torstai 21. heinäkuuta 2011

Aina vaan Gotlannissa, osa 3

Rannalla vietetyn hellepäivän jälkeen on mukava levähtää sisällä viileässä ja saattaa reissuraportti loppuun.

Edellisessä osassa taidettiin jäädä Visbyyn, joten jatketaan siellä. Toisella kerralla kävimme Fornsalen-museossa, jossa pojat viihtyivät tooosi pitkään, koska siellä oli gotlantilaisen keksijän Polhemin interaktiivinen näyttely, jossa  kaikkien vempeleiden kanssa sai leikkiä. Sen lisäksi museossa toimii Fenomenalen-tiedekeskus, jossa oli kaiken maailman härveleitä, pelejä ym. joita sai kokeilla. Pojat esim. tekivät omia animaatioita ihan suvereenisti, vaikka eivät ruotsia osaakaan.

Toinen käymisen arvoinen paikka on ihastuttava Botaniska trädgården, josta löytyy jos jonkinlaisia puu-, pensas- ja kukkalajeja upeina istutuksina.Tietty siellä on myös vanhat kirkon rauniot.








Kuuluisin ja arvokkain Visbyn nähtävyyksistä taitaa olla Sta Marian tuomiokirkko 1200-luvulta.


Seuraavaksi matkataankin sitten toiseen yöpymispaikkaamme Mallas Stenstuguun, Endressä sijaitsevaan Bed & Breakfast paikkaan, jossa kunnioitetaan ekologisia arvoja ja esim. aamiainen on kokonaan luomua, kuten lakanat ja pyyhkeetkin. Paikkaa voin suositella lämpimästi kaikille rauhaa, hiljaisuutta ja harmoniaa kaipaaville. Huoneissa oli toki telkkarit, muuten pojat olis saattaneet saada kulttuurishokin, kun lähimmät naapuritkin oli lehmiä ;-)



Viimeisenä päivänä tehtiin kierros saaren pohjoispuolella, ekana kohteena Lickershamnin kalastajakylä ja Jungfrun luonnonsuojelualue, joka on saanut nimensä 12 metriä korkeasta raukista.





Seuraava pikainen pysähdys oli Lärbrossa, jossa ihastelimme hetken  8-kulmaista kirkon tornia ja jatkoimme sementtikaupunki- Sliteen, jossa nautimme välipala-pankakor hillon ja kermavaahdon kera.




Neulegraffiti Sliten uimarannalla
Gane Gårdin lammastila olikin seuraava kohteemme, koska halusin hankkia lampaantaljan. Yllätyksekseni metsän keskeltä soratien päästä löytyi upea, hyvin hoidettu tila ja aivan mielettömän ihana sisustuspuoti ja tilan emäntä Pia.






Tuliaisiksi täältä lähti mukaani ihanan pehmoinen lampaantalja, joka pääväriltään on tumman harmaa, mutta siinä on myös vaaleampia harmaan sävyjä mukana. Taljan voi pestä koneessa 30 asteessa!

Eiköhän tämä nyt ollut tässä. Viimeiseksi vielä eri rannoilta kerätyt kivet, jotka ovat osoittautuneet ihmeen terapeuttisiksi, kun niistä rakentelee erilaisia kuvioita.


Ai niin, ja vielä tämä Gane Gårdista otettu kuva, jota harjoittelin muokkaamaan Photoscapella, kun se oli niin ylivalottunut -kuten ikävä kyllä monet muutkin kuvistani. Mukavaa loppuviikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva jos jätät kommentin. Luen kaikki mielelläni, mutta vastaus saattaa viipyä :)