Pieni lankakauppa Snurre

Saatte nyt Nizzan matkaraporttia odotellessanne piipahtaa Snurren uudessa myymälässä. Kävin siellä itsekin tänään ensimmäistä kertaa, koska islantilaisvillapaitani tarvitsee toisenkin hihan.

Snurren näyteikkunat on aina yhtä viehättävästi somistettu, mutta minun taidoillani on vähän hankalaa saada hyvää kuvaa heijastusten vuoksi.  Sisältä puoti on myös yhtä ihastuttava kuin ennenkin ja tuntui jotenkin avarammalta. Luonnonlankojen valikoimakin on aina yhtä houkutteleva ja taas kerran tuotti vaikeuksia olla sortumatta heräteostoksiin.

Geilsk hamppuvilla vaikuttaa mielenkiintoiselta ja houkuttelevalta. Lankaostoksilla aina ihastelen kaikkia kauniita värejä, mutta kuitenkin jämähdän niihin tuttuihin ja turvallisiin harmaan ja ruskean sävyihin. 

Ihan Snurren lähistöllä Kampissa, siinä Malminrinteen ja Malminkadun kulmassa on libanonilainen ravintola Vivo's, jossa söin tosi hyvän kana-pitan.

Nyt pitää siirtyä pihalle pitämään huoli, ettei puunkaatajat tallo kukkapenkkiäni. Viimeksi eilen pelkäsin penkkiä siivotessani, että suuri pihlaja romahtaa päälleni. Kerrankin mies toimi ripeästi ja järjesti metsurin (84-vuotiaan isänsä) paikalle.

Pääsiäispuuhia kotona ja mökillä

Toivottavasti teillä kaikilla oli oikein mukava pääsiäinen.

Meidän perheessä sitä ei vietetä mitenkään erityisesti, onpahan vain monta peräkkäistä päivää aikaa puuhastella perheen kanssa yhdessä ja erikseen. Olin omasta mielestäni oikein ahkera ja jos sitä ei mistään muusta huomaa, niin ainakin älyttömän kipeistä jaloistaja selästä, kun olen siivonnut pihaa niin kotona kuin mökilläkin, joista kummastakin paikasta bongasin ensimmäiset leskenlehdet.

Meillä ei ole myöskään tapana kattaa pöytään sen ihmeempää juhla-ateriaa, tein vaan valtavan lihapadan, jota syötiin pari päivää. Padan muhiessa tunteja uunissa voi samalla käydä vaikka äidin luona kylässä ja kukkaostoksilla Plantagenissa :)

Ennen kukkien laittoa piti kuitenkin käydä pihaamme riivaavaan myyräongelman kimppuun. Mies oli tilannut netistä jotain sinisiä pillereitä, joita sitten ripottelimme myyrien kaivamiin onkaloihin ja nurmikon reunoille. Ikävämpi juttu on se, että myyrille pitää jättää pakotie, joka meidän tapauksessa johtaa naapurin pihalle.

Kyseessä ei siis ole myyrien potenssilääke vaan Käpälämäen myyräkarkote, joka poikani mukaan haisi ihan järkyttävän pahalle. Minä en haistanut mitään. Tämä minun hajuaistini menetys koskee erityisesti hajuja, jotka muiden mielestä ovat todella epämiellyttäviä. Ei siis välttämättä huono juttu.

Plantagenista ostin myös kolme luomuyrtin tainta, jotka istutin ensihätään tuohon sinkkiämpäriin. Ostin persiljaa, ruohosipulia ja rakuunaa varten oikein yrttimultaa toivossa, että ne selviävät hengissä kunnes siirrän ne pihalle. Toistaiseksi saavat majailla lasitetulla parvekkeella. 

Muutaman tähtisilmänkin ostin ja viehätyin niiden oranssista väristä varmaan siksi, että sointuvat niin hyvin autoni väriin :) Istutin niitä tähkälaventelin ja muratin kanssa pariin tuollaiseen pitkulaiseen astiaan, joista toisen sijoitin lasitetulle terassille. Toivon mukaan ei tule liian kylmiä öitä, jotta nuo toiset eivät palellu ulkokuistilla. Sääennuste on ainakin luvannut melko lämpimiä päiviä.

Hauskan yllätyksen koin pihaa siivotessa, kun muutamiin astioihin oli vielä jäänyt kuivanneita kanervia, jotka kiikutin kompostiin. Ruukusta löytyi litimärkä kahdenkympin seteli! Miten lie ja keneltä sinne tipahtanut?

Ehdin pyhien aikana myös hieman ommella. Aiemmin esittelin tekemäni lampunvarjostimen, joka toimi harjoituskappaleena suuremmille varjostimille. Nyt valmistui niistä toinen, joka taitaa kuitenkin olla liian suuri. Tai sitten se on tuo kankaan rypytys, jota pitänee hieman kohentaa.

Tulevia ompeluja varten kävin ennen pyhiä ostamassa oikein 50 metriä kaavapaperia, kun tähän asti olen kopioinut kaavat voipaperille, joka tosin on useimmiten liian kapeaa. Tuskin saan rullallista tämän elämän aikana käytettyä, vaikka olenkin innostunut Ottobre Design -lehden kaavoista. Yhtä tunikaa varten tuli hommattua kangasta ja sitä varten sain piirrettyä kaavatkin. Mutta ompelu sai jäädä odottamaan, kun 2. pääsiäispäivänä minäkin lähdin mökille.

Koska oli mukavan aurinkoinen aamupäivä, olisi tehnyt mieli jatkaa kotipihalla keskenjäänyttä kukkapenkin siivousta, mutta en ollut käynyt mökilläkään pitkään aikaan, joten lähdin siis sinne siivoamaan pihaa. Vähän kyllä harmitti löytää maalareiden jäljiltä vaikka mitä roskaa mökin ympäriltä. Vaikka kuinka kävi selän päälle, niin en vain voi itselleni mitään, kun paikkojen raivaukseen iskee oikein himo.

Haluan aina saada kaiken turhan roskan heti pois silmistä. Sain miehen lupaamaan, että seuraavalla kerralla otamme peräkärryn mukaan ja teemme suursiivouksen. Sitä ennakoiden purin marjapensaiden ympäriltä appiukkoni aikoinaan tekemiä viritelmiä, jotka koostuivat mm. vanhoista pyöränkumeista, ruostuneista rautaputkista ja vanhoista sähköjohdoista (???) En myöskään tykkää omena- ja luumupuiden ympärille viritetyistä kanaverkoista, joista aion hankkiutua eroon kaiken muun turhan sälän lisäksi.

Mökin sisällä en tehnyt juuri muuta kuin raivasin muutaman pahvilaatikollisen roskia pois, mutta sain vihdoin miehen kiinnittämään nuo vanhat tikapuut seinälle ja lampun kattoon. Mies ihmetteli, että mikä on mahtanut olla tikkaiden aiempi käyttötarkoitus, kun nuo poikkipuut ovat niin tiheästi. Pitääpä kysäistä tietääkö Pia, jolta tikapuut Piantikista ostin.

Tuo lamppu on ruokapöydän yläpuolella ja mielestäni hieman liian korkealla, kun kerran kattokin on niin korkeallla.

Matkan varrelta, läheltä Askolaa, bongasin jonkun tuntemattoman jättämän ihanan viestin teille jokaiselle, olkaa hyvät <3

Uudet verhot

Tämän jutun kuvat on otettu jo yhdeksän kuukautta sitten, mutta vasta eilen syntyi valmista eli makuuhuoneemme sai uudet verhot. Mieskin ehti jo useampaan kertaan huomauttaa parittomista verhoista. Eripariset verhot kuulemma oikein hävettivät häntä; "mitä naapuritkin ajattelee" :)

Tarkoitukseni oli kyllä lähteä Hämeenlinnaan Kahvila Leivintuvan pääsiäismarkkinoille, mutta jäytävä selkäkipu muutti suunnitelmia. Koska sain tavallaan ylimääräistä aikaa, päätin vihdoin kaivaa kesken jääneen verho-projektin naftaliinista. Kipulääkkeiden voimalla jaksoin kyykkiä lattialla, koska muutenhan työskentelyasento ei ollut erityisen ergonominen.

Tästä siis lähdettiin liikkeelle; noin 5,5 metriä Lauritzon's Lindö -pellavaa ja suunnilleen saman verran yksiväristä pellavaa vuoriksi. Vaikka toteutin ensimmäisen verhon hieman oikoen, niin homma oli silti sen verran haastava, että toisen valmistuminen kesti näin kauan.

Ihan ensimmäiseksi ompelin erillisen rypytysnauhan varsinaisen verhon nurjalle puolelle. Vuorikankaan kiinnitin sitten sen alasaumaan. Koska kummassakin kankaassa on mielestäni kauniit reunat, niin en leikannut vuorikankaan leveydestä pois ylimääräistä 10 senttiä. Tässä vaiheessa tuli sitten oiottua eli käänsin reunan päälipuolelle enkä pujottanut päällisen ja vuorin väliin. Minua se ei haittaa yhtään, kun ovat ikkunan puolella, eikä ystävämme saati vieraat yleensä makuuhuoneemme verhoja käy tarkastamassa :)

Yläkuvasta näkyy, että kuva on kesältä, toisin kuin alakuvassa, josta saa vihiä, että tänään tuli ainakin eteläiseen Suomeen takatalvi. En vain saanut tänään otettua kunnollisia kuvia.

Kesällä valmistuneesta verhosta tuli täydellisen pituinen (kuvassa silittämättä), mutta eilen valmistuneesta tuli noin puoli senttiä pidempi. Olen aina inhonnut kaikenlaisia korjaustöitä, joten en mene vannomaan, että saan pituusvirheen korjattua. Ei sekään minua häiritse. Olen vain tosi tyytyväinen itseeni, että sain toisenkin verhon ommeltua.

Kivoja takatalvipäiviä!

Elävänä kirjana Pieksämäellä

Oletteko kuulleet Elävästä kirjastosta?

En minäkään ollut - ennen kuin näin  YLE:n Puoli seitsemän -ohjelman toimittajan vierailevan sellaisessa viime syksynä. Tiesin heti, että tuo on minun juttuni ja samantien ilmoittauduin valtakunnalliselle postituslistalle, jonka kautta huhuillaan lainattavia kirjoja.

Halusin nimenomaan eläväksi kirjaksi ja muutaman kuukauden jouduin odottamaan, ennen kuin Pieksämäen nuorisotoimelta tuli etsintäkuulutus.  Silti mietin ilmoittautumista pari kuukautta, kun matka oli kuitenkin melko pitkä. Tässäkin tapauksessa järjestävä taho kyllä korvasi matkakuluja halvimman mukaan kohtuullisen matkan päästä tuleville, mutta itselläni oli niin kova tahto osallistua,  että lupauduin paikalle omalla kustannuksella täältä pääkaupungista. Tarjoaahan VR minulle eläkeläisenä junaliput kohtuuhintaan :)

Elävän kirjaston pystyttivät Kulttuurikeskus Poleeniin Pieksämäen nuorisotoimi, kirjasto ja SPR.

Minut vastaanotti ja opasti kirjahyllylle kirjastonhoitaja Paula Manninen.

Ennen avaamista hyllyllä oli näin laaja valikoima kirjoja odottamassa lainaajia. Meistä kirjoista ja lainaajista oli toki huolehtimassa useita kirjasto-"tätejä ja setiä", jotka kävivät noutamassa lainatut kirjat hyllystä takahuoneesta ja huolehtivat varauksista. Lainaajat eivät nimittäin voi valita kirjaa kansien perusteella, vaikka joku olisi niin halunnutkin tehdä :) 

Kuten aiheista voi päätellä, niin elävät kirjat edustavat usein vähemmistöön jääviä ihmisryhmiä, jotka elämässään kohtaavat stereotypioita, ennakkoluuloja ja rasismia. Tämän vuorovaikutteisen kirjaston ideana onkin hälventää kaikenlaista syrjintää ja edistää mm. yhdenvertaisuutta ja ihmisten keskinäistä kunnioitusta.

Laina-aika on 20 minuuttia, joka saattaa välillä venähtää, jos osapuolien välille kehkeytyy mielenkiintoiset keskustelut. Jatkoaikaa on syytä anoa kirjastonhoitajalta, koska kirjalla saattaa olla jo varauslista. Niin taisi käydä Elinalle, jonka luulimme jo yhdessä vaiheessa tulleen varastetuksi :)

Elina osoittautuikin varsinaiseksi best selleriksi. Olihan hänen kirjansa aihe niinkin vähän tunnettu ja mielenkiintoinen kuin "transsukupuolinen", että jopa paikallislehden toimittaja kävi hänet lainaamassa jutun tekoa varten. Elina on muutenkin jo vanha tekijä elävänä kirjana ja tottunut herättämäänsä kiinnostukseen, siksi hän avoimena ja rohkeana kirjana lupautui minunkin kuvattavakseni.

Lainausta odotellessa meille tarjoiltiin virvokkeita ja välipalaa, mutta kaikkein parasta oli käyttää tilaisuus ja tutustua muihin kirjoihin. Osa meistä päätyikin itse lainaajiksi, kun heräsi kiinnostus kuulla lisää tietyistä aiheista. Itselleni heräsi halu osallistua eläviin kirjastoihin myös lainaajan roolissa, vaikka huomasin, että voisin osallistua useammallakin kirjaotsikolla eilisen kahden sijaan. Muutamalla kirjalla oli nimittäin kolme eri aihetta ja yhdellä jopa neljä.

Jouduin odottamaan lainatuksi tulemista kaikkein pisimpään, mutta lopulta minut lainattiin kolme kertaa "Aivovammaisena". Elämäni jäykistetyn jalan kanssa ei herättänyt kiinnostusta.

Se taitaa olla niin poikkeuksellista, ettei sitä edes ole hoksattu pitää omituisena ;)

 Olin etukäteen ajatellut, että toimisin enemmän opettavaisena tietoteoksena, mutta lopulta koin, että lainaajani kaipasivat tavallaan myös vertaistukea. Sen verran henkilökohtaisiksi lainaustilanteet saattavat muotoutua. Toki säännöissä mainitaan, ettei liian tunkeileviin kysymyksiin ole pakko vastata. Ei myöskään tarvitse sietää asiattomuuksia, mutta sitä on vaikeampi estää, jos lainaaja haluaa avautua omista kokemuksistaan.

Tässä vaiheessa pitää kertoa, että minulla oli aamujunassa myös todella mielenkiintoiset keskustelut vastapäätä istuneen mukavan herran kanssa. Melkein unohdin kaivaa neuletyön esiin kassista :)

Kirjaston sulkeuduttua pidimme palautekeskustelun pizzaa syödessämme. Toki kyselimme kokemuksia heti, kun joku kirjoista palautettiin hyllylle, mutta oli kiva kuulla ajatuksia kaikkien ollessa yhtä aikaa paikalla. Myöhemmin saamme kuulla myös lainaajien mietteitä, koska heiltäkin pyydettiin palautteita.

Kaiken kaikkiaan oli kyllä mahtava ja positiivinen tapahtuma, jonka haluan kokea uudelleen. Itse asiassa olen lupautunut jo ensi maanantaiksi varakirjaksi erään helsinkiläisen ylä-asteen  elävään kirjastoon. Toivottavasti tulen lainatuksi! Olisi jännittävää kuulla nuorten kysymyksiä, koska eiliset lainaajani olivat kaikki aikuisia.

Aurinko paistoi upeasti, kun lähdin köpöttelemään rautatieasemalla. Kulttuurikeskuksen naapurissa on nykyisin ravintolana toimiva vanha kunnantalo, jonka naapurissa on sitten uudempi.

Kumpi on teistä kauniimpi? No, ymmärrettävästi kumpikin kuvaa omaa aikakauttaan.

Tämä tornirakennus kiinnitti huomioni jo saapuessani Pieksämäen asemalle ja muilta eläviltä kirjoilta kuulin sen olleen aiemmin vesitorni, sitten jonkun yrityksen pääkonttori ja nykyisin yksityisasunto. Aika huikea paikka kodille!

Aurinko alkoi jo laskea junan suunnatessa Helsinkiä kohti ja yritin kovasti saada hyviä kuvia upeasta auringinlaskusta. Se vaan oli kovin vaikeaa liikkuvassa junassa. Tämä on jossain Mäntyharjun paikkeilla.

Päivä oli pitkä ja väsyttäväkin, joten loppumatka taxissa kotiin oli mukava viettää kääriytyneenä lämpimään huiviin ja pipoon, joka muuten valmistui viime viikonloppuisella Turun reissulla junassa. 

Pipon lankana Puno Snurresta ja kolmiohuivin lankana Dropsin Alpaca Silk brushed.

Taide-viikonloppu Turussa

Turun taidemuseossa on parhaillaan esillä Ellen Thesleffin näyttely, jonne itse suunnittelin matkani jo tammikuun lopulla. Vierailuni ajankohdaksi valikoitui viime lauantai ihan sen vuoksi, että silloin oppaana näyttelyyn ja erityisesti taiteilijan elämään oli hänen sukulaisensa, elokuvaohjaaja Antonia Ringbom, Thesleffin sisaren lapsenlapsi.

Seurakseni näyttelyyn ja henkilökohtaiseksi autonkuljettajakseni sain blogiystäväni Eijan. Onneksemme olin varannut paikat museokierrokselle, koska se oli loppuunmyyty - eikä ihme.

Ihme oli kyllä se, että ylipäänsä ehdin ajoissa paikalle, koska olin lähellä myöhästyä junasta mentyäni aamulla ihan väärälle asemalle. Vaikka suunnittelen reissuni aina huolella ja nytkin olin miettinyt, että Turun rautatieasema, taidemuseo ja hotellini ovat ihan lähekkäin, niin silti jäi lähtöasema huomioimatta. Tuli melkoinen kiire ehtiä noin 10 minuutissa Vantaan Tikkurilasta Helsingin Pasilasta lähtevään Turun junaan, kun huomioi, että könkkäilen hitaasti kepin kanssa ja matkalle osuu useammat rullaportaat, joita pystyn nousemaan yksi askelma kerrallaan.

Kuva täältä: Turun Sanomat

No, Eija odotti asemalla, josta suuntasimme suoraan taidemuseolle.
Näyttelystä teki paljon vaikuttavamman se, että tuosta monipuolisesta taiteilijasta ja teoksista kertoi hänet läheisesti tuntenut henkilö, jolla on henkilökohtaisia muistoja taiteilijan elämästä.
Antonia Ringbom on todella viehättävä persoona, joka itsekin suorastaan liikuttui kyyneliin kertoessaan Ellen Thesleffin pyrkimyksestä absoluuttiseen kauneuteen. 

Koska itse näyttelyä ei saanut kuvata, otin pari kuvaa museon upeasta aulasta.

Kierroksen jälkeen Eija kyyditsi minut hotellilleni lepäilemään, ennenkuin tulisi noutamaan minut päivälliselle. Hän oli varannut pöydän ravintolasta, joka olisi minulle yllätys.

Huoneeni olin varannut huoltoasemana ja putkanakin aikoinaan toimineesta Hotelli Helmestä. Yhden hengen huone oli oikein siisti ja mukava, mutta ei niin erityinen, että olisi kuviini päässyt.

Ruokailemaan suunnistimme Vähätorille, joka sijaitsee Aurajoen varrella vastapäätä Turun Tuomiokirkkoa ja Pinellaa, joka on Turun vanhin ravintola.

Vaikka aurinko lauantaina näyttäytyikin, niin ilma oli todella kolea. Jotenkin keväiseltä kyllä näyttää kaiteeseen nojaavien polkupyörien jono. 

Kuvailin Vähätorin ympäristöä sillä välin, kun Eija kävi pysäköimässä auton, mutta hän taisi tulla ennen kuin ehdin ottaa kuvaa ravintola Mamista, jonne siis suuntasimme ruokailemaan.  Yläkuvassa on Anniskelukahvila Tiirikkala, joka sekin näyttää kutsuvalta. Naapurustossa oli muutaman muun ravintolan lisäksi myös ainakin sisustustusliike Divaani.

Eipä tullut sisälläkään Mamissa otettua kuvia, koska halusin ruokailun lisäksi keskittyä jutusteluumme. Oli niin hauskaa tavata kasvotusten ihminen, jonka kanssa olemme tähän asti vaihtaneet kommentteja ja ajatuksia blogeissamme sekä sähköpostitse.

Jatkoimme iltaa Eijan "kesämökillä", jossa hän esitteli nukkekoti-harrastustaan. Siitä voi lukea myös hänen blogistaan eijulista, jossa voi seurata mm. Pitsilinna-kerrostalon asukkaiden elämää.  Eräänlaista taidetta on mielestäni myös  noiden miniatyyri-maailmojen rakentaminen.

Tällaisilla roomboxeilla on sijoituttu ja voitettukin palkintoja alan kilpailuissa. Kuvat eivät tee oikeutta näille minihuoneille, jotka luonnossa näyttävät täysin autenttisilta. Yritän itse vielä hillitä jo kipinöivää halua alkaa sisustamaan minikoteja :)

"Downshifting"

"Huomenna kaikki on paremmin"

"Vaiheessa"

Hotellille palatessa oli jo pimeää, muttei erityisen myöhä. Olin kuitenkin  tosi  väsynyt, varmaan aamuisesta junaseikkailusta johtuen, joten uni tuli normaalia aikaisemmin.

 Seuraavana aamuna heräsinkin sitten ajoissa nauttimaan aamiaista pitkän kaavan mukaan. Se ei ihan onnistunut, koska harmikseni hotellilla ei ollut saatavilla päivän sanomalehtiä. Yritin sitten tihrustaa päivän uutisotsikot kännykästä. Kahvila Helmen aamiainen oli hyvää perustasoa. Karjalanpiirakat, munavoi ja tuoreet kurpitsasämpylät ansaitsevat erityismaininnan.

Koska juna Helsinkiin lähtisi vasta puolilta päivin ja Turun taidemuseo sijaitsi suunnilleen puolivälissä matkalla rautatieasemalle, päätin köpötellä hiljakseen Puolalanpuiston mäelle katsomaan  Ellen Thesleffin näyttelyn uudelleen. Aikaa ei silti ollut liikaa, jotta olisin ehtinyt kuvata kaiken mahdollisen reitin varrelta ja hirveän kylmäkin oli. Muutaman kauniin sisäänkäynnin sentään ikuistin.

Kannatti tosiaan käydä katsomassa näyttely toiseen kertaan rauhallisempana hetkenä. Tuntuu, että teoksiin pääsi paremmin sisälle, kun ehti miettiä vähän tarkemmin. Thesleffin koko tuotanto ei ollut minulle ennestään tuttu ja itse asiassa oli yllätys, miten monipuolisesti hän oli eri tyylejä käyttänyt. Tykkäsin erityisesti hänen tummasävyisistä, mtta herkistä muotokuvistaan. Aion ehdottomasti hankkia Antonia Ringbomin tekemän dokumentin Jag söker solen, joka kuului osana näyttelyyn, mutta jota en nyt katsonut.

Hauskannäköinen talorivi Puolalanpuiston varrella.

Ja nyt kun kurkkasin Gaggui kaffelan nettisivuja, niin harmittaa, etten ehtinyt pysähtyä kaffelle.  Mutta onneksi Turussa kannattaa käydä useammin, joten viimeistään kesällä pitää tehdä uusi reissu.