torstai 13. helmikuuta 2014

Alla hjärtans dag

Aamurutiineihini kuuluu Hesarin lukeminen tietsikalta samalla, kun hörpin kupposen kahvia. Luen aina näköislehden, koska haluan nähdä myös kaikki mainokset (vaikken niitä lukisikaan). Viikonloppusin meille tulee myös paperilehti, mutta nykyään kukaan ei vaivaudu hakemaan sitä postilaatikosta, joten sen tilaaminen pitänee lopettaa.

Näin sairaslomalla asetuin sumppikumppini kanssa toimistooni (sänkyyn) läppäri sylissä. Avaan aamuisin myös facebookin, jotta voin tarkastaa, mitä kamut on yön aikana hääränneet :) Siellähän oli heti Neulojien päivitys ystävänpäiväyön tapahtumaan liittyen.


Luvassa on samankaltainen tapahtuma kuin Neulojien yö lokakuussa eli luvassa on tempauksia, tarjouksia ja yllätyksiä pitkin yötä lankoja myyvien liikkeiden nettikaupoissa. Helsingissä Snurre järjestää taas kivijalkapuodissaan neuletapaamisen. Sinne minäkin yritän suoriutua!

Neulojien sivuilta bongasin siis ohjeen neulottuun sydämeen, johon voi käyttää yli jääneet langanpätkät. Niitähän täällä piisaa. Yöpöydälläni on iso lasipurkki, johon olen noita jämälankoja kerännyt. Onhan tuossa myös Ilpolle valmistumassa tummanruskea palmikkopusero ja yhdet tilatut alpakka-kämmekkäät, mutta pitihän sitä heti päästä kokeilemaan, miten sydän onnistuu neulomalla.



Noita suuria lasipurkkeja (ilman kantta) on nyt näkynyt sisustusliikkeissä, mm. Villa Nokkosessa, omani on Mokosta. Sänkyni on siis toimistoni ja siinä on käden ulottuvilla kaikki tarpeellinen. Jouduin juuri hankkimaan isomman lipaston yöpöydäksi, jotta saisin jotain tolkkua kamamäärään, mutta se on jo osoittautunut liian pieneksi. Nyt siis kaivoin puikot laatikosta ja langanpätkän lasipurkista. Välillä hesaria silmäillen valmistui tällainen.


Helppo kuin mikä, tästä linkistä löytyy ohje: NEULOTTU SYDÄN

Jatkoin samaan syssyyn toisen sydämen tekemistä, mutta kun beige loppui, löysin purkista samaa Marks&Kattensin ecoUll lankaa monivärisenä. Todellakin muistan mitä lankaa kaikki kerän loput ovat, vaikka muuten muistini on ihan surkea.

Eikä tuo väriero niin kovin suuri ole valmiissa sydämissä. 


Ohjeessa vinkattiin, että kaksi sydäntä voisi ommella yhteen ja täyttää vanulla. Minä täyttäisin kyllä noilla jämälangoilla ja käyttäisin vaikka neulatyynynä. Nuppineulat pysyy kuulemma terävämpinä, kun ne tökkii villaan.

Itse ajattelin hyödyntää noita korttien askartelussa, kun eilen viimeksi olin siinä puuhassa. Suunnitelmat oli paremmat kuin toteutus, mutta tiedänpä seuraavalla kerralla :) Jämälankojen lisäksi löytyy varastoista kangaspaloja, mutta niitä en sentään säilytä yöpöydällä. Piti hipsiä alakertaan ompelukoneen ääreen.


Ompelin sydämen ensin koneella kankaaseen, jonka sitten siksakkasin reunoistaan korttipohjaan. Tuo sydän on tähän tarkoitukseen liian suuri ja siksi ompelu oli hankalaa ja jälki sen mukaista. Lisäksi korttipohja oli liian paksua ompelukoneelleni.



Taustasta tuli ruma ja sen päälle pitäisi vähintään liimata joku kaunis paperi.


Toisen sydämen ompelin kevyesti käsin valkoiselle pellavapalalle. Sydän menetti vähän muotaan ja jäi melko pulleaksi, jotta sain sen mahtumaan kortille. Ei tullut tästäkään hääppöinen, enkä kehtaisi kellekkään lähettää. Seuraavat yritykset on toivottavasti parempia.


Nämä perinteisemmin leikkaa-liimaa tyyliin tehdyt kortit onnistuivat paremmin ja niitä tohdin jopa lähettää ystäville. Ihan kaikki ei kyllä saa itsetehtyjä kortteja, koska olen ahkera hamstraamaan myös muiden tekemiä.




Nuo vintage-kuvat olen ostanut sellaisena arkkina, jossa on monta kuvaa. Kukkia en ole itse virkannut, vaan ihan valmiina ostanut muistaakseni Sinellistä. Ihania kuvia kortteihin saa leikeltyä Jeanne d'Arc Living -lehdestä, josta myös tämän vaaleanpunasävyisen kuvan löysin.



Ihanaa ystävänpäivää ja kivaa viikonloppua!

2 kommenttia:

  1. Hei, oli kiva tutustua sinuun Snurressa. Nähdään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Katju, siellä tutustuu aina mukaviin tyyppeihin :)

      Poista

Kiva jos jätät kommentin. Luen kaikki mielelläni, mutta vastaus saattaa viipyä :)