lainaajien mietteitä, koska heiltäkin pyydettiin palautteita.

Kaiken kaikkiaan oli kyllä mahtava ja positiivinen tapahtuma, jonka haluan kokea uudelleen. Itse asiassa olen lupautunut jo ensi maanantaiksi varakirjaksi erään helsinkiläisen ylä-asteen  elävään kirjastoon. Toivottavasti tulen lainatuksi! Olisi jännittävää kuulla nuorten kysymyksiä, koska eiliset lainaajani olivat kaikki aikuisia.

Aurinko paistoi upeasti, kun lähdin köpöttelemään rautatieasemalla. Kulttuurikeskuksen naapurissa on nykyisin ravintolana toimiva vanha kunnantalo, jonka naapurissa on sitten uudempi.

Kumpi on teistä kauniimpi? No, ymmärrettävästi kumpikin kuvaa omaa aikakauttaan.

Tämä tornirakennus kiinnitti huomioni jo saapuessani Pieksämäen asemalle ja muilta eläviltä kirjoilta kuulin sen olleen aiemmin vesitorni, sitten jonkun yrityksen pääkonttori ja nykyisin yksityisasunto. Aika huikea paikka kodille!

Aurinko alkoi jo laskea junan suunnatessa Helsinkiä kohti ja yritin kovasti saada hyviä kuvia upeasta auringinlaskusta. Se vaan oli kovin vaikeaa liikkuvassa junassa. Tämä on jossain Mäntyharjun paikkeilla.

Päivä oli pitkä ja väsyttäväkin, joten loppumatka taxissa kotiin oli mukava viettää kääriytyneenä lämpimään huiviin ja pipoon, joka muuten valmistui viime viikonloppuisella Turun reissulla junassa. 

Pipon lankana Puno Snurresta ja kolmiohuivin lankana Dropsin Alpaca Silk brushed.