maanantai 1. kesäkuuta 2015

Kaunis sunnuntai-kirppis

Aamun harmaus vaihtui kauniiksi auringonpaisteeksi juuri sopivasti, kun bloggaajat olivat saaneet myyntikojunsa pystyyn ja jo perinteeksi muodostunut Cafe Latten bloggarikirppis saattoi ottaa kävijät vastaan löytöjen äärelle. Oli niin mukavaa taas  nähdä samoista ympyröistä tuttuja kasvoja.  Itse tosin tulin viimeisenä paikalle avustajani kanssa ja muiden pöydät houkuttelivat niin, etten meinannut saada paikkaani valmiiksi millään. Silti moni ihanuus ehti mennä nenän edestä ;)


Ehdin ottaa kuvia vasta parin ensimmäisen tunnin jälkeen ja silloin olin myynyt jo suurimman osan tavaroistani. Kauppa siis kävi oikein hyvin. Myyjiä ei ollut monen montaa paikalla ja varmasti siksi kaikille riitti asiakkaita, vaikka sää olikin auringosta huolimatta melko kylmä. 


Tini´s vita hem oli tuonut myyntiin itse tekemiään koruja ja niin kivoja, juuri minun kokoisiani vaatteita,  että oli vaikea pitää näppini erossa niistä. Olinhan tullut juuri luopumaan ylimääräisestä tavarasta. Hän on myös ehtinyt laittaa blogiinsa kuvia kirppiksestä, joten linkistä pääset näkemään mm.  Etanaellin ripustamassa tuotteitaan esille omenapuuhun :)

Pakko silti myöntää, että pari melko tarpeellista hankintaa tuli tehtyä. Ne on vieläkin purkamatta autossa, kun olen ollut koko päivän yöpuvussa sisällä. Sen verran otti koitos voimille, vaikka tosi kivaa taas olikin. Olin vain edellisenä päivänä nukkunut liian pitkään päiväunet, enkä sitten saanut yöllä unta ja aamulla oli aikainen herätys. Olin kyllä välillä ihan höperönä, kun monta asiakasta ympärillä halusi tehdä ostoksia samaan aikaan ja kyselivät hintoja ym. Onnekseni Johanna oli mukana henkilökohtaisena kassanhoitajana, muonittajana ja apukäsinä <3




Kukkalan Sanna oli pystyttänyt  tapahtumaan pikkuruisen pop up kukkakaupan, jossa oli tarjolla joitain hieman erikoisempia, mutta sitäkin viehättävämpiä kasveja, kuten eukalyptus ja riippaorvokki.


Cafe Latte Spiritin kauppias Leea oli laittanut osan putiikin tuotteista hyvään alennukseen.


Vasta kun kirppisaika alkoi päättyä, ehdin napsia muutaman kuvan kartanon kauniista pihasta, josta oli turvallisuussyistä jouduttu kaatamaan valtavan suuri vaahtera-vanhus. On ihanaa aina kuulla kartanon emännän, Leean äidin kertovan pieniä yksityiskohtia kartanon historiasta.






Kirsikkapuu oli kukassa, mutta omena vasta nupullaan.






Tästä onkin hyvä jatkaa minimalismipeliä, johon olen ilmoittautunut osallistuvani. Se ei kyllä omalta osaltani tarkoita sitä, että luovun myös tarpeellisista ostoksista, vaan siitä, että yritän oikeasti luopua itselleni ja perheelleni turhasta ja tarpeettomasta tavarasta ja laittaa osan kierrätykseen ja hyväntekeväisyyteen.

Kivaa kesäkuun alkua!

6 kommenttia:

  1. Olipa mukavan tunnelmalliset kuvat jälleen kerran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin oli kivoja kuvattavia ja olisi ollut enemmänkin, jos olisin ehtinyt. Sen verran vilinää, että tällä päällä on vaikea keskittyä :)

      Poista
  2. Hienoja kuvia olet ottanut! Oli tosiaan mukava tapahtuma ja kiva tavata kaikkia bloggareita :) Minullakin meni moni "aarre" sivu suun, mutta syksyllä on taas uusi mahdollisuus tehdä löytöjä ;)
    Oikein mukavaa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallaan sitä ei kannata harmitella, että löydöt meni "parempiin suihin", kun itse tahtoi päästä ylimääräisestä eroon :) Aurinkoista kesää sinullekin!

      Poista
  3. Kivat kuvat. Mäkin ehdin piipahtaa Mupen ja siipan kanssa kirppiksellä kahvilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvä, että Muppe pitää huolen, ettei yksikään kirppis jää väliin ;)

      Poista

Kiva jos jätät kommentin. Luen kaikki mielelläni, mutta vastaus saattaa viipyä :)