torstai 27. huhtikuuta 2017

Kyllä se on kevät

Ihan vaan, koska monella on usko mennyt kevääseen lähes jokapäiväisten räntäsateiden vuoksi, laitan jokusen kuvan kevään merkeistä. Itsekin jouduin eilen raekuuron uhriksi ja voin kertoa, että ne pikkuiset kuulat kyllä tuntuivat ohimossa. Olin poistumassa puutarhamyymälästä, josta hain anopilleni synttärikukaksi orvokkiamppelin, koska sen uskaltaa jättää ulos, vaikka pikkupakkasia vielä tulisikin. Anopin puutarhassa oli siellä täällä pitkin pihaa keväisiä kukkijoita ja niistä innostuneena laitan kuvia tänne blogiinkin.



Lyhtykoisot eivät toki ole tältä keväältä, mutta niiden hedelmän ympärillä oleva pitsimäiseksi muuttunut "kota" on mielestäni niin kaunis. Oikealta nimeltään tuo alunperin oranssinvärinen lyhtymäinen suoja on verhiö, mutta juuri sellaisena oranssina en tykkää tästä kasvista ollenkaan,
vaan ainoastaan tällaisessa pitsimäisessä olomuodossaan.
Minulla on aiheesta myös Riitta Keurulaisen maalaus.


Mutta nuo hennon liilanväriset kukat kuuluvat kiurunkannukselle, joka on hyvin aikainen kukkija. Epäilen kaikkialla pihamaalla, myös nurmikolla siellä täällä pilkistävän lajin olevan etelänkiurunkannuksen. En saanut oikein kunnolla kuvattua niitä, koska oli hankala taipua niin matalalle. Siellä kukkapenkkejä tarkastellessa löytyi muitakin aarteita, mm. useampia tyhjiä kotilon kuoria.



Tämä yksinäinen raidallinen krookuksen nuppu on aika kivannäköinen. Yksivärisiä oli enemmän.



Tulppaanit ovat kasvattaneet jo melko suuret lehdet ja toisaalla pihalla jo varttakin, mutta koko ajan perässäni kulkenut appiukko ehti talloa niitä ennenkuin älysin varoittaa. Hän huolehti kovasti, kun piha on hoitamatta, mutta rauhoittelin, että hyvinhän nuo kukat ovat silti kasvaneet. Ei ole enää appivanhemmista pihatöihin, mutta silloin kun oli, niin ovat hoitaneet niin hyvin, ettei isompaa vahinkoa pääse enää tapahtumaan. Nurmikonleikkuu kyllä onnistuu, kun laittaa appiukon kädet leikkurille, muutoin unohtuu.



Helposti leviävää idänsinililjaa kasvaa siellä täällä yksittäin tai laajempana mattona tai  hienossa jonossa kuten yllä. Olen joskus aiemmin luullut, että  alakuvan vaaleat, siniraidalliset skillat ovat vain haalistuneet auringossa, kunnes vähän aikaa sitten selvisi, että kyseessä on ihan oma lajinsa eli persiansinililja, joka on aikaisempi kukkija.


Leskenlehtiä ja sinivuokkojakin on jo näkynyt, mutta itse pidän todellisena kevään merkkinä kyllä tätä pikku-ötökkää eli leppäkerttua eli seitsenpistepirkkoa, jonka bongasin aurinkoisena päivänä
27. maaliskuuta kahden kaverinsa kanssa. 

video

Lintujakin olen käynyt kuvaamassa ja niiden laulua kuuntelemassa niin rannoilla kuin metsässäkin. Tähän mennessä on runsaasti näkynyt ja kuulunut peippoja ja mustarastaita ja tietty tiaisia, mutta itselleni ihka ensimmäisiä ikinä bongattuja ovat punarinta, hippiäinen, ja isokoskelo, joiden tunnistamiseen tarvitsin lintukirjan ja googlen apua. 




Isokoskelo-pariskunnan ja viherpeipot kuvasin 6.4. Suomenlinnassa, jonne tein avustajani kanssa retken eräänä aurinkoisena, mutta koleana päivänä. Siellä saimme seurata myös kyhmyjoutsenten puuhia, mikä olikin erityisen kiehtovaa, kun niiden taipuisat kaulat yltävät vaikka minkälaisiin asentoihin.






Porkkananokkainen meriharakka tuli myös nähtyä Suomenlinnan rantakallioilla. 




Olen tämän kevään kuluessa tehnyt myös jokusen retken Särkkäniemen luonnonsuojelualueelle, jossa tapasin sekä kuhertelevat joutsen- ja isokoskelopariskunnat että aiemmin mainitsemiani pikkulintuja.



Nyt kun tiedän, että kyseessä on hippiäinen, niin se on kyllä helppo tunnistaa tuosta keltamustasta irokeesista päälaellaan.


Meinasin taas innostua liikaa kuvien kanssa, kun selailen niitä samalla tässä koneella. Tässä vielä muutama metsästä löytynyt keväänmerkki ja nämä siis noin puolessa välissä huhtikuuta.




Ei varmaan pitäisi laittaa viimeiseksi ikävintä kuvaa, ettei jää paha maku, mutta ehkä se saa ajattelemaan. En toki usko, että minun lukijoistani ketään harjoittaa luonnon roskaamista, mutta sen siivoamiseen toivon kyllä jokaisen osallistuvan edes roska päivässä -periaatteella.  Ystävällisen kanssaretkeilijän avulla sain kalastettua tämän puskassa lymyilevän tölkin ja toimitettua sen metallinkeräykseen. Ai että, miten riepoo löytää tämmöistä luonnonsuojelualueelta ja eihän tämä ollut ikävä kyllä ainoa roska. Ihan oli nuotiotakin poltettu raujoitusalue-kyltin vieressä. Kevyempää olisi kantaa eväsroskansa pois kuin tuodessansa ja antaa arvoa sille, että voi käydä syömässä retkieväitänsä upeassa luonnossa, josta myös ihan läheltä löytyisi varta vasten rakennettu grillauspaikka. 


Niin että uskokaa pois, kyllä se on kevät, Suomessa vain hieman vähäluminen ;)

Hyvää tulevaa Vappua,

Tuula

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Netta Tiitinen 10 vuotta paletilla

Viikko sitten torstaina vietettiin yhden suosikki-taiteilijani näyttelyn avajaisia Gumbostrandin Konst & Formissa. Netta Tiitisen menestyksekäs ura taiteilijana on kestänyt vasta 10 vuotta, mutta siinä on runsaasti aihetta juhlanäyttelyyn.


Yllä maalaus, josta kaikki sai alkunsa ja joka ei periaatteessa ole myynnissä, paitsi jos takataskusta löytyy miljoona euroa. Silloin kuulemma saattaa päästä taiteilijan kanssa neuvottelemaan ;)


Tässä Netta pitämässä ihastuttavaa avajaispuhettaan, joka taisi venyä aiotusta pituudestaan moninkertaiseksi. Runsaslukuinen avajaisyleisö sai kuulla, että tämän näyttelyn yhteydessä oli tarkoitus julkaista myös kirja, mutta se siirtyi toukokuulle. Sen kirjan aion ensimmäisten joukossa hankkia ja nopea kannattaa ollakin, koska kirjaa painetaan rajoitettu erä. Olin muuten kuulemma myös ensimmäinen, joka ilmoittautui tähän näyttelyyn :)

Maalauksissa esiintyvät lapset ovat eri-ikäisiä ja puheessaan taiteilija mainitsikin, että ajan kulumisen huomaa erityisesti juuri lasten kasvamisesta ja siitä, kuinka heidän vaatteensa jäävät aina pieniksi.










Konst & Form antaa kuukausittain tilaa nuorille taiteilijoille ja taiteilijana nuorille tekijöille. Tällä kertaa vuoron sai taitava valokuvaaja, joka löydettiin instagramista. Kuvissa oli jotain tutunoloista ja ilokseni huomasinkin, että olen seurannut Joonas Hämäläistä, instagram-käyttäjää juusohd jo jonkin aikaa. Nyt sainkin tilaisuuden kehua hänen kuviaan henkilökohtaisesti ja muutenkin jutella kuvaamisesta. Hän kertoi itselleen olevan tärkeää välittää kuvillaan sitä tunnetta, jota hän kokee yhteydestään luontoon.



Konst & Formissa on aina kauniita tuoreita kukkia, kuvassa erikoinen leinikki ja takassakin palaa useimmiten tuli, varsinkin sään ollessa koleaa. Eilen maaliskuun viimeisenä päivänä oli aamulla maa taas valkoinen, joten talvisen sään takaisintulo antaa oivan syyn tehdä viikonloppuvierailu Gumbostrandin Konst & Formin lämpimään tunnelmaan.



Itse aion mennä uudelleen ystäväni kanssa ainakin viikon päästä lauantaina 8. huhtikuuta, jolloin Netta Tiitinen on itse kertomassa tarinoita taulujen takaa. Tule moikkaamaan, jos näet minut keltaisen keppini kanssa. Niin teki avajaisissa kaksi instagram-seuraajaani. Ihan mahtavaa kohdata henkilökohtaisesti ihmiset, joihin on ensin tutustunut kuvien kautta :)

Hyvää viikonloppua, törmäillään!

Tuula

perjantai 24. helmikuuta 2017

Islantilaisneule koiralle

En ole tainnut iäisyyksiin esitellä neulomuksiani täällä blogissa, mutta instassa kyllä joitakin.
Ystäväni perhe lisääntyi karvaisella lapsella jokin aika sitten ja vasta äskettäin sain toimitettua tuolle pikkiriikkiselle pennulle (joka tosin oli jo ehtinyt kasvaa melkoisesti) neulomani islantilaisvillapuseron.

Kun yksi ilta sain ajatuksen neuloa Lyylille villapuseron (varmaan oli ne kovat pakkaspäivät silloin), niin laitoin googlen kuvahakuun sanaksi villapusero chihuahualle, jotta saisin ideoita, millaisen neuleen toteuttaisin. Enemmän sieltä tuli esiin ihan muita rotuja mitä erilaisimmissa villiksissään, mutta bongasin joukosta perinteisen islantilaisneuleen, joka oli peräisin blogista
Satumaisia silmukoita otsikolla Neule koiralle ohje. Kiitokset Sadulle erityisesti hyvästä mallipiirroksesta kirjoneuletta varten :)

Koska minulta todellakin löytyy lankoja mistä valita, niin aloitin siltä istumalta neulomisen tuon ohjeen mukaan, mutta heti alkuunsa soveltaen eli eripaksuisella langalla ja puikoilla ja vielä matkanvarrellakin hieman muokaten, lähinnä lisäysten tekemisessä eri kerroksilla. Neuloin puikoilla nro 4 Mark&Kattensin ECO Baby ull -lankaa, jolle on vyötteessä puikkosuositus nro 3.


Kuten yo. kuvasta näkyy, minulla on tapana neuloa kaikkialla, myös autoa huollosta odottaessa. Olisi ollut liian hankalaa eestaas reissata odottamaan muualle, min kun en voi noin vaan ottaa käyttööni vara-autoa käsihallintalaitteiden vuoksi.


Tässä vaiheessa nopeasti edennyt villis on jo valmis, poikkeuksena lukuisten langanpäiden päättely. Käytin kuutta eri sävyä harmaita ja ruskeita ja näin jälkeenpäin tarkasteltuna luonnonvaalea olisi voinut olla raikastava lisä tai vaihtoehto esim. ihan vaaleimmalle harmaalle. Tässä vaiheessa pelkäsin, että pikkuinen pusero on ihan liian pieni Lyylille, joka näissä kuvissa on kolmekuinen.


No, kuten näkyy, niin hihoissa/lahkeissa on vielä kasvunvaraa ja korkeutta Lyyli vielä tuleekin kasvamaan. Vähän kapisemmatkin nuo lahkeet ehkä voisivat olla.
Nuoresta iästään huolimatta tämä pikkuneiti on jo oiva malli, vaikka puseron sovitus hieman ihmetyttikin aluksi.




Tässä kuvassa pusero näyttää liian lyhyeltä selän päällä ja täysikasvuiselle chihulle selkäosan pituutta voisikin lisätä. En tullut ottaneeksi kuvaa puseron masupuolelta, jota muokkasin hieman Satun silmukoiden ohjeeseen verrattuna. Siinä vaiheessa, kun vielä neulotaan suljettua neuletta ja vatsan alle neulotaan 2o 2n -resoria 18 silmukalla, niin minä neuloin resoria 26 silmukalla ja kun siirryttiin neulomaan tasona, päättelin 18 silmukkaa ja jatkoin tasoneuleen kummassakin reunassa 2o 2n joustinta neljällä silmukalla. Lopussa pyöristin reunoja hieman päättelemällä kummassakin reunassa muutaman silmukan viimeisillä kerroksilla, mutta en nyt muista miten, sori.


Lyylillä on 7-vuotias "sisko" Lilo, jolle olen pari vuotta sitten neulonut palmikkoneuleen. Tuo Lilon alla oleva paksu palmikkopeitto on myös minun neulomani. Sovitimme tietty islantilaisneuletta myös hänelle. Koko on melko hyvä muutoin, mutta kauluksen tekisin korkeammaksi, ehkä jopa kaksinkertaiseksi taitettavan ja lisäisin hieman silmukoita rinnanympärykseen. Lahkeet tekisin ehkä vähän kapeammiksi. Tällaisena pusero näyttää vähän huonosti istuvalta.


Kuvauksissa toimi aktiivisena assistenttina Lyylin isosisko Aava, joka on belgianpaimenkoira. Aava ihastui myös villapuseroon, eikä olisi millään halunnut luopua siitä.



Kokoerostaan huolimatta Aava ja Lyyli ovat ihana parivaljakko, joiden meno näyttää välillä hurjalta, mutta lempeänä isosiskona Aava jakaa lelunsakin Lyylin kanssa :)


Hyvää viikonloppua toivottelee,

Tuula