sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Kevät!


Kyllä se nyt on täällä - kevät! Lumet  on menneen viikon aikana sulaneet huimaa vauhtia ja bongasin ensimmäisen leskenlehden, joka loistaa likaisten lehtien keskeltä kuin pieni aurinko. Piiiitkästä aikaa olen ulkoillut ja käynyt jopa sauvakävelemässä, jota en talviaikaan harrasta. Nyt on jalkakäytävät ihan sulat eikä tarvitse pelätä liukastumista. Tänään teimme lenkin yhdessä miehen kanssa (ilman sauvoja) ja veimme samalla lastin kierrätyspisteelle. Miestä hävetti, kun noukin ajotieltä tyhjän limupullon. Sanoi, että olisit edes voinut odottaa, että tuo ohi ajava auto on häipynyt näkyvistä :-) No, minä olen myös lapsille opettanut tapani, koska ikävä kyllä varsinkin kesäaikaan lähitiemme ojat ovat täynnään autojen ikkunoista viskeltyjä tölkkejä ja pulloja. Niillä saa helposti kerättyä jätskirahat :-)


Viikonloppuna olen myös helmeillyt. Ylläolevat lasi- ja kivihelmet tulivat postissa loppuviikosta muiden tilaamieni tarpeiden kanssa. Kollaasissa näkyvät pyöreät harmaat ovat haukansilmiä, ehdottomat lempparini. Puöreät lilat ovat ametisteja ja valkoiset jadea, kaikki muut lasia. Sormet olisivat syyhynneet päästä näpräämään enemmänkin, mutta sain tehtyä vain yhden kulkukorttikorun, saman tyylinen kuin aiemmassa postauksessa. Kaunis sää kun houkutteli ulkoiluun ja lauantaina oli myös Hope-yhdistyksen vuosikokous.
Ensi viikolla toimin arpajaisvastaavana poikani luokan järjestämässä discossa, joten palkintojen setvimisessäkin on vierähtänyt tovi. Stockan hulluilla päivilläkin piipahdin ostamassa halvat leffaliput, joiden hinta oli tosin noussut viime syksystä ollen nyt 70 euroa/10 kpl. Minulla on vieläkin näkemättä Kuninkaan puhe ja Black Swan, jotka aion mennä katsomaan ja lapset odottavat Rioa - papukaijaleffaa. Mutta nyt lähden katsomaan unia. Hyvää yötä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva jos jätät kommentin. Luen kaikki mielelläni, mutta vastaus saattaa viipyä :)