tiistai 13. elokuuta 2013

Päiväretki Porvooseen

Syksy on tullut, sen huomaa säästä ja koulun alkamisesta. Oli pakko vetäistä villasukat jalkaan.  On hyvä hetki palata viime viikon helteisiin ja Porvooseen, jonne teimme retken ystäväni kanssa. Hän tosin asuu Porvoossa, muttei kuulemma ole pitkään aikaan käynyt siellä vanhalla puolella. Suutarin lapsella jne ...

 
 Auto jätettiin Lundin kattoparkkiin, josta suunnattiin vanhaan kaupunkiin Välikadulle. Brunbergin tehtaanmyymälän herkut jätettiin suosiolla väliin. Kepin kanssa köpöttely oli hidasta mukulakivillä ja portaatkin oli monen paikkaan korkeat, mutta onneksi sai tukeutua ystävän käteen.
 
Ihan ekaksi poikettiin oikealla näkyvään keltaiseen taloon, johon oli kivan puodin tilalle tullut uusi sisustus- ja lahjaliike Kodin Kruunu, joka oli varsin täynnä erityisesti romanttisia valkoisia tavaroita.
 
 

 
Täältä lähti mukaani vain pitsinauhaa koruja varten ja magneetti jääkaapiin oveen.
 
 
Seuraavaan kohteeseen ei ollut pitkä matka. Riimikko on nimittäin ihan vastapäätä Kodin Kruunua. Jostain syystä Riimikon nettisivut eivät aukea, joten en saa linkkiä tähän, mutta eiköhän tuo mahtava lelukauppa ole tuttu kaikille Porvoon kävijöille. Tällä kertaa ihmettelimme varsinkin pikkiriikkisiä nukkekodin tavaroita.
 
 
Yritin saada kuvaa ihastuttavasta viirinauhasta, johon oli painettu perhosia, mutta kun kännykällä ei oikein saa valotusta säädetty, niin sori tämä tuhruinen kuva. koen vaan niin hankalaksi raahata mukana kunnon kameraa, kun kyynärsauva pitää saada kuvatessa tungettua johonkin ja aina se kuitenkin rämähtää lattialle ja saa pelätä sen vievän jotain arvokasta mennessään. En muuten älynnyt kysyä, olisiko viiri ollut myynnissä. Ajattelin sen ilman muuta olevan vain somiste :)
 
 
 Seuraavana kohdalle osui Welmans, koti- ja keittiötarvikkeliike, joka oli laajentunut sitten viime käyntini. Heillä on myös yläkerta, jossa on enemmän huonekaluja, mutta sinne en jaksanut kiivetä. En kyllä ottanut kuvia myöskään alakerrasta, kun siellä parveili koko ajan muita asiakkaita. Mutta kivoja tuotteita on, kannattaa poiketa :)
 
Matka jatkui, mutta kuumuudessa tuli jo jano ja nälkäkin alkoi hiukoa. Kohdalle sattui sopivasti Timbaali. Helteestä johtuen päätimme lounastaa sisällä ja tarjoilija suoritteli viileintä Papukaijasalia. Etanaelli jätti sukulaisensa syömättä ja tyytyi päivän pastaan, joka oli herkkusienillä höystetty.

 

 

Hyvin syöneenä oli hyvä taas jatkaa matkaa nurkan taakse Jokikadulle, jossa poikkesimme Vanille Homeen, joka oli tullut Liinas:in tilalle. Outoa kyllä, heidän nettisivuillaan ei kerrota mitään Porvoon liikkeestä, ei siis mainita edes osoitetta. Eivät ehkä kiireessä ole ehtineet päivittää :)

 

 
 Tämän jälkeen vuorossa taisi olla Destiny, jonka Helsingin liikkeeseen yritin silloin viikko sitten, ilman menestystä. Täällä olen käynyt ennenkin, pari vuotta sitten, jolloin puodin nimi oli Våga. Parempia kuvia liikkeestä löydätte ystäväni blogista Casa Mimi. Siellä on hyviä kuvia myös viime sunnuntain kotitorista ja minun koruistani. 
 



 
 Tulipa taas osoitettua maailman pienuus! Osoittautui, että minulla ja Destinyn myyjällä on yhteinen tuttava :) Täältä ostin erilaisia pitsinauhoja koruja varten ja vintage-kuvia tulevia korttiaskarteluja varten. Yritän kuvata koruja joku päivä myös tänne omaan blogiini.
 
Viimeinen pysähdyspaikkamme oli Skafferi, ihanien herkkujen taivas ja teepuoti.
 

 Sieltä ostin tuliaisiksi miehelleni, perheemme grillimestarille, grillauskastiketta ja pojille ja itselleni suklaata
 

Käväistiin myös Tuulan antiikkipuodissa, jossa oli pääasiassa astioita, muttei juuri nyt mitään minua kiinnostavaa. Samalla sisäpihalla oli myös nukkemuseo ja joku käsityöputiikki. Ja joki siinsi punaisten aittojen välistä.


Sitten olikin aika lähteä kotiinpäin. Autossa huomasin, kuinka raskasta lyhytkin kävelymatka ja jaloillaan oleminen on. Olin ihan kuolemanväsynyt. Sen huomaa muutkin siitä, että menen ihan hiljaiseksi. Normaalisti olen hirveä pälättäjä - mieheni mielestä :) Mutta sekin käy pidemmän päälle väsyttämään, puhuminen.

Käytiin vielä matkalla moikkaamassa ystäväni tyttöjä ja sain mukaani Barcelonan tuliaiset.


Eikä tässä vielä kaikki! Samalla reissulla haimme myös sen edellisessä postauksessa esittelemäni renginkaapin. Odotan niin, että pääsen itse auton rattiin, ettei tarvii koko ajan ystävien kyytiin kärkkyä. Ensi lauantaina tosin on mentävä kamujen kyytiin, koska haluan ehdottomasti päästä Hämeenpuiston antiikki-, sisustus- ja lifestyle tapahtumaan. Siellä on taas kerran mukana valtava määrä ihania antiikkiliikkeitä eli vastustamattomia houkutuksia on odotettavissa.

Viikon päästä viemme jo autoni Respectaan, jossa siihen asennetaan käsihallintalaitteet ja toivon mukaan pääsen sitten samantien totuttelemaan niiden käyttöön. Aika lailla jännittää ajaminen, kun tauko on ollut niin pitkä ja muidenkin kyydissä pelottaa. Mutta se liikkumisen vapaus! Sitä en malta odottaa.

Nyt on lähdettävä kenkäostoksille. Häpesin kuollakseni tänään kuopuksen maalin sotkemia jo muutenkin räjähtäneitä kenkiä, kun olimme Lastenklinikalla poistattamassa nauloja ja kipsiä hänen kädestään.

Kivaa viikon jatkoa!

 



5 kommenttia:

  1. Porvoo on tuttu paikka, koska työpaikkani on sielläpäin. Aina silloin tällöin tulee lähdettyä vierailemaan Porvoon ihaniin liikkeisiin. Nautin tästä postauksesta ja seikkaperäisestä kuvauksestasi! Mutta ei ihme, että väsyit, jopa minä väsyisin noin monen paikan jälkeen... Kivaa viikkoa ja hienoa kun kohta pääset ajamaan! Linkitin muuten blogisi omaani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun juttuni tahtovat aina venähtää :) Silti jäi mainitsematta monta asiaa Porvoosta, kuten se, että ihania putiikkejahan siellä on vaikka kuinka paljon, mm. käsitöihin erikoistuneita. Ja mahtava menneen ajan tyylinen kahvila Helmi, jonne tälläkin kertaa kurkkasimme, mutta oli niin täynnä turisteja, että emme ängenneet sekaan.

      Olen kurkannut blogiisi, mutta paneudun siihen myöhemmin kunnolla.

      Poista
  2. Kiitos taas ihanista kuvista - sinun blogia seuraamalla olen päässyt monelle kivalle tutustumisreissulle. Porvoosta on minulle tutuin tuo Riimikko - syyn tajuaa kun kurkkaa http://eijulista.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, kun käyt retkilläni :) Tuota pikaa pääset Tampereelle, kun ehdin muilta puuhilta siirtää kuvat koneelle ja naputella päivityksen. Reissu tosin oli melko yksipuolinen; antiikkia, antiikkia... tai ainakin vanhaa.

      Poista
  3. Ihania kuvia. Näyttää jopa kauniimmalta kuin livenä. <3

    VastaaPoista

Kiva jos jätät kommentin. Luen kaikki mielelläni, mutta vastaus saattaa viipyä :)