lauantai 19. lokakuuta 2013

Matka jatkuu... Tallinna osa 2

Tulipa nukuttua hyvin hotellin mukavassa sängyssä. Aamiainen oli ok, muttei erityisen mieleenpainuva, minkä takia ihmettelen My City Hotellin hyvää sijoitusta Viron parhaiden hotellien listalla. Mielestäni aamiainen on yksi tärkeimmistä mittareista, kun hotellin tasoa arvioidaan. On niin huippua nauttia aamupala rauhassa valmiin pöydän ääressä.
 
Lähdettiin ajoissa liikkeelle kirpakassa syksysäässä. Kirjauduttiin samantien ulos hotellista, mutta jätettiin kapsäkki sinne odottelemaan. Mies työnteli minua pyörätuolissa, koska tiedossa oli useampi tunti shoppailua. Käveltiin oopperan ohi ja Tammsaare-puiston läpi Viru hotellille, josta otettiin taxi kohti Rocca al Maren kauppakeskusta.

 
Tarkoitus oli ottaa kaunis kuva syksyn värjäämästä puistosta, mutta ei mieskään näköjään sen paremmin onnistunut kuin minä, koska tässä paras otos.
 
 
Jos lähtee vain päiväristeilylle ja haluaa mennä Rocca al Mareen, niin satamasta sinne pääsee ilmaiseksi Prisma-bussilla. Jos ottaa taxin satamasta, niin siitä tulee kyllä joku lisämaksu, mutta nyt meidän kyyti maksoi vain hilkun yli seitsemän euroa.
 
 
Yllätyin positiivisesti, että kauppakeskus on niin moderni ja suuri ja että siellä on paljon liikkeitä, joita Suomessa ei ole. Minä en tiennyt etukäteen muita kuin Marks & Spencerin ja "jonkun valtavan sisustusliikkeen". Liikkuminen pyörätuolin kanssa oli tosi vaivatonta, koska hissejä oli joka puolella ja käytävät leveitä ja vaikka oli portaita, niin vieressä oli leveät luiskat. En sitten tiedä, onko tavoiteltu esteettömyyttä vammaisille vai lastenvaunuille, koska Tallinnassa en muista ikinä nähneeni kenenkään liikkuvan pyörätuolilla. Eikä siellä invataxejakaan ole samalla tavalla kuin Helsingissä.
 
Lapsille oli tosiaan paljon tarjontaa. Yksi "siipi" täynnä lelu-ja lastentarvikekauppoja, jotka jätimme suosiolla väliin. Parissa kenkäkaupassa pyörähdettiin ja niissä oli kyllä mielettömät valikoimat jos jonkinlaisia kenkiä. Olisin tarvinnut uudet, koska jalassani olleet mokkasiinít lensivät reissun jälkeen roskiin. En ymmärrä miksi olin ne edes mukaani ottanut. Pyörähdin Konst & Hobi Galerii -askartelutarviliikkeesä, mutten löytänyt mitään mieleistä.  Rahva raamat -kirjakaupassa on myös kahvila ja sieltä bongasin hauskat ostoskärryt.
 
 
Sitten tulikin vastaan ensimmäinen sisustusliike - Home4you näytti lupaavalta, koska tykkään tosi paljon korijutuista.
 
 
 
Täällä oli paljon huonekaluja, joitain oikein kivojakin, mutta ei nyt sattunut olemaan tarvetta. Ostin valkoisia pöytäkynttilöitä, jotka oli mielestäni tosi halpoja, vain 1,75 euroa kipale ja matalammat olisi ollut vieläkin halvempia. Tokihan sitä rottinkiakin tarttui matkaan, nimittäin tällainen Riviera Maison-tyylinen tarjotin, joka oli myöskin kohtuuhintainen, 15 euroa ja oikein tukevatekoinen.
 

 Seuraavaan liikkeeseen ei ollut toivoakaan mahtua pyörätuolilla, niin paljon siellä oli tavataa esillä. Aika paljon romanttista tyyliä, mutta paljon muutakin. Kertakaikkisen ihana paikka! Yläkuvan puiset kynntilänjalat mm. ostin täältä: Muster Sisustussalongista.
 
 
Tähän asti pääsin eilen, mutta oli pakko lopettaa, kun kuvien lataaminen kesti niin kauan. Sain siis oman läppärini vihdoin huollosta, mutta ei tämä silti toimi kuten pitäisi. Mutta nyt enemmittä puheitta sisustajan taivaaseen, josta löytyy kaikkea moninkertaisesti. Ei siis vaan paria laatua nuppeja tai naulakoita vaan runsaasti vaihtoehtoja.
 


  


 
Seinähyllyjä oli monenlaisia.



 
 Lastenhuoneisiin on myös tarjolla kaikkea kivaa.
 
 

 
Kylteistä ja korteista oli mistä valita.
 
 



 
Tuota isoa rottinkiarkkua himoitsin lankavarastoni säilyttämistä varten. Tykästyin myös kovasti tähän suurikokoiseen lamppuun, jonka kaveriksi olisi sopinut kivasti tuo jakkara. Mutta kuljetuskapasiteettimme oli rajallinen ja lamppu muutenkin melkoisen hintava, lähes 400 €.
 
 
 

 
Tämän jälkeen siirryttiin Marks & Spencerin herkkuhylyjen ääreen. Vaatepuolen läpi kulkiessa silmiini ei osunut mitään kiinnostavaa, mutta mies bongasi ihan kotiinviemisiksi ruudullisen "metsuripaidan".  Herkkupuolelta ostimme pojille tuliaisiksi erinäisiä hauskoja halloween karkkeja, joista ei tullut otettua kuvaa. Pojille toimme myös keksejä sisältävän telefoni putkan ja ystävälle party bus:in.
 
 
 
Ai niin, ja vielä yksi tuliainen. Muster Sisustussalongista ostin itselleni tällaisen rautaisen korttitelineen, jota aion kyllä käyttää korutelineenä.
 
 
 Rocca al Maressa on todella paljon enemmän liikkeitä, mielenkiintoisiakin, joita en esitellyt ja joissa emme edes käyneet. Mutta heillä on hyvät suomenkieliset nettisivut, joista löytyy kattavasti esittelyt kaupoista. Taxilla huristimme hotellin kautta satamaan ja laivaan, jossa jouduimme koko matkan kuuntelemaan huonosti laulanutta oktoberfest-bändiä ja karaokea. Muuten viikonloppu meni oikein mukavasti.
 
Hyvää alkavaa viikonloppua teillekin!
 
 
 
 

1 kommentti:

  1. Kyllä nyt harmittaa, että mulla oli aikaa vain vähän reilu puoli tuntia kiertää tuolla kauppakeskuksessa! Seuraavan kerran menen kyllä heti ekana sinne!!

    VastaaPoista

Kiva jos jätät kommentin. Luen kaikki mielelläni, mutta vastaus saattaa viipyä :)