sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Kiinalainen juttu

Terveisiä Habitaresta! Olipa rankka reissu. Eilen jo kävin messuilla ja tänään vasta jaksan raportoida :) En edes jaksanut katsoa lasten kanssa Rio:a loppuun vaan nukahdin kesken kaiken. Saattaa olla flunssakin tulossa, kun herätessä särki päätä  enkä aikomuksistani huolimatta jaksanut mennä Hopen varastolle.

Odotin messuilta ehkäpä eniten paljon etukäteen mainostettua Trash design - osastoa. Olihan siellä jokunen hauska oivallus, mutta osasto oli melko pieni ja pimeä ja sikäli pettymys. Mutta ekologista designia oli runsaasti esillä muillakin osastoilla. Mielestäni parhaimmat ideat ja toteutukset  olivat  opiskelijoiden aikaansaannoksia. Sitten yksi kauneimmista tuotteista ei ollutkan varsinainen tuote vaan ainoastaan somisteeksi valmistettu. Taisi sillä osastolla (Oras?) jäädä päätuotteet varjoon, kun ne upeat mehiläispesää muistuttavat, puusta valmistetut pesualtaat veivät huomion.

Taidepuolta ei ehditty ollenkaan kiertää ja antiikki-osastokin jäi vain pintaraapaisuksi. Mutta aina sitä ehtii yhden ostoksen tehdä! Tällaisen ihanan vanhan ranskalaisen lintujen kuljetushäkin nappasin mukaani ja ajattelin heti, että siitä saa oivan säilytyspaikan lehdille.





Häkki on kauppiaan mukaan Bressestä, josta ne kuuluisat kanatkin on kotoisin. Kyllähän tuo kävisi myös marsujen kuljetusta varten :)

Toinen messulöytöni on tämä vanha ihanuus - kiinalainen pikkutuoli. Oli vielä messutarjouksessa -20% ja koska käteistä ei ollut tarpeeksi, kiltti myyjä antoi vielä lisäalea.






Laitan varmaankin tuolin seinälle pikkuhyllyksi, mutta toistaiseksi se komeilee lipaston päällä.
Nyt jatkan hetken aikaa neulomista, puikoilla on pehmoista perulaista ylämaan villaa.

Oikein kivaa alkavaa viikkoa!

2 kommenttia:

  1. Hienot messulöydöt!
    Minä tulin tyhjin käsin kotiin sieltä, jos ei metrilakuja lasketa ;) Ei heti uskois!
    Huomenna lähden takaisin messariin, tällä kertaa työjuttujen merkeissä.

    Mukavaa uutta viikkoa myös Sinulle!

    VastaaPoista
  2. onpas hieno häkki eikä tuolikaan oo pöllömpi :-)
    sain habitare-päivitykset Helmiltä kuvien muodossa,kierrätys on niiiiin in :-)

    VastaaPoista

Kiva jos jätät kommentin. Luen kaikki mielelläni, mutta vastaus saattaa viipyä :)