sunnuntai 24. elokuuta 2014

Saaristokierros päättyy

Itsestäkin tuntuu siltä, että minun ja ystävieni heinäkuinen reissu saaristoon kesti pidempään kuin kaksi päivää, kun siitä kirjoittaminenkin kestää näin kauan. Mutta tällä kertaa olisi tarkoitus saada matka vihdoin päätökseensä. Täällä mökillä sataa juuri nyt ihan kaatamalla, joten on hyvä hetki päivittää blogia. Otin jo muutamia kuvia uuden mökin tämänhetkisestä tilanteesta, joten mökkipäivityskin on tuloillaan.


Toisena reissupäivänä heräsimme aikaisin auringonpaisteeseen ja lähdimme heti pikaisesti liikkeelle. Ajatuksena oli hörpätä aamukahvit Korppoon torilla, mutta ei siellä vielä ollut kukaan kahvia keittelemässä ja koska sama juttu oli Nauvossa, niin jatkoimme lautalta toiselle päämääränä pysähtyä vasta Paraisten keskustassa nauttimaan aamiainen.



Sikäli harmi, että olimme liikkeellä niin ajoissa, koska meille ei jäänyt juuri vaihtoehtoja paikan valintaan. Ainoa auki oleva kahvila oli  AXO, joka oli sinänsä han mukava paikka tuoreine leivonnaisineen ja terassilta sai hyvän vaikutelman, että Paraisilla panostetaan vierailijoiden ja asukkaiden viihtyvyyteen kauniilla kukkaistutuksilla, mutta metallituolit ja pöydät eivät ehkä ollut kaikista viehättävin vaihtoehto meille esteetikoille. Varsinkin kun meille suositeltiin Hallonbladia, jossa on kuulemma todella idyllinen sisäpiha. mutta se aukesi meiile liian myöhään.





Aamiaisen jälkeen lähdimme pienelle kävelylle katomaan, josko sisustuspuoti Tre Små Rum olisi ehtinyt avata ovensa. Olihan se, mutta sitä ennen oli ihan pakko poiketa sisälle kukkakauppaan, jonne houkutteli upea kukkaloisto kaupan ulkopuolella.



Sisällä saimme todeta, että Liatris on varmaan maailman kaunein kukkakauppa.





Kukkakaupan vieressä on käsitöihin ja lankoihin erikoistunut liike, mutta sen ohi kulkiessamme Johanna käski minun laittaa silmäni kiinni. Arvasi, että olisin saattanut juuttua pidemmäksi aikaa. Oli kuitenkin ihan pakko kuvata rakennuksen räystään alla kiertävää nauhaa, johon oli kankaisten viirien lisäksi virkattu kolmioita ja neliöitä.





Tre Små Rum on taas palannut Paraisten keskustan kävelykadun varteen. Kun minä viimeksi kävin puodissa, se sijaitsi lähistöllä, kanavan toisella puolella kolmessa pienessä punaisessa mökissä., mutta siitä onkin aikaa jo useampi vuosi.







Cafe Hallonbladissa kahvittelulle pitää varata aikaa seuraavalla kerralla, todennäköisesti ensi kesänä. Näistä minun vinkeistäni ei taida olla paljonkaan hyötyä enää tätä vuotta ajatellen, nimittäin Parainen on selkeästi kesäkohde ja kiinnostava onkin, ainakin minun mielestäni.

Meidän matka jatkui kohti Raisiota ja Vanha-Vanto putiikkia, jossa Henna oli viime huhtikuisen käyntimme  jälkeen laittanut pystyyn myös "poistomyymälän", jonka bongasimme kulkupelimme ikkunoista ennekuin kuin olimme saaneet sitä edes parkkiin. Hirveällä kiireellä piti päästä katsastamaan valikoima ja yrittää kahmia itselle edes jotain ennenkuin kamut ehtii viedä parhaat päältä ;)






Kun Kati ja Johanna jatkoivat varsinaiseen putiikkiin, niin minä jäin ulos kuvailemaan omenatarhassa laiduntavia lampaita. Henna kertoi, että omenapuiden lomassa kasvava ruoho riitä lampaille ruuaksi, vaikka onkin tosi laaja alue, vaan heille pitää lisäksi antaa heinää. Kovia ovat syömään nuo villakasat. Mutta siellä onkin omia lapsiaan imettävä äiti-lammas.





Sitten alkaakin olla lounasaika ja pitää kutua vielä kolmas sisarus syömään.




Murkinoinnin jälkeen on hyvä seurata äitiä ruokalevolle.
Minä lähdin putiikkiin omien ystävieni perään. En tällä kertaa ottanut kovin montaa kuvaa sisältä ja niistäkin vähistä onnistuin kadottamaan muutaman tässä kuvia pienentäessäni,  mutta niitä huhtikuun lopun kuvia voit kurkata täältä.




Meidän olikin sitten aika lähteä kotiinpäin. Mutta vielä oli aikaa yhdelle pysähdykselle, jonka teimme Paimiossa. Siellä olevassa navettapuoti Adalmiinan helmessä en ollutkaan käynyt moneen vuoteen.


Jatkan kirjoittamista aamukahvin merkeissä, kun valo kävi illalla vähiin. Uudessa mökissä ei siis vielä ole valoja, mutta olemme kyllä nukkuneet siellä jo pari yötä.



Adalmiinan helmi toimii monen muun kauniin sisustusliikkeen tavoin vanhassa navetassa. Heti ovesta sisäänkäytyään pääsee tutkimaan vanhoja aarteita.



Sisällä puodissa olin ihan taivaassa. Vanhaa ja uutta oli yhdistetty niin kauniilla tavalla. Mutta sain reissun jälkeen taas kerran todeta, että makuja on niin monia kuin meitä sisustajiakin, kun eräs ystäväni ei ollut erityisen innostunut Adalmiinan helmen tearjonnasta. Minä taas olisin voinut jäädä asumaan sinne :)









Tämä vanha leivinlauta on nyt meidän uudella mökillä sängynpäätynä.
Nuo alla olevat hyllyt ovat kuulemma toimineet entisessä elämässään mehiläispesissä.


Adalmiinan helmen pihapiirissä on myös lampaita.



Sanoimme lampaille heipat ja lähdimme ajelemaan kotia kohti. Tai ensin menimme Johannalle, jota odotti työpäivä ja asiakkaat. Piti vain purkaa lasti pihalle ja siirtää omani ja Katin ostokset minun autooni. Kyllähän sitä tavaraa kertyikin, vaikka kaikki ei mahtunut edes kyytiin :)


Johannan koira Hilma tuli tarkastamaan, löytyykö hänelle tuliaisia. Taisi haistaa nenässään Paraisilta AXO-konditoriastasta ostamamme piparit.


Kyllä - tunnustan: hirveästi kamaa! Mutta juuri mikään ei ole uutta, vaan vuosikymmeniä sitten valmistettuja ja käytössä olleita tavaroita. Katsokaa nyt tuotakin vasemmassa yläkulmassa olevaa kalkkitehtaan (muistinkohan oikein?) vanhaa kellokorttitelinettä, jolle aion antaa uuden elämän ehkäpä korttitelineenä. Minun ostoksistani lähes jokainen on tulossa tänne mökille, jonne muutoinkin kalusteet tulee pääosin haalittua käytettyinä niin omasta kotoa kuin muidenkin kodeista.


Kati ajoi autoani aidan takana :) Se sängynpäädyksi päätynyt leivinlauta on siis niin pitkä, että ylsi etupenkkien väliin asti.

Huomaattehan muuten uuden autoni värin, joka on lähes sama kuin joululahjaksi saamassani läppärissä. Sain siis auton käyttööni vasta jokunen viikko sitten, vaikka se ostettiin minulle jo kolme vuotta sitten. Mutta auto tuli liikkestä vasta onnettomuuteni jälkeen ja koska toipumisesta ei ollut mitään tietoa, mies otti sen yrityksensä työnjohtajan käyttöön tähän saakka. Käsihallintalaite vaihdettiin edellisestä autostani, mutta normi automaattivaihteisto toimii yhä, joten ystäväni voivat myös toimia kuskeina yhteisillä, pitkillä reissuillamme, jolloin en itse jaksa ajaa. Jos olisin vasta nyt valitsemassa uutta autoa, se ei olisi tämä, koska säädettävyydestä huolimatta kuskin penkissä on sen verran huono asento ja kova reuna, että tönkkö jalka puutuu usein tuskallisen kipeäksi. Siksi on ihanaa, että ystävät toimivat mielellään kuskeina.


Tässä se nyt oli meidän lyhyt ja tiivis, mutta sitäkin antoisampi kesäreissumme. Ensi kesänä toivottavasti uudelleen, väljemmällä aikataululla.

1 kommentti:

  1. Hienot ostot, etenkin se kellokorttiteline. Ja mitään upein kierros

    VastaaPoista

Kiva jos jätät kommentin. Luen kaikki mielelläni, mutta vastaus saattaa viipyä :)