keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Pääsiäispuuhia kotona ja mökillä

Toivottavasti teillä kaikilla oli oikein mukava pääsiäinen.
Meidän perheessä sitä ei vietetä mitenkään erityisesti, onpahan vain monta peräkkäistä päivää aikaa puuhastella perheen kanssa yhdessä ja erikseen. Olin omasta mielestäni oikein ahkera ja jos sitä ei mistään muusta huomaa, niin ainakin älyttömän kipeistä jaloistaja selästä, kun olen siivonnut pihaa niin kotona kuin mökilläkin, joista kummastakin paikasta bongasin ensimmäiset leskenlehdet.


Meillä ei ole myöskään tapana kattaa pöytään sen ihmeempää juhla-ateriaa, tein vaan valtavan lihapadan, jota syötiin pari päivää. Padan muhiessa tunteja uunissa voi samalla käydä vaikka äidin luona kylässä ja kukkaostoksilla Plantagenissa :)


Ennen kukkien laittoa piti kuitenkin käydä pihaamme riivaavaan myyräongelman kimppuun. Mies oli tilannut netistä jotain sinisiä pillereitä, joita sitten ripottelimme myyrien kaivamiin onkaloihin ja nurmikon reunoille. Ikävämpi juttu on se, että myyrille pitää jättää pakotie, joka meidän tapauksessa johtaa naapurin pihalle.


Kyseessä ei siis ole myyrien potenssilääke vaan Käpälämäen myyräkarkote, joka poikani mukaan haisi ihan järkyttävän pahalle. Minä en haistanut mitään. Tämä minun hajuaistini menetys koskee erityisesti hajuja, jotka muiden mielestä ovat todella epämiellyttäviä. Ei siis välttämättä huono juttu.


Plantagenista ostin myös kolme luomuyrtin tainta, jotka istutin ensihätään tuohon sinkkiämpäriin. Ostin persiljaa, ruohosipulia ja rakuunaa varten oikein yrttimultaa toivossa, että ne selviävät hengissä kunnes siirrän ne pihalle. Toistaiseksi saavat majailla lasitetulla parvekkeella. 


Muutaman tähtisilmänkin ostin ja viehätyin niiden oranssista väristä varmaan siksi, että sointuvat niin hyvin autoni väriin :) Istutin niitä tähkälaventelin ja muratin kanssa pariin tuollaiseen pitkulaiseen astiaan, joista toisen sijoitin lasitetulle terassille. Toivon mukaan ei tule liian kylmiä öitä, jotta nuo toiset eivät palellu ulkokuistilla. Sääennuste on ainakin luvannut melko lämpimiä päiviä.


Hauskan yllätyksen koin pihaa siivotessa, kun muutamiin astioihin oli vielä jäänyt kuivanneita kanervia, jotka kiikutin kompostiin. Ruukusta löytyi litimärkä kahdenkympin seteli! Miten lie ja keneltä sinne tipahtanut?

Ehdin pyhien aikana myös hieman ommella. Aiemmin esittelin tekemäni lampunvarjostimen, joka toimi harjoituskappaleena suuremmille varjostimille. Nyt valmistui niistä toinen, joka taitaa kuitenkin olla liian suuri. Tai sitten se on tuo kankaan rypytys, jota pitänee hieman kohentaa.


Tulevia ompeluja varten kävin ennen pyhiä ostamassa oikein 50 metriä kaavapaperia, kun tähän asti olen kopioinut kaavat voipaperille, joka tosin on useimmiten liian kapeaa. Tuskin saan rullallista tämän elämän aikana käytettyä, vaikka olenkin innostunut Ottobre Design -lehden kaavoista. Yhtä tunikaa varten tuli hommattua kangasta ja sitä varten sain piirrettyä kaavatkin. Mutta ompelu sai jäädä odottamaan, kun 2. pääsiäispäivänä minäkin lähdin mökille.

Koska oli mukavan aurinkoinen aamupäivä, olisi tehnyt mieli jatkaa kotipihalla keskenjäänyttä kukkapenkin siivousta, mutta en ollut käynyt mökilläkään pitkään aikaan, joten lähdin siis sinne siivoamaan pihaa. Vähän kyllä harmitti löytää maalareiden jäljiltä vaikka mitä roskaa mökin ympäriltä. Vaikka kuinka kävi selän päälle, niin en vain voi itselleni mitään, kun paikkojen raivaukseen iskee oikein himo.

Haluan aina saada kaiken turhan roskan heti pois silmistä. Sain miehen lupaamaan, että seuraavalla kerralla otamme peräkärryn mukaan ja teemme suursiivouksen. Sitä ennakoiden purin marjapensaiden ympäriltä appiukkoni aikoinaan tekemiä viritelmiä, jotka koostuivat mm. vanhoista pyöränkumeista, ruostuneista rautaputkista ja vanhoista sähköjohdoista (???) En myöskään tykkää omena- ja luumupuiden ympärille viritetyistä kanaverkoista, joista aion hankkiutua eroon kaiken muun turhan sälän lisäksi.


Mökin sisällä en tehnyt juuri muuta kuin raivasin muutaman pahvilaatikollisen roskia pois, mutta sain vihdoin miehen kiinnittämään nuo vanhat tikapuut seinälle ja lampun kattoon. Mies ihmetteli, että mikä on mahtanut olla tikkaiden aiempi käyttötarkoitus, kun nuo poikkipuut ovat niin tiheästi. Pitääpä kysäistä tietääkö Pia, jolta tikapuut Piantikista ostin.
Tuo lamppu on ruokapöydän yläpuolella ja mielestäni hieman liian korkealla, kun kerran kattokin on niin korkeallla.


Matkan varrelta, läheltä Askolaa, bongasin jonkun tuntemattoman jättämän ihanan viestin teille jokaiselle, olkaa hyvät <3

9 kommenttia:

  1. Yrttejä minäkin oon ajatellut tän kesän kasvattaa. Ja mekko/tunika ois kiva oppia itselle kaavojen mukaan ompelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaisilla valmiilla taimilla pääsee sitten hyvin kasvatuksen alkuun, kun ovat jo valmiiksi niin tuuheita :)

      Mä en oikein tiedä, uskallanko tarjoutua opettamaan sulle tunikan ompelemisen, kun en itsekään tee sitä "kaikkien taiteen sääntöjen" mukaan ;) Olen esim. huono muokkaamaan kaavoja mittojen mukaan. Enkä siis koskaan piirrä itse kaavoja, vaan olen hyödyntänyt ahkerasti Ottobre-lehtiä.

      Poista
  2. Ihanasti olet puuhaillut kaikkea :-) Se kaksikymppinen oli kyllä paras!
    Mä ostin juuri eilen uuden kaapin vanhan teille muuttaneen tilalle. Tuosta Piantik-nimestä tuli mieleen - ei tosin ollut sieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Hannis, enkä varmaan edes muistanut kaikkia puuhiani kertoa, ainakin neulominen joka välissä unohtui :) Mulla on meneillään tosi paksu islantilaisneule, vaikka ilmat senkun lämpenee :)

      Niin ne suunnitelmat muuttuu. Ystäväni, joka antoi meille tuon mökillä olevan Ektorpin vuodesohvan muuttaakin nyt isompaan asuntoon. Kysyin, tahtooko sen takaisin, mutta hankkii kuulemma suuremman sohvan :) Minäkin katselin nyt mökillä muutamaa aiempaa hankintaani sillä silmällä, että taidankin laittaa ne kiertoon. No, onneksi olen ilmoittautunut Cafe Latte Spiritin bloggari-kirppikselle toukokuun vika päivä :)

      Poista
  3. Ihanan tuottelias pääsiäisen seutu teillä. Kaunista on mökillä. Ja tuo lato!!!!

    VastaaPoista
  4. Myyrien potenssilääke :DDD

    Samat siniset pillerit on meilläkin käytössä. Piha on kuin perunapelto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain ihmelääkettä ne ryökäleet on syöneet, kun piha on kuin pommituksen jäljiltä ;) Näyttäisi siltä, että siniset pillerit on pitäneet myyrät loitolla, toistaiseksi.

      Poista
  5. Heh, tuli ihan mieleen mieheni hän kun ei haista mitään ikäviä hajuja! Hyvä hänelle, kun voi kaikessa rauhassa oleilla vaikka jollain koiralla olisi ollut hieman vatsa löysällä ja käynyt jättämässä "hajupommin" jonnekin.. häneä ei häiritse yhtään, kun ei haista ollenkaan. Minulla sitten on huono kuulo, joten tuemme toinen toistemme aistivammoja ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksipä minullekin jää usein ne likaisimmat työt ;) Mutta minulla on myös huono kuulo toisessa korvassa. Toiseen taas on asennettu titaani-mäntä, joten sillä korvalla kuulen hyvin, mutta jos/kun tahdon olla kuulematta jotain, painan vaan hyvän korvan tyynyyn :)

      Poista

Kiva jos jätät kommentin. Luen kaikki mielelläni, mutta vastaus saattaa viipyä :)