tiistai 7. toukokuuta 2013

Huono Äiti

Kerroin pari kuukautta sitten hemmottelupäivästäni, jonka voitin Huono äiti -blogin kautta. No, nyt kävi niin, että hyvä ystäväni ehti laittaa Huonolle Äidille sähköpostia, kun hän kuulutti, että nopeimmat saavat kutsun hänen esikoisteoksensa kirjanjulkistamisbileisiin. Kukas muu sinne pääsi ystävänsä aveciksi, kuin tämä linssilude eli meikäläinen :)

Kyllä siinä oli miettimistä, että mitä sellaisille kokkareille oikein laittaa päälle. Ajajttelimme sitten, että koska Huono Äiti vaikuttaa rennolta tyypiltä (ja itse asiassa minä sen tiesinkin edelliseltä tapaamiseltamme), niin ei vaatteiden kanssa tartte pingottaa. Minä kun en jalkani takia kehtaa hametta/mekkoa käyttää, niin ihan farkuissa, tummansinisessä jakussa ja tummansini-beigessä polkadot-paidassa lähdin liikenteeseen.


Koolla oli kyllä varsin arvokas ja julkinen seurue, pääasiassa naisia, monet myös äitejä. Mukana oli myös ihan pikkiriikkinen vauva, todella suloinen. Tapasin yhden ehdottoman suosikkini tv-juontajista, nimittäin Ella Kannisen. Sain tilaisuuden kiitellä häntä mahtavasta Ylen sarjasta Tie Roomaan: kaksi pientä elefanttia, jota seurasin viime vuonna sairaalassa.

Ehdimme ystäväni kanssa saada omat kappaleemme kirjasta. Olen jo jonkinverran lukenut sitä ja todennut, että moni asia on lapsiperheessä juuri niin kuin hän ne on ottanut esille. Omaan hauskaan ja räväkkään tyyliinsä :)


Taidan jättää Huonon Äidin tunnustukset hetkeksi odottamaan, koska kesken on vielä kirjan- ja ruusun päivänä saamani Jari Tervon Jarrusukka. Tykkäsin siitä puoleenväliin saakka tosi paljon. Ihan hulvaton tarina, mutta kun vauvan kakkavaippa lensi seinään, niin maku meni. Mutta pitää kai se loppuun lukea, kun ei ole pitkäkään teos.


On minulla kesken myös Camilla Läckbergin Majakanvartija, mikä ei ole yhtään epätavallista, koska luen yleensä vähintään kahta kirjaa samaan aikaan.

Pitäisköhän sitten lähteä vähän pihaa kuopsuttamaan, kun aurinkokin vielä lämmittää. Mukavaa viikon jatkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva jos jätät kommentin. Luen kaikki mielelläni, mutta vastaus saattaa viipyä :)