lauantai 22. maaliskuuta 2014

Mökillä maalaamassa

Aurinkoista lauantaita!

Mies piti eilen vapaapäivän töistä, mutta oli silti lähdössä hommiin toisaalle eli mökille. Päätin lähteä mukaan vähän mittailemaan paikkoja sisustussuunnitelmia varten. Matkatkin voi hyvin käyttää hyödyksi neulomalla. Parhaillaan on puikoilla tilaustyönä villapusero koiralle.

Koska aamiainen jäi minulle niin tyypillisesti väliin, niin pysähdyttiin menomatkalla Pukkilassa lounaalle. Ainoa avoinna ollut paikka oli Kohiseva, jossa paikallisten työporukoiden seurassa minä nautin mausteista linssi-kasviskeittoa ja mies jotain lihapataa tuoreiden kokojyväsämpylöiden kera. Pukkilassa kun oltiin, niin toiletit oli merkitty asianmukaisesti.


Kuttujen puolen sisustukseen oli kiinnitetty erityistä huomiota eli voi sen näinkin kivasti tehdä. 



Peilissä pilkottavassa julisteessa mainostetaan takavuosien superstaria  Markku Aroa :) Kohisevassa käy kyllä esiintymässä ihan tämänkin päivän tähtiä, mutta siellä oli säilytetty paljon vanhaa esineistöä ja kuvamateriaalia, joita en ehtinyt kuvailemaan, kun mies tuttuun tapaansa jo odotteli jalka kaasupolkimella.

Perille päästyämme mökillä odotti tämmöinen kaaos. Muistatte ehkä, kun kehuin Lehmuskorven mökkien rakennusporukan jättäneen jälkeensä tosi siistin ympäristön, Kaikkialla muualla paitsi makkarissa oli lattiat täynnä kaikenlaista kamaa. Toisaalta se kertoo, että jotain on myös tapahtunut.



Näiden portaiden käyttöä ihmettelin, kun mökille ei ole tulossa ullakkoa tai edes parvea. Syy selvisi, kun mies kysyi mihin ajattelin tämän lämminvesivaraajan tulevan. No, se sijoitetaan kylppärin katonrajaan tehdylle "parvelle".



Mies on ollut ahkerana ja asentanut sähkökeskuksen ja vetänyt joitakin putkiakin paikoilleen.


Hän on myös ehtinyt kiinnittää ilmalämpöpumpun seinälle ja sitä varten sutia tuon seinänpätkän paneelivahalla. Aiomme sutia seinän vielä ainakin toiseen kertaan, koska nyt se on liiankin läpikuultava ja jos tuon rajan saisi vähän paremmin peittoon.


Onneksi aamupäiväinen vesisade lakkasi ja aurinkokin näyttäytyi, kun miehellä oli tarkoitus tehdä töitä enimmäkseen ulkona, jotta saisi tuon hökötyksen myös toimimaan. Minä tein vain joitakin mittauksia, koska innostuin myös maalaamaan. Takan ja piipun taustaseinä pitäisi saada valmiiksi ennen asennusta.  Meille tulee sellainen kevyttakka ja siihen hormi eli muurausta ei tarvita. Toki lattiankin pitää ensin valmistua :)


Osmo colorin sijaan valitsimmekin seiniin vesiliukoisen Bloom paneelivahan sävyn Poutapilvi. Bloom -tuottteet ovat myöskin erittäin ekologisia ja ympäristöystävällisiä ja niille on myönnetty Eu-kukka eli Euroopan ympäristömerkki. 


Paneelivahaa on helppo levittää ja se  on tosi riittoisaa. Joku muu saa hoitaa seinien yläosat, koska minä en oikein uskalla keikkua tikkailla.



Kylppärin seinät on seuraavaksi vuorossa ja saa nähdä, jääkö tänään aikaa huiskia pensselin kanssa.
Tulimme ninittäin juuri mökille. Kirjoitan tämän postauksen loppuun autossa. Ajelemme päiväseltään eestaas, koska matka on vain tunnin suuntaansa ja emmekä nyt viitsi nähdä vaivaa muiden kuin rakenneustarpeiden roudaamisessa, kun vanhaan mökkiin ei tule vielä vesikään.

Tänään syynä tuloon on Living & Room -sisustuskutsut, jonne minut on kutsunut täällä mökkinaapurina asuvan mieheni serkun tytär.  Heidän talonsa pilkottaa  mökin taakse  pellon toisella puolen.


Tuonne mökin kuistilta näkyvälle laitumelle toivon toisen naapurin lehmien taas kesällä ilmestyvän. viime kesänähän niitä ei siellä näkynyt ja mietinkin, onko syynä heidän uusi pihattonavettansa.  Jos ammut ulkoilevat nyt lähempänä navettaa, jotta on sitten lyhyempi matka lypsylle. Pitää käydä katsomassa, siellä on taas kissanpoikiakin.


Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua!














2 kommenttia:

  1. Teille tulossa ihana mökki! Liekö kaukanakin? Aurinkoa viikkoosi!

    VastaaPoista
  2. Ei ole kaukana Marita, vain tunnin ajomatkan päässä Kanteleella, Pukkilan kunnassa. Samoin sinulle aurinkoa, sitähän on luvattu tulevaksi :)

    VastaaPoista

Kiva jos jätät kommentin. Luen kaikki mielelläni, mutta vastaus saattaa viipyä :)