perjantai 8. helmikuuta 2013

Ollaan nätisti

Keskiviikkona tulikin nautittua kulttuurista oikein kaksin käsin. Ensin suuntasin Kaapelitehtaalle Valokuvataiteen museoon, jossa on samaan aikaan meneillään kaksi kiinnostavaa näyttelyä - Nelli Palomäen mustavalkoisia muotokuvia ja Hannula & Hinkka -kokoelman Valokuva taiteeksi -näyttely. Museossa ei saa tsuumailla yksittäisiä kuvia eikä käyttää salamaa, siksi laitan tähän vain muutaman yleisotoksen.




Olen aina tykännyt valokuvataiteesta, erityisesti mustavalkokuvista, koska niissä voi pelata niin paljon valoilla ja varjoilla. Toisaalta suurin suosikkini valokuvaajista on Elina Brotherus, jolta olen nähnyt ainoastaan värikuvia. Hänen töitään oli näyttelyssä esillä kolme. Olisi ihana joskus omistaa hänen teoksensa, mutta siitä haaveillessa voin katsella kuvia kirjasta, jonka löysin Kaapelin kaupasta. Alla kirjasta kuvattuna kaks mun ehdotonta suosikkia.

Baigneuse, orange montant ja Model Study 5

Samaisesta kaupasta löytyi muutakin kivaa, mutta esittelen ne erikseen, koska ovat niin toisesta maailmasta valokuviin verrattuna. Kaapelitehtaalla on myös tosi kiva ravintola Hima & Sali jossa kävin lounastamassa kasvis-wokin. Nam !

Kaapelilta jatkoin Rikhardinkadulle Taidelainaamoon. Siellä minua odotti teos, jota olen haikaillut useamman vuoden. Ensikohtaamisemme tapahtui Kaapelitehtaan teosvälityksessä muistaakseni vuonna 2010 ja siitä asti se on silloin tällöin kummitellut mielessäni. Aina välillä kävin netissä kurkkimassa teosta taiteilijan kotisivuilla, mutten koskaan uskaltautunut ottaa häneen yhteyttä. Kunnes sitten viime syksynä Taidelainaamon uutiskirjeen innoittamana menin kurkkimaan heidän sivuilleen ja sinnehän tuo himoitsemani taulu oli tullut tyrkylle :) En enää kauan miettinyt, kun otin yhteyttä minulle ennestään tuttuun taiteen hankintapaikkaan. Aiemmat hankintani sieltä ovat grafiikkaa ja kooltaan paljon pienempiä. Ta daa, saanko esitellä:


Ollaan nätisti, Hannele Kumpulainen

Taulu ei ole vielä löytänyt lopullista paikkaansa kotonamme, koska mietinnässä on kaksi eri sijoituspaikkaa. Tällä hetkellä se on makuuhuoneessa sängyn päädyssä. Vietänhän tätä nykyä eniten aikaa makuuhuoneessa, koska väsyn niin nopeasti.

No niin, nyt tuli lähtö - mies kutsui ruokapöytään. Ihanaa viikonloppua !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva jos jätät kommentin. Luen kaikki mielelläni, mutta vastaus saattaa viipyä :)