sunnuntai 8. syyskuuta 2013

SUPERkoto-päivä

Tänään oli ihan mahtava päivä! Varsinkin, kun se tapahtui niin yllättäin. Ajelin puolenpäivän aikoihin kohti Itäkeskuksen Citymarketin parkkikirppistä, jonka siis järjestää BEWEssport ei CM. Puolessa välissä Itäväylällä silmiini osui kyltti SUPERkoto-päivä. Ajattelin heillä, siis KOTOLivingillä olevan joku yksityistilaisuus. No, jatkoin kirppikselle, jossa olikin aurinkoisesta säästä johtuen runsaasti myyjiä.

Tein muutaman pienen ostoksen ja vähän suuremman löydön, jotka käteisen puutteessa jäivät ostamatta, koska läheinen automaattikaan ei huolinut sirukortteja. Tämän amerikkalaisen rekisterikilven ostin pojan huonetta somistamaan. Ainakin myyjä sanoi sen olleen ihan oikeasti käytössä ja pesun jälkeen se on kuin uusi. Pääsi heti seinälle - sinitarralla :)


Kotiinpäin ajellessa näin taas saman kyltin ja hetken mielijohteesta päätin kääntyä kurkkaamaan, että mitä se SUPERkoto oikein tarkoittaa. Pihalla näkyi kirppispöytiä, joten rohkenin  kysyä portilla olevilta henkilöiltä onko tilaisuus kaikille avoin. Ja sehän oli! Sisäänpääsymaksu oli 10 euroa, mutta sillä sai jo portilla pussillisen luomu-rosmariini sipsejä ja sisältä luvattiin omenahilloa.


Selvisi, että tapahtuma oli kaksipäiväinen ja sitä oli kyllä mainostettu lehdissä, mutta jostain kumman syystä oli mennyt minulta ohi, vaikka kuulun selvästi kohderyhmään. Olenhan myös KOTOLiving-lehden tilaaja. Sisällä oli vastassa ensimmäisenä omppuhillo-paja.


Minä kun luulin, että sen saa valmiina, mutta pitikin itse ryhtyä hommiin ;) No ei sentään ihan kokonaan. Teresa Välimäki keitteli hilloa, mutta purkillisen sai itse maustaa mieleisekseen erilaisilla mausteilla. Minä valitsin kanelin ja inkiväärin. Vaikka makuaistini onkin lähes mennyttä, niin mausteet sentään erotan, ainakin kanelin. Seuraavaksi vuorossa oli sitten hillopurkin koristelu.



Tarjolla oli erilaisia nauhoja, teippejä ja lehtiä, joista sai valita mieleisiään koristeita. Pöydän ympärillä kävi kuhina ja siinä tapasin tosi kivoja tyyppejä, joiden kanssa syntyi mielenkiintoisia keskusteluja. Valkkasin omaan purkkiini kuvat uusimmasta KOtolivingin vintage-numerosta. Ihan älyhyvä teippikone heilllä oli, ryysään heti ostamaan. Kaksipuoleista teippiä tulee samanlaisesta kapineesta, jolla laitetaan sitä valkoista peitejuttua pieleen menneen tekstin päälle. You know?



Kuten näette, tekstaus ei ole mun vahvimpia puolia. Paikalla oli myös kahvila Kinuskilla ihanine herkkuineen. Heillä on Kellokoskella vanhassa ruukissa myös sisustuspuoti, jonne toivon pääseväni tutustumisretkelle pikapuoliin.



Herkkujen lisäksi oli tarjolla ostettavaksi Villa Verliinan, myös Kellokoskelta, koruja.


KasKummaa oli tuonut näytteille mm. hauskoja metallikylttejä, jollainen meille lähti kotiin. Vessan oveen nimittäin laitoin kyltin, jossa lukee johtaja :) Siellähän ne paperityöt hoidetaan. Ostin myös muutaman kookospähkinästä tehdyn ison napin, joilla aion koristaa neulomani pipot.




Mukana superpäivässä oli myös Rakennusapteekki Billnäsistä, johtoi ja Kauppahalli24, josta sai heti kättelyssä 10 euroa shoppailurahaa. Aion ehdottomasti kokeilla heidän palveluaan. Paikalla oli myös lankoja vapaasti neulottavissa.


Kotoa alettiin jo ihmettelemään mihin olen jäänyt, joten aloin tehdä lähtöä. Hillopurkin tuunauspöydän ympärille oli jo kerääntynyt iso porukka, kuka mitäkin tuunailemaan.



Koska en heti tullessa älynnyt kuvata Teresa Välimäkeä hillon keitossa, sain hänet Anun kanssa kuvaan lähtiessäni. Sori vaan asettelu :)


Olipa ihan älyttömän mukava kotoilu-päivä. Onneksi näitä on tiedossa jatkossakin!

6 kommenttia:

  1. Siis joka kerta kun täällä käyn, niin "pääsen mukaan" vaikka mihin. Minä pääsin viikonlopulla vaan sarjakuvafestareille. Miten ihmeessä en tätä Kotojuttua tiennyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No enhän minäkään tiennyt:) Mutta onneksi sattumalta huomasin. Sitäpaitsi, en minäkään tiennyt sarjisfestareista:)

      Poista
  2. Vau, ihan mahtavaa! Siis vahingossa löytää tuollainen tapahtuma. Taisi olla jossakin ihan lähistöllä? Ja sun hillopurkista tuli tosi hieno :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, lähellä on, Itäväylän varrella Vartioharjussa sen ison Teboilin vieressä.

      Poista
  3. No, en minäkään tuota päivää tajunnut, ja aikaa olis ollut vaikka mihin, kun yritin keksiä tekemistä poikien kanssa viikonlopuksi! Ihana, että pääsit mukaan tuollaiseen! Voi kun tulisit viikonloppuna....:( Mutta sulla on kyllä aika kiva reissu TAAS tiedossa!!! Odotan raporttia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi tosiaan! Ajattelin kyllä, että olet tietty käynyt jo lauantaina. Vähän pelottaa tuleva reissu, miten selviän niin pitkästä päivästä.

      Poista

Kiva jos jätät kommentin. Luen kaikki mielelläni, mutta vastaus saattaa viipyä :)