Grunewaldseen vehreistä maisemista matka jatkui kohti Leipzigia autobahnia pitkin. Kaupunkin laitamille saavuttuamme ajattelin tulleen todistetuksi sen, ettei Leipzigissa ole mitään, kuten joku minulle totesi ennen reissuamme. Tien reunustan rakennukset olivat järjestään huonokuntoisia, tyhjillään ja graffitien peitossa.
Oli siellä sentään jokunen kaunis, vanha kirkko ja muutenkin saimme todeta keskustaan päästyämme, että Leipzig on kuitenkin ihan kaunis kaupunki puistoineen ja upeine rakennuksineen, joissa on runsaasti kauniita yksityikohtia.
Omien tapojeni vastaisesti tutuistuin Leipzigin historiaan vasta reissun jälkeen ja sain tietää kaupungin olevan todella paljon enemmän kuin ei mitään. Se on mm. historiallisesti merkittävä kirjapainotaidon ja kirjakaupan keskus ja yksi merkittävimmistä messukaupungeista Keski-Euroopassa.
Ihan keskustassa sijainnutta hotelliamme ei ollut helppo löytää. Navigaattori kyllä opasti meidät Thomaskirchen kulmille, mutta ajelimme korttelia ympäri useamman kerran, kun missään ei näkynyt edes Hotel-kylttiä, enkä myöskään muistanut yhtään, miltä sisäänkäynnin olisi pitänyt näyttää varaussivuston kuvien mukaan. Lopulta piti kysyä taxitolpalla seisoskelleelta kuskilta hotellin tarkempaa sijaintia, Lopulta hoksasin talojen välistä tutun nimen yhdestä seinästä ja miehen jäädessä etsimään autolle paikkaa (niitä ei juuri keskustassa ole, kun emme vielä tienneet, missä hotellin P-paikka sijaitsee), minä suunnistin talojen välistä keittiön oven ohi kadulle ihmettelemään, mistä pääsee respaan. Vielä piti terassilta istujilta kysellä ennenkuin oikea, todella huomaamaton ovi löytyi.
Oli varsin vaikea etsintä-tehtävä, siksi tekin näette kattavan kuva-esityksen hotellin löytymisestä :) Kyllähän tuolla näkyy ihan oven päällä nimikin olevan, mutta autoon se ei oikein erottunut ja sisäänkäyntikin on todella vain ihan tavallinen ovi ravintolan vieressä.
Onneksi en ollut liikkeellä pyörätuolilla, vaikka kyllä nämä huoneeseemme vieneet kahdet pitkät portaat olivat tuskallisia kiivetä kaupunki-kävelyjen jälkeen. Eipä tullut mieleenkään hotellia varatessa, kun jotenkin sitä pitää itsestään selvänä, että modernissa hotellissa pääsee hissillä kerroksiin.
Huoneemme olikin oikeastaan huoneisto ja melko suuri sellainen. Emme me olisi keittonurkkausta tarvinneet, minibaari olisi riittänyt. Sitä onneksi täytettiin joka päivä, koska kylmät juomat maistuivat helteisinä päivinä. Tykästyin paikallisiin kivennäisvesiin, jotka eivät ole meikäläisten vichyjen tapaan liian suolaisia eikä liian kuplivia.
Kuten muuallakin Saksassa myös minibaarin hinnasto oli kohtuullinen. Ruokakauppoihin emme keskustassa törmänneet, kun emme pyörineet isoissa tavarataloissa, joista olisi saattanut se ruokaosastokin löytyä. Ekalla pysähdyksellä Berliinissä hamstrasimme Kaisers-marketista hirveän määrän tuliaiskarkkeja.
Keittiön kautta kuljettiin itse huoneeseen. Yhtenä iltana meitä vastassa oli hirveä lammikko lattialla, kun katosta tippui vettä. Kaapista löytyi kattila alle ja ilmastointilaitteen vuotokin tyrehtyi, kun mieheni neuvoi respan pojalle mitä pitää tehdä.
Yläkuva on otettu, kun olimme jo ehtineet kotiutua :) Pojille oli pedattu vuodesohva, mutta ekan yön jälkeen vaihdoin paikkaa isomman pojan kanssa, koska veljekset eivät tuntuneet syystä ja viidennestäkään mahtuvan samaan petiin. Olisin varannut meille kaksi huonetta, mutta vasta lähtöä edeltävänä päivänä aloin selvittämään lisäpaikkoja pojille, kun alunperin oli tarkoitus lähteä matkaan miehen kanssa kahdestaan.
Tuolta kuvan vasemmasta reunasta telkkarin takaa kuljettiin vaatehuoneen läpi valtavaan kylpyhuoneeseen, jonka tietenkin unohdin kuvata. Se oli kooltaan suurempi kuin monen yksiössä asuvan koti. Itsekin asuin nuorena pienemmässä kämpässä :)
Huonosti unta saavat oli myös huomioitu kivalla tavalla.
Huoneen katto oli todella upea. Erilevyisistä hirsistä koottu katto toi esiin talon historiaa.
Nautimme ensimmäisen aamiaisemme hotellin ravintolassa, joka on myös erikoistunut viineihin. Siellä on hauska tapa säilyttää tyhjennetyt pullot, joihin on kirjattu sen nauttineen seurueen terveisiä.
Vaikka ulkona oli tosi aurinkoista ja lämmintä, niin minun oli helpompi könkkäillä sisätiloissa nauttimassa aamiaistarjoiluista, jotka olivat tosi runsaat. Erityisesti arvostan tuoreita, lämpimiä sämpylöitä ja leipiä, joita oli niin vaaleita kuin tummempia kokojyväisiä. En kotioloissa nauti aamulla kuin kupin kahvia, mutta nyt valmiista pöydästä söin kyllä koko päivän edestä. Muutenkin reissulla tuli syötyä tosi hyvin.
Nuo respan ja ravintolan katossa roikkuvat somisteet älysin vasta kolmantena aamuna olevan symbolisia urkupillejä. Sijaitseehan hotelli suoraan vastapäätä Thomaskircheä, jossa maailmankuulu säveltäjä Johan Sebastian Bach toimi kanttorina ja opettajana.
Viimeiset kahvikupilliset sentään joimme ulkona terassilla aivan Bachin silmien alla.
Thomaskirche on varmasti Leipzigin merkittävin turistinähtävyys ja siellä esitetään aina vaan säveltäjämestarin teoksia, mm. ehkä kuuluisinta niistä - Matteuspassiota. Meidän ohjelmaamme eivät kantaatit nyt sopineet, mutta myöhemmin illalla oli luvassa toisen säveltäjä kuuluisuuden elämäntarina.
Kirkon edessä japanilaiset kuvasivat ryhmänäsä ja sattui hauska välikohtaus, kun rouva juoksi nauraen ja osoittaen sormellaan miehensä jalkoihin, joista toisesta puuttui sukka :)
Bach-museo sijaitsi hotellimme seinänaapurina, mutta sekin jäi meiltä käymättä. Perhelomalla kun oltiin, tutustumiskohteet valittiin kaikkia miellyttämään. Paitsi, kun äippä halusi käydä vaikka kirjakaupassa :)
Tunnettehan tuon Pikku toukka paksulaisen, joka meillä ainakin oli suosiossa poikien ollessa pieniä. Luulin kirjailijan olleenkin saksalainen, kun värikäs toukka oli niin suuressa roolissa kirjakaupan näyteikkunassa, mutta se johtuikin kirjan ilmestymisen 45-vuotisjuhlasta. Tein muutamia hankintoja naapurimme lapsille kiitokseksi kukkien kastelusta ja talomme silmälläpidosta reissumme aikana. Yksi päivä tulikin huolestunut soitto, että teidän parvekkeella on joku mies. En ollut muistanut kertoa siivoojiemme käynnistä :)
Kirjakauppa oli ihan hotellimme nurkalla ja vieressä oli myös antiikkiliike. Arvatkaa himoitsinko näitä vihreitä kärryjä?
Mietin pääni puhki, miten saisin kuskattua ne ehjänä Suomeen, mutta sinne jäivät, nyyh.
Leipzigissa oli samaan aikaan meneillään erilaisia tapahtumia. Yksi niistä oli gootti-festivaali ja kaupungilla kuljeksi toinen toistaan upeammissa asuissa kulkevia pariskuntia, jotka mielellään pysähtyivät kuvattavaksi. Harmi, etten saanut kuvattua kaikkia, sillä asujen eteen oli todella nähty vaivaa.
Myös kaikilla toriaukioilla ja kävelykaduilla oli runsaasti ohjelmaa; esiintyjiä lavoilla, ruoka- ja juomakojuja, huvilaitteita. Oikeastaan ei kyllä voi puhua kojuista, sillä niissäkin oli panostettu ulkonäön lisäksi sisältöön. Pikaruokakin oli saanut ihan uusia muotoja, niin suolaisina kuin makeina versioina.
Paahtavasta helteestä oli välillä mukava poiketa viilentymään kauppakujan varjoon. Täällä tein oikeastaan ainoat varsinaiset ostokseni koko reissulla, tuliaisia lukuunottamatta.
En ollut tiennyt Liebeskind-merkillä olevan myös vaatteita, mutta poikkesinkin sattumalta löytyneeseen myymälään uuden lompakon toivossa. Sattumalta osasin myös valita suurimman mallin lukuisia kortteja varten. Entinen lompsani oli jo räjähtämispisteessä kaikenmaailman kantiskorttien paineessa, mutta tähän jäi vielä reilusti tilaa. Sori, en taaskaan älynnyt ottaa kuvaa sisältä.
Yhdessä vaateputiikissa myös pistäydyin ja sieltä ostin ihanan pellavaisen trikoomekon, joka. Ajattelin tarvitsevani sitä vielä reissun aikan, koska hikoilin helteessä muut mekkoni märiksi hetkessä. Olin kyllä varautunut useammalla.
Tältä kävelykadulta hankin myös
hamam-pyyhkeitä, joita on alkanut esiintyä sisustuslehtien sivuilla ja sisustuskaupoissa Suomessakin tämän kevään aikana.
Hassua, että täällä myytiin lupiineja ruukuissa, kun meillä ne kukkivat melkein riesaksi asti kaikkien teiden varsilla.
Sen verran poikkesimme kadulta suureen vaateliikkeeseen, että mies kävi ostamassa yhden lyhyhihaisen paidan, kun ei ollut uskonut minun kertomiini helle-ennusteisiin. Ehdin siinä kassalle jonottaessa kiinnittää huomion outoon kassakäytäntöön: vaatekaupassakin kassanhoitajat istuivat ja ostotapahtuma kesti ja kesti ja tuntui, ettei siitä tule loppua, vaikka paikalle saapui toinenkin henkilö laittamaan ostokset pussiin. Hyvässä (siis huonossa) tapauksessa se kassanhoitajakin nousi tuoliltaan osallistumaan pakkaamiseen.
No, ehdinpä hyvin kuvata myös muita asiakkaita, kuten tämän söpön koiran, joka matkusti omistajansa repussa.
Ensimmäisenä Leipzigin iltana olimme syöneet muualla, mutta nyt toisena päivänä päätimme illastaa hotellimme ravintolassa ennen lähtöä Leipzig Arenalle illan esitykseen. En ole ihan varma, muistanko oikein tuon pizzan kaltaisen paistoksen nimeä menussa, mutta se taisi olla Tarte Flambée. Pohja oli paljon ohuempi ja rapeampi kuin meikäläisissä pizzoissa. Haluaisin sanoa, että hyvää oli, mutta en siitäkään voi olla ihan varma, kun se makuaistini ei ole ihan kohdillaan. Mutta kaunis se on!
Illan ohjelmasta kirjoitan kokonaan oman postauksen, koska muuten se häviää tähän jo ennestään pitkään tulvaan ja on totisesti ansainnut oman postauksensa. Leipzigin ohjelma jatkuu sitten sen jälkeen. En vain pysty hillitsemään itseäni tämän kuva- ja sanatulvan suhteen, vaan haluan kertoa teille kaiken ja silti jää paljon sanomatta :)
Mutta kyllä tämä reissu vielä tulee päättymään :) Olen kirjannut tuonne
Etanaellin facebook-seinälle kaikenlaista matkan jälkeen puuhaamaani ja käsittääkseni myös te, jotka ette ole fb:ssa, pääsette niitä lukemaan.
