torstai 27. kesäkuuta 2013

Ei kahta ilman kolmatta

Ensin oma onnettomuuteni puolitoista vuotta sitten. Viime syksynä mies törmäsi enduro-pyörällä puuhun, niin että sormi murtui ja vaikka metallilevyllä korjattiin, aiheuttaa vieläkin huolta. Eilen olin tulossa kampaajalta, enkä taxiin könytessäni pystynyt vastaamaan puhelimeen, mutta istumaan päästyäni soitin kuopuksen numeroon ja siellä itkua tihrustava poika kertoi kaatuneensa pyörällä ja epäili kätensä murtuneen.

Ihan kauheaa jättää toinen sinne yksinään hädissään odottamaan, kun aloin soittamaan, kuka ehtisi nopeimmin hänen luokseen. Onneksi olin jo itsekin matkalla ja onneksi naapurilla oli mummi kylässä, joka pystyi jäämään kolmen lapsen seuraksi. Naapurimme on hammaslääkäri, mutta pystyi silti näkemään, että murtunuthan se käsi on. Heiltä löytyi jääpussi käden päälle ja kyytikin tarjoutui Lastenklinikalle.


Tällaisen paketin kanssa sieltä lähdettiin kotiin. Kyynärluun ja värttinäluun alaosat poikki, mutta paranemisennuste on hyvä, eikä tarvinnut operoida. Oli kyllä loistavan nopea ja hyvä palvelu Lastenklinikalla. Suuri kiitos sinne! Noin puolitoista tuntia meni kaikkinensa röntgenin ja kipsauksen kanssa. Vaikka epäröin aluksi, että voimmeko edes mennä sinne ja siksi soitin matkalta Töölön tapaturma-asemalle, josta sanottiin, ettei alle 16-vuotiasta saa missään nimessä sinne tuoda.

Tässä tarinassa piilee sitten OPETUS ja MUISTUTUS ja se koskee KYPÄRÄN käyttöä. Sitä ei pojalla ollut päässä, vaikka kuinka on paasattu. Mutta Luojalle kiitos, hän ei lyönyt päätään pahemmin, vaikka leuka onkin ruvella. Lastenklinikallakin ensimäiseksi kysyttiin, oliko kypärä päässä. Muistuttakaa nyt lapsianne siitä kypärän käytöstä, eikä siitä aikuisillekaan haittaa ole. Kampauksesta viis, jos terveys säilyy :)

Tänään piti sitten hemmotella potilas Saarista ja harjoitella rippijuhlia varten kuppikakkujen tekemistä. Eilisellä kampaajareissulla hankin välineenkin niitä varten. Nimittäin Lékuén silikonisen pursottimen.


Nämä olivat elämäni ensimmäiset itse tekemäni vanilja-kuppikakut, joihin otin ohjeen täältä.


Vuokina käytin joku aika sitten esittelemiäni GreenGaten versioita. Kuten kuvasta näkyy, kakkuset lätsähtivät keskeltä ja vuokien reunaan jäi tuollainen rantu. Kuvittelin pursottamisen olevan tuolla Lékuén vempeleellä paljon kätevämpää kuin pussi-systeemillä, mutta totuus oli toinen. Otsa hiessä ja rystyset valkeina sai puristaa, että täytettä sai ulos tuutista. Lopputulos ei ole erityisen kaunista katseltavaa.


Olisihan tuon päällisen voinut peittää tuoreilla marjoilla, joita ei tähän hätään ollut saatavilla. Ai hitsi, nyt kun tuon kirjoitin, tajusin, että pihalla olisi metsä/ahomansikoita vaikka kuinka. No, kaapista löytyi purkillinen strösseliä, jota onneksi laitoin vain vähän, koska täyte oli älyttömän makeaa. Ihan liian makeaa minun suuhuni. En tosin ole paras mahdollinen makutuomari, koska makuaistini katosi onnettomuuden myötä niin, että erotan vain suolaisen, makean, happaman, kitkerän, mutten mitään muita eri aineksille ominaisia makuja. Makea erityisesti korostuu, niin etten edes suklaata syö kovin mielelläni.


Miten se syöminen sitten onnistui? Koko vuoka piti repiä auki, jotta herkun saisi suuhunsa. Tai sitten syödä lusikalla kuten toinen pojista. Eli mielestäni eivät kovin kätevät juhlatarjoiluiksi. Kotioloihin sopii ihan mainiosti.


Ja jos joku ei tunnista, niin meidän pöytäliinana on Marimekon Kuusama vahakankaisena. Laskosverhot löytyy samasta väristä kankaisena ja pöytäliina myös ruskeana. Tykkään kuosista tosi paljon :) Huomenna pitää lähteä mansikka ostoksille. Harmi, kun meidän lähellä sijainnut itsepoimintapaikka lopetettiin.

Mukavaa loppuviikkoa!

1 kommentti:

  1. Vi hyvänen aika sentään. Ja ilman kypärää. Tässä tapauksessa voi huokaista helpotuksesta, että "meni vain käsi". Päätä on vaikeampi korjata. Sympatiat vaan kuppikakkuihin, en uskaltaisi itse yrittää lainkaan.

    VastaaPoista

Kiva jos jätät kommentin. Luen kaikki mielelläni, mutta vastaus saattaa viipyä :)