lauantai 8. helmikuuta 2014

Oopperassa

Kolmas kerta toden sanoo! Olen jo kaksi kertaa aiemmin yrittänyt päästä kuuntelemaan Karita Mattilan sopraanoa, kun hän on ollut Suomessa esiintymässä. Liputkin on olleet hankittuna, mutta olen joutunut luopumaan niistä peruuttamattomien esteiden vuoksi.

Eilen se viimein toteutui Kansallisoopperassa, kun Karita Mattila tulkitsi Jenůfan roolin.

Ehdin kyllä jo iltapäivällä harkita lipusta luopumista, kun antibioottikuurin kanssa ajelin ihan väsyneenä kotiin käytyäni töissä, labrassa, lääkärissä ja apteekissa, kun vielä tiesin esityksen kestävän väliaikoineen kolme tuntia.


En sitten kuitenkaan halunnut jättää kokemusta väliin, kun olin onnistunut saamaan lipun, vaikka esitykset on ihan loppuunmyytyjä. Etunsa on pyörätuolin käytöllä, enhän mahtuisi normipaikoille istumaan tämän jalkani kanssa, joka on kuin tönkkösuolattu muikku.

Onneksi menin - mahtava esitys!
Yksinkertainen, mutta dramaattinen lavastus  antoi tilaa upeille laulajille, jotka saivat traagisen tarinan salpaamaan hengityksen. Ihan totta, toisen näytöksen loppuessa huomasin pidättäneeni hengitystä. Kolmannen näytöksen loputtua, esiintyjien vastaanottessa ansaitsemansa mahtavat aplodit, ei myöskään bravo-huudoista meinannut tulla loppua. Ja väsymys oli kaikonnut.

En uskalla arvioida musiikkia näin julkisesti, kun itse en osaa edes laulaa enkä siis ymmärrä sen tekniikoista mitään, mutta siksi musiikin herättämät tunteet korostuukin tärkempään asemaan. Mutta seuraavaksi olenkin taas menossa katsomaan balettia, siitä sitten noin kuukauden päästä.

Mukavaa viikonlopun jatkoa!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva jos jätät kommentin. Luen kaikki mielelläni, mutta vastaus saattaa viipyä :)