torstai 26. helmikuuta 2015

Kolmiohuivi

Sain valmiiksi ensimmäisen ikinä neulomani kolmiohuivin. Tai miksi tätä nyt pitäisikään kutsua? Kun eihän se edes ole ihan täydellinen kolmio, kun välillä tein lisäykset väärässä reunassa ja lankakin loppui, enkä viitsinyt aloittaa uutta kerää.


Tässä lattialla otetussa kuvassa näkyy epämääräinen muoto selvemmin.


Kaulalle kieritettynä muoto ei näy eikä haittaa yhtään, mutta siitä en saanut niin hyvää kuvaa. En vain kertakaikkiaan saa miestä tai poikia hetkeksikään keskittymään kameran käyttöön ;-)
Harmi kyllä omat kuvaustaitonikaan eivät riitä välittämään huivin ihanaa pehmeyttä ja höyhenen keveyttä, joka on ihan unenomainen.



Kuten kuvista saatatte huomatte, meidän kodissa vallitsee aika lailla sama maanläheinen värimaailma kuin huivissa ja yleensäkin neuleissani. Älkää silti katsoko liian tarkkaan, sillä kuvat on otettu vielä ihan keskeneräisessä vierashuoneessamme, joka sai reilu viikko sitten uudet maalipinnat.


Huivi on neulottu Dropsin ALPACA SILK brushed -langasta, jossa on 77% alpakkaa ja 23% silkkiä.
Neljää eri väriä kului noin 75 grammaa. Se jo kertoo huivin keveydestä.

Nyt riennän lounaalle vanhalle työpaikalleni. Mukavaa päivänjatkoa!


10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Voi kiitos! Kyllä mieltä lämmittää kunnianarvoisan Vuoden siivojan kehut ;-) Unohtui kirjoittamisen kiireessä kertoa, että oli älyttömän helppotekoinen. Nopeammin olisi sujunut toisenlaisella langalla.

      Poista
  2. Komea huivi ja kauniit värit. Iso työ tehdä, kätevästi tuntuu sinulta syntyvän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija :) Ei kyllä itse asiassa ole kovin suuritöinen, sikäli kun neulomisen perusteet on hallussa.

      Poista
  3. Ihan sinun näköinen huivi <3 - Ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mihinkäs väreistäään ja langoistaan pääsisi ;-)

      Poista
  4. Upean huivin oot tehnyt <3 Voin vaan kuvitella miten ihanalle toi tuntuu kaulalla.
    Minkä kokoisilla puikoilla teit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Laura :-) Huivi on tosiaan parhaimmillaan kaulalla, kun on materiaaliltaan ja tunnultaan ihanampi kuin muodoltaan. Neuloin nro 8 puikoilla aina oikeaa. Aloitin kolmella silmukalla ja tarkoitus oli lisätä vain toisessa reunassa yksi silmukka joka kerroksella noin 130 asti, mutta jäi hieman vähemmäksi ja lisäykset siis meni välillä väärään reunaan :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. IIK, jännitää! Pitää mennä heti kurkkaamaan :)

      Poista

Kiva jos jätät kommentin. Luen kaikki mielelläni, mutta vastaus saattaa viipyä :)