keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Väriterapiaa Nizzassa

Tästä alkaa nyt vihoviimeinen ja ehkäpä mielenkiintoisin (omasta mielestäni) osa Nizzan matkastani. Kuvat alkavat vasta kolmannesta aamustani, koska sitä edeltävänä iltana en juuri kuvia ottanut, kun oli niin mukavaa illallisseuraa.

Menin syömään tuttuun aamukahvipaikkaani Le Coin Quotidieniin ihan siihen Cours Saleyan torin alkuun ja kohta viereisestä pöydästä kuului kotimaan kieltä. Pitihän se toivottaa pariskunnalle hyvää iltaa ja siitä se juttu sitten alkoi. Keskustelumme luisti puoleen yöhön ja jatkui samassa paikassa vielä aamiaisen aikaan, ennen kukkatorille livahtamistani. Emme älynneet sopia tapaamisesta ja minähän olin lähdössä jo seuravaana päivänä Suomeen, mutta sattumalta törmäsimme iltasella, jolloin sovimme yhteisestä illallisesta. Siitä hieman lisää myöhemmin.


Istuin aamiaisella katsellen heräävän kukkatorin ja ympäröivän kaupungin hyörinää. Tästä ei vielä erotu se värien kirjo ja kukkaloisto, joka minua aurinkoisella torilla pian odotti.



 Tässä sidottiin kaunista kimppua monenvärisistä ja lajisista kukista, mutta katosten varjossa en saanut ihan täydellistä kuvaa, enkä kehdannut hirveän pitkäksi aikaa jäädä vakoilemaan. Tahtoisin muutenkin esitellä jokaikisen kukista ottamani kuvan, kun ne vaan ovat mielestäni niin ihania kaikki, mutta yritän nyt pitäytyä niissä, joista eniten tykkäsin :)





Pionit olivat huhtikuun puolessa välissä parhaimmillaan, ja leinikkeihin ihastuin ikihyviksi.




Tarjolla oli mielettömät määrät eri lajien kukkia kaikissa sateenkaareen väreissä. 



Jotkut myyjät ovat keskittyneet leikkokukkiin, kun taas tämä sanomalehteä lukeva herra oli erikoistunut piha- ja parvekekukkiin. Jonkin verran oli tarjolla myös yrttejä ja pieniä hedelmäpuita.



Tämän kuvan otin siksi, että tuossa basilikassa (keskellä, jos joku ei tunnista) on aivan jättimäisen suuret lehdet, joiden koon voi yrittää ymmärtää vertaamalla oikean puoleisen marketan kukkiin.

Minulla oli ajatuksena käväistä kukkatorilla vielä seuraavana aamuna aikaisin ostamassa joku upea kimppu kotiinviemiseksi, kun erään myyjän kanssa jutellessani hän sanoi niiden kestävän kyllä lentomatkan hyvin pakattuna. En sitten jaksanut herätä ihan hirmu aikaisin ja lentokentällekin lähdin onneksi ajoissa, kun siellä sattui pieniä viivästyksiä.

Kukkien jälkeen ihmettelin sitten vihannes- ja hedelmätarjontaa. Tunnustan tyhmyyteni, etten tiennyt kaikkien näiden tomaattilajien olemassaolosta. Eikä tässä taida olla vielä kaikki.







 





Paikallisten asukkaiden joukossa tältä torilta tekevät vihannesostoksensa myös monet vanhan kaupungin ravintoloista. Tori ja ravintolat elävät muutenkin hektisessä symbioosissa keskenään. Kun kauppiaat iltakuuteen mennessä katovat, niin ravintolat jo kuskaavat tuoleja, seiniä ja lämpölamppuja ja kattavat pöydät illallista varten purkaakseen kaiken taas puolen yön jälkeen aamuisia torikauppiaita varten. Tosin tähän aikaan vuodesta aina syyskuulle asti Cours Saleyan valtaavat ilta-aikaan käsityöläiset ja taidekauppiaat, jotka tuovat myyyntiin mm. koruja, keramiikkaa, maalauksia.

Mutta ensin tarvitaan  vähän mausteita.






Mausteiden ja suolasekoitusten tuoksu oli todennäköisesti huumaava ja ainakin laatuja oli niin paljon, etten kertakaikkiaan osannut tehdä valintoja, mitä olisin ostanut. Mutta sen olen päättänyt, että seuraavalla kerralla ostan vaikka kaikkea, koska nyt harmittaa, etten ostanut mitään. Minun on vain niin vaikea tehdä päätöksiä, että helposti jäisin tuntikausiksi miettimään.

Tuoreiden vihannesten ja hedelmien lisäksi tarjolla oli myös kuivattuja ja sokeroituja.



Marseille-saippuaa löytyi myös kaikissa mahdollisissa väreissä ja tuoksuissa.




Sitten olikin jo aika siirtyä vanhan kaupungin varjoisille kujille kohti Palais Lascarista.
Välipalaksi ja matkaevääksi vähän jätskiä.





Rue Droite kadulla on taidekäsityöläisten ja pienten gallerioiden keskittymä. Kurkin, ihastelin ja kuvasin niitä ajan säästämiseksi vain ikkunoiden takaa.











Pienellä kalatorilla Place Saint-Francoisilla jäin katsomaan, kun kauppias sahasi eräälle madamelle kaksi pihviä kalasta, joka minulle jäi tuntemattomaksi.

Olin jotenkin olettanut löytäväni Palace Lascariksen tältä samalta aukiolta, mutta oletin väärin ja karttaa tutkittuani huomasin ohittaneeni sen aikoja sitten. En jaksanut palata takaisin päin, joten astuin raitiovaunuun, jolla ajoin yhden pysäkinvälin Place Garibaldille. Siitä tarkoitukseni oli jatkaa kävellen sataman alueelle.


Istahdin penkille levähtämään ja tarkistamaan kartasta, että mitä katua pitkin on lyhyin matka. Penkin toisessa päässä istui herra, joka puhutteli minua ranskaksi osoittaen jalkaani ja keppiäni. Osaan ilmaista ranskan kielellä, etten puhu sitä kovin hääppöisesti, mutta mies taas ei puhunut englantia kovinhyvin.  Hän tietenkin ymmärsi minun olevan turisti ja kysyi mistä päin olen. Kuultuani tulevani Suomesta ja Helsingistä hän alkoi puhumaan (ja esittämään) hiihtämistä ja kylpemistä, josta en tajunnut, miten liittyy Helsinkiin. Selvisi myöhemmin, että hän sekoitti Suomen Islantiin ja tarkoitti siis kuumia lähteitä :)

Mies halusi tietää, miten suomeksi sanotaan hyvää päivää ja sitten muistin laukussani olevat, Provencen matkaoppaasta repäisemäni sivut, joissa on matkalaisille hyödyllisiä sanoja ja lauseita ranskaksi. Hän alkoi innoissaan lukea niitä ääneen ja minä sitten opastin oikeaa lausumista. No, tässä vaiheessa olimme jo varmaan esittäytyneet virallisesti. Puistonpenkki-ystäväni nimi on Abdu, joka on alunperin lähtöisin Algeriasta ja kiinnostus kieliin johtunee siitä, että hän on toiminut arabiankielen opettajana. Minulle hän opetti joitain sanoja osoittaakseen kuin lähellä toisiaan arabian ja suomen kielten ääntäminen on. Olin kuulemma tosi hyvä lausumaan arabiankielisiä sanoja :)

Kohta paikalle ilmestyi kypärä käsivarrellaan nuori mies, joka osoittatui Abdun ystäväksi. Hän osasi englantia ja toimi meidän tulkkinamme. Miehet olivat menossa lounaalle ja kysyivät lähtisinkö mukaan Nizzan parhaaseen socca-ravintolaan. Olin muutenkin aikonut maistaa tuota perinneherkkua, joka on vähän kuin meidän pannukakun ja muurinpohjalettujen välimuoto, paistetaankin sellaisella "muurikalla", johon tarttuu hieman kiinni ja sitten lastalla kaavitaan epämääräiseksi kasaksi lautaselle. Abdun ja Djilalin mielestä  se on parasta suolan ja pippurin kanssa.


Tässä lounasseuralaiseni Abdu.  En älynnyt ottaa kuvaa Djilalista (eikö olekin kaunis nimi), joka on ihan paikallinen nizzalainen ja myöskin opettaja (jotain tietokoneisiin liittyvää). Hän kävi jonottamassa annoksemme ja miehet siis myös tarjosivat lounaan minulle, vaikka tietenkin suomalaiseen tapaan tarjouduin maksamaan osuuteni. Tässä kohtaa pitää mainita, että mistään iskemisyrityksistä ei ollut kyse, vaikka miehet toki kyselivät, että olenko naimisissa ja missäs se miehesi sitten on, kun sinä olet täällä yksin :)




Tämä on ihan perus socca-annos, muttaa kuvahaulla googlaamalla (josta tämäki kuva on) saa erilaisia variaatioita, ja ohjeitakin, jotka ovat useimmiten suolaisia, vaikka itse kuvittelin tätä syötävän myös makeilla lisukkeilla.

Tulkkimme palasi takaisin töihin ja minun piti jatkaa matkaa satamaan, jossa halusin erityisesti nähdä värikkäät kalastajaveneet. Abdu halusi lähteä oppaakseni, eikä se minua haitannut, koska hän oli kohteliaana ja huumorintajuisena miehenä hyvin hauskaa seuraa. Vaikka hän pölötti minulle ranskaa, niin jostain syystä ymmärsin melko hyvin, mikä johtui varmaan hyvästä elekielestä ja Abdun näyttelijäntaidoista, joilla hän kertoi mm. parisuhteen kulttuurillisista eroista Pohjois-Afrikassa ja Euroopassa :)


Satama-allas ei ole suuren suuri, mutta se on täynnä toinen toistaan komeampia, sulavalinjaisia luxus-veneitä. Minua ne ei voisi vähempää kiinnostaa, vaan pienet kalastajaveneet ovat mielestäni paljon viehättävämpiä.






Tämän maiseman olisi saanut ostamalla myynnissä olleen asunnon satamakadun varrelta.



Satama-altaan kierrettyämme minun piti päästä lepäämään. Istuskelimme Abdun kanssa puiston penkillä merimaisemaa ihaillen, kunnes minun tuli aika hypätä kaksikerrosbussiin, jolla pääsisin Matisse-museoon. En olisi ehtinyt viralliselle bussipysäkille, joten yhdessä tuumin saimme bussin pysähtymään kohdallamme. Abdukin lähti hakemaan lapsenlapsiaan koulusta ja sovimme tapaavamme seuraavana aamuna yhteystietojen vaihtamiseksi. Niin ainakin kuvittelin, mutta ehkä ymmärsin väärin, koska emme tavanneet uudelleen.



Cimiezin kukkulalla, jossa Musée Matissekin sijaitsee, on sen lisäksi niin paljon erilaisia historiallisia nähtävyyksiä, että pelkästään tässä pienessä kaupunginosassa saisi helposti kulumaan pari päivää. Minä vain ohitin muinaisen Cemenelumin kaupungin (14 eKr.) rauniot ja jatkoin peremmälle Arènesin oliivilehtoon, jonka laidalla sijaitsee fransiskaanimunkkien luostarin, kirkon ja museon vieressä pieni Cimiezin hautausmaa, jossa on myös Henri matissen viimeinen leposija.



Puistossa oli meneillään useampi boule-ottelu. Alakuvan porukalla oli menossa kiivaat jälkipelit.



Museossa ei tietenkään saanut kuvata, mutta enhän voinut vastustaa, kun esillä oli mestarilta jäänyt työkalupakki.



Kiersin näyttelyn jotenkin väärin päin viimeisimmistä töistä Matissen alkuaikojen maalauksiin ja olin aluksi hirveän pettynyt, koska en erityisesti pidä hänen piirustuksistaan enkä viimeisimmistä, värikkäistä cut-outeistaan (miten käännetään suomeksi?) toisin kun hänen ensimmäisistä töistään.

 Paluukyytiä odotellessani ehdin juoda päiväkahvit ja ihmetellä puiston vilinää. Sitä nimittäin riittää, koska puisto näytti olevan paikallistenkin suosima retkikohde, vaikka alakuvassa näyttääkin olevan siestan aika. Ihmettelin kuka on Lionell Hampton ja mistä syystä hän on saanut tänne patsaan. Googlaamalla selvisi, että Nizza on ollut ensimmäisiä merkittävien kansainvälisten jazz-festivaalien pitopaikkoja, joten siinä syy.


Sightseeing-bussin toiseen kerrokseen kanssani kiipesi sellainen ennennäkemätön ihme, että oli pakko ottaa (sala)kuva - Louis Vuitton sukat -apua!


Jäin bussista pois niin, että pääsin kävelemään vanhan kaupungin läpi hotellilleni. Onnistuin valitsemaan  kujat niin, että ohitin vaikka kuinka monta kiinnostavaa puotia, mutta jalat  ja selkä oli jo niin kipeät, etten hirveän pitkään jaksanut niissä viihtyä. Mutta tästä liikkeestä ostin nutellaa rakastavalle kuopukselleni lasipurkillisen suklaatöhnää eli Comptoir de Mathilden choco fondueta.



En muista puodin nimeä, koska kiinnitin enemmän huomiota heidän vanhoihin somisteisiinsa. En ole myöskään ihan varma, myytiinkö siellä muita kuin Comptoir de Mathilden herkkuja ja saippuoita.




Nyt vasta kuvia selatessa huomasin, että La Maison de l'Olive kaupassa oli kuvauskielto-kyltti.  Pardon vaan, en huomannut paikan päällä ;)



Nizzassa karkitkin osataan myydä tyylillä.


Kohta sitten törmäsinkin Outiin ja Perttiin, joiden kanssa sovimme tapaavamme myöhemmin illallisen merkeissä, kun olin levännyt ja suihkutellut muutaman tunnin. Ravintolan valitsimme vanhasta kaupungista Cours Saleyan kupeesta niin, että siitä olisi lyhyt matka takaisin hotelliin. Me naiset nimittäin löysimme paljonkin yhteisiä aiheita ja yksi niistä oli kävelykeppi.

Kuvia ei taaskaan tullut illalliselta otettua, vaikka yksi meistä söi niinkin erikoisen annoksen kuin skorpionikalaa. Viimeisinä asiakkaina hipsimme matkoihimme, kun ravintolan pöytiä alettiin kantaa pois aamuisen kukkatorin tieltä.


Aamulla kurkottelin huoneeni ikkunasta merelle, mutta se olikin kadonnut sumuun. Ilma oli muutenkin kovin pilvinen ja kostea, joten oli hyvä päivä palata kotiin. Taxia odotellessa hörppäsin vain kupin kahvia ja nappasin muutaman kuvan hotellin aulan rantakiviaiheisista kalusteista.



Tuollaisia samanmoisia kivennäköisiä istuintyynyjä näin juuri Kampin kappelissa. Aikas kivoja.


Onneksi olin nähnyt ja kokenut Nizzan päivieni aikana niin paljon kaikkea kaunista, niin ei harmittanut tämä viimeisen aamupäivän näky(mätön merimaisema) taxin ikkunasta.
Lentokentällä meinasi kyllä itku tulla, kun en kerta nähnyt tai ymmärtänyt sisääntuloaulan opasteista, että missä on lähtöselvitystiskini ja sitä kysyessäni eräs Air Francen henkilö sanoi, että Finnair lähtee terminaali ykkösestä eikä kakkosesta, jossa olin ja neuvoi sitten menemään alakertaan (ei hissiä lähimaillakaan) pyytämään infosta apua siirtymisessä. Kun sitten selviydyin kepin ja kapsäkkini kanssa liukuportaat alas, niin onneksi infosta löytyi oikeaa tietoa ja minut opastettiin hissillä lähtöselvitykseen, joka kuitenkin oli terminaali kakkosessa.

Aikaa jäikin lopulta ruhtinaallisesti ihmetellä, onko Marimekko laajentunut myös parfyymien tuoksuvaan maailmaan.


Ihan siinä lähtöportin vieressä oli myös konditoriamyymälä, josta ostin tuliaisiksi suklaakorvaisia pupu-munkkeja ja matkaevääksi koneeseen jotain (en muista mitä). En muista sitäkään, että tulinko ensimmäisessä osassa tätä matkaraporttia maininneeksi, että Finnairhan ei tarjoa Euroopan lennoilla muuta kuin kahvin/teen/mehun. Olisin kyllä kolminkertaisella lipun hinnalla toivonut saavani edes sen juustosämpylän kaupan päälle.

Nyt huokaan syvään, kun olen vihdoin saanut päätettyä raporttini Nizzasta. Toivottavasti siitä on teille jotain iloa :) 

13 kommenttia:

  1. Kiitos hienosta matkakertomuksesta ja upeista kuvista :)
    Mukavaa keskiviikko-iltaa!

    VastaaPoista
  2. Ihana väripläjäys! Kiitos, tähän voi aina palata haaveilemaan. Todella paljon ihania kuvia olet saanut otettua ja kiva kertomus <3

    VastaaPoista
  3. Kertakaikkisen ihania kuvia, varsinkin nuo kukat :)

    VastaaPoista
  4. Voi, mikä ihana matka ja voi, mitä ihania kuvia. Torijutut superherkullisia - voi noita kukkia!

    VastaaPoista
  5. Vastaan kaikille yhteisesti kiitoksen, että jaksoitte kahlata läpi pitkän postaukseni ja kiva, että tykkäsitte kuvista. Niitä tuli reissulla tosiaan otettua "miljoona", joten oli vaikea valita julkaistavat, kun olisin halunnut näyttää kaikki :) Noista ihanista kukista ihan villiinnyin ja varmaan siksi haalin niitä omalle pihalle ruukkutolkulla Nyt saa meidän kolisevat keittiötuolit uudet tossut, kun :)

    Ihanaa viikonloppua teille!

    VastaaPoista
  6. Ihanat kukkien kuvat, kertakaikkiaan! Ja olet aika rohkea, monikaan ei uskaltaisi vieraiden miesteen seuraan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen onnettomuuteni jälkeen ollut paljon rohkeampi ottamaan kontaktia uusiin ihmisiin, mutten usko olevani "hullunrohkea", vaan harkintakyky on kyllä säilynyt. Luulen, että siinä syy moniin uusiin ystävyyssuhteisiin :)

      Poista
  7. Ihania kuvia ja ihana tarina! Voi että kaipaan Suomeen tuollaisia järkevänhintaisia kukkatoreja! Pioneja ja leinikkejä ja ja ja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäsit Nonna :) Todellakin olisi ihanaa, jos meilläkin olisi paremmat valikoimat leikkokukkia, eikä aina tarvitsisi tyytyä tulppaaneihin ja ruusuihin. Reissulla hullaannuin entisestään myös leikkokukkiin ja yritän saada viikottain hommattua jonkun kivan kimpun maljakkoon, mutten tahtoisi vain sitä varten matkustaa Kauppatorille. Joskus lähikaupassa onnistaa, mutta pitänee näin kesällä tyytyä luonnonantimiin ;)

      Poista
  8. Vau mikä tori ! Upea ! Sinne on päästävä. Teki muhun suuren vaikutuksen.

    Ihanaa, että sait noin hauskaa lounasseuraa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä Laura, olin aivan haltioissani :) Jos saan lentolippuni hintaa mitenkään kohtuullistettua, niin syksyllä lähdemme Nizzaan avustajani kanssa. Se prosessi vaan on vielä kesken, joten ehkä joudun maksamaan tuplahinnan, jos haluan lentää. Avustajan mukaanlähtö tiputtaa hintaa kolmanneksella, koska voin pitää jalkaani osaksi hänen sylissään. Lounasseura oli tosiaan huippu!

      Poista
  9. Hei, olipa huippulöytö tämä blogisi. Olen lähdössä naisporukalla Nizzaan toukokuun alussa. Ihania kuvia ja mahtavia vinkkejä.
    t. Salli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Salli, kiva kuulla, että tykkäsit :) Itselläni kävi juuri tänään mielessä, että olisipa kiva taas tehdä reissu Nizzaan, kun niin paljon jäi näkemättä. Pitäisi vaan saada autoileva ystävä mukaan, että ehtisi tutustua myös ympäröivään maaseutuun. Oikein ihanaa matkaa teille!

      Poista

Kiva jos jätät kommentin. Luen kaikki mielelläni, mutta vastaus saattaa viipyä :)