Terminaalihoidossa

Kotiuduimme tänään koko perhe Tukholman risteilyltä. Vietimme maissa koko helteisen päivän Skansenilla, josta yritän saada raportin tänne pikapuoliin. On se vaan niin upea paikka!

Olen ollut tosi kiireinen viime viikolla ja tänäänkin kotiin tultuamme ehdin juuri ja juuri heittää pyykit koneeseen, kun piti jo lähteä. Olen käynyt auttamassa miestäni hänen firmassaan, jotta hänkin pääsisi lomille. Onhan tämä tilaisuus kokeilla työnteon sujumista, mutta olen tyytyväinen, että työkokeiluni alkaa vasta syyskuussa. En kyllä kestä istumista paria tuntia pitempään, vaikka pidän tyynyn takapuolen alla. Onneksi oikella työpaikallani tulee työ-fysioterapeutti katsastamaan työpisteeni ergonomian kohdilleen ja teen alkuun töitä vain joka toinen päivä.

Huomenna mennään taas pojan kanssa Lastenklinikalle näyttämään, miten murtumat kädessä ovat lähteneet luutumaan. Viime viikolla ottivat vanhan kipsin pois, väänsivät kättä parempaan asentoon ja laittoivat tuplasti pidemmän kipsin, joka on pidettävä kantositeessä jatkuvasti. Melko hyvin on poika sen kanssa pärjännyt, mitä nyt välillä tarvitsee apua joissain toimissa ja veljensä harmiksi pystyy välttämään jotkut hommat.

Palaan siis tuota pikaa Skansenin kuvien kanssa. Mukavaa viikkoa!

Rippijuhla-blues

eli koko viikonloppu samassa paketissa :) Sunnuntaina juhlimme esikoisen konfirmaatiota ja lauantaina Järvenpäässä vietettiin perinteistä jätti-picniciä Puistobluesin merkeissä. Koska viime kesäiset bluussit jäi väliin, halusin ehdottomasti tänä vuonna mennä, vaikka rippijuhlavalmistelut painoivatkin päälle. Aloitin perjantaina kakkupohjien tekemisen ja niistä tuli näin ensikertalaiselle lähes täydelliset. Olen ennen ostanut pohjat kaupasta, eikä ole ihme ettei kakkuni ole tehneet kovin hyvin kauppaansa.

Kinuskikissan ohjeilla tein kolme kääretorttupohjaa, jotka sitten lauantaina kostutin hänen vinkistään vaniljamaidolla ja laitoin vaahdotetun vaniljasoosin kanssa yhteen kerrokseen täytteeksi banaani- ja toiseen mansikkaviipaleita. Tarkoitus oli askarrella pyöreä kakku, mutta päästäkseni helpommalla kokosin kakun foliolla vuoratulle uunipellille kokonaisista pohjista. En omista niin isoa vatia. Aikaakin oli rajoitetusti, koska halusin kuitenkin lähteä Järvenpäähän, vaikka olin jo perjantaina päättänyt jättää ne väliin.

Kakun päälle tulevat mansikat piti ostaa jo perjantaina,mutta ne olivat kohtuu freessit, kun sunnuntaiaamuna päällystin koko komeuden, koska myyjätyttö ystävällisesti valitsi parhaat marjat yksitellen omaan kulhooni :) Juhlakalun toivomuksesta tuli ihan perinteinen mansikkakermakakku, josta ehti jo ekat palat kadota ennen kuvausta.

Perjantaina leivoin lisäksi vadelmapiirakan, joka säilyi hyvin jääkaapissa sunnuntaihin ja oli vielä tänäänkin hyvää, kun söin viimeisen palan aamiaiseksi :) Täytteenä creme fraichesta, keltuaisista ja sokerista tehty seos. Kuva kiertyy jostain kumman syystä, vaikka on oikeinpäin tallennettu.

Lauantaina tein mustikkapiirakan samalla tyylillä, mutta marjojen päälle kaadoin paksun vaniljasoosin, johon tulee rasvaa, sokeria, vehnäjauhoja ja kevytkermaa. Nopeaa ja helppoa kuin mikä. Suolaiseksi tarjottavaksi tein broilerpiirakan, joka on ollut tosi tykätty, kun olen sitä tarjonnut aiemmin. Reseptin olen repäissyt jostain lehdestä vuosikausia sitten ja on muistaakseni Valion mainos. Pohja on samankaltainen kuin tekemäni pizzapohja:

2 dl lämmintä vettä

1/2 pala hiivaa

1/2 tl suolaa

5 dl vehnäjauhoja

50 g sulatettua voita

Taikinan kohotessa mikrossa (ei käynnissä :) tehdään pohja. Mies oli edellisenä iltana grillannut broilerin fileet, jotka kuutioin punasipulin ja paprikan kanssa. Kuullotetaan pannulla ja maustetaan suolalla, mustapippurilla ja mielellään tuoreilla yrteillä, joita minulla ei nyt ollut, joten laitoin kuivattua oreganoa, basilikaa ja provencen yrttejä.

 

Taikina on helppo painella käsin uunipellille, ei tartu. Reunoille jätin vähän taikinaa käännettäväksi täytteen päälle, mutta oman perheen kesken en hienostele. Juustoraastetta päälle ennen reunojen kääntämistä ja voitelu munalla, sitten 225 asteiseen uuniin noin 15 minuutiksi.

 

 

Valmiiksi viipaloidun roilerpiiraan siirsin jääkaapista kylmään uuniin juhla-aamuna ja kirkosta tultuamme napsautin uunin päälle ja sain lämmintä piirasta tarjolle.

 

Mutta nyt palaan vielä lauantaihin ja Puistobluesiin, jonne saavuimme vasta kolmen aikaan iltapäivälla ja kaksi ekaa esiintyjää jäi kuulematta. Ajoissa paikalla olleet kamut olivat levittäytyneet sen verran, että meillekin oli vielä tilaa, vaikka porukkaa oli paljon. En normaalisti yhtään tykkää mistään massatapahtumista, mutta tänne on päästävä joka kesä. Tällä kertaa eväänä oli grillatulla broilerilla ja paprikalla täytetyt ciabatta-sämpylät ja kahvi termarissa sekä yksi karpalo-siideri, joten jouduin tutustumaan myös sellaiseen nähtävyyteen kuin wheelchair accessible bajamaja. Menin kyllä ilman pyörätuolia, mutta normi bajamajaan en jalkani kanssa mahdu, kun en viitsi jättää ovea auki tuhansien ihmisten edessä :)

 

 

Ei bluusseista sen enempää, vaikka kivaa oli. Kotimatkalla mies vei minut tutustumaan erikoiseen grillikioskiin Sipoon Boxiin, nimittäin Box Burgeriin. On kuulemma suosittu motoristien keskuudessa. Olikin näkemisen - ja kuvaamisen arvoinen paikka. Joka nurkka ja puska täynnä yllätyksiä, tässä kuvapläjäys:

 

 

Tuon perunakapan olisin halunnut ostaa, mutta omistaja ei suostunut myymään. Höh!

 

Sunnuntaina oli aikainen herätys, enkä ollut jännitykseltäni saanut juurikaan nukuttua. Kirkossa piti olla jo klo 10, mikä on todella aikaista meidän perheelle. Konfirmaaatio kestää melko kauan, lähes kaksi tuntia, joten sen jälkeen maistuikin kunnon kahvit. Ei meillä isoa vierasjoukkoa ollut, ihan vain kummit, mummit, ukki ja muutama läheinen. Herkut tekivät kauppansa, enkä taas tapani mukaan älynnyt ottaa kattauksesta kuvaa, vaikka olin tehnyt sen valmiiksi jo edellisenä iltana. Yleensä kammoan kahvikekkereitä, koska mietin aina mihin asentoon kupit ja lusikat pitäisi laittaa. Servetitkin olin unohtanut ostaa, mutta onneksi laatikosta löytyi vanhaa varastoa.

 

 

Tämän postauksen oli tarkoitus ilmestyä maanantaina, mutta kirjoitin kahdessa osassa, joten julkaisu venyi suraavan päivän puolelle. Ja pahoittelen muutamia väärinpäin olevia kuvia, syy on bloggerissa.

 

Ei muuta kuin mukavaa viikon jatkoa!







Ei kahta ilman kolmatta

Ensin oma onnettomuuteni puolitoista vuotta sitten. Viime syksynä mies törmäsi enduro-pyörällä puuhun, niin että sormi murtui ja vaikka metallilevyllä korjattiin, aiheuttaa vieläkin huolta. Eilen olin tulossa kampaajalta, enkä taxiin könytessäni pystynyt vastaamaan puhelimeen, mutta istumaan päästyäni soitin kuopuksen numeroon ja siellä itkua tihrustava poika kertoi kaatuneensa pyörällä ja epäili kätensä murtuneen.

Ihan kauheaa jättää toinen sinne yksinään hädissään odottamaan, kun aloin soittamaan, kuka ehtisi nopeimmin hänen luokseen. Onneksi olin jo itsekin matkalla ja onneksi naapurilla oli mummi kylässä, joka pystyi jäämään kolmen lapsen seuraksi. Naapurimme on hammaslääkäri, mutta pystyi silti näkemään, että murtunuthan se käsi on. Heiltä löytyi jääpussi käden päälle ja kyytikin tarjoutui Lastenklinikalle.

Tällaisen paketin kanssa sieltä lähdettiin kotiin. Kyynärluun ja värttinäluun alaosat poikki, mutta paranemisennuste on hyvä, eikä tarvinnut operoida. Oli kyllä loistavan nopea ja hyvä palvelu Lastenklinikalla. Suuri kiitos sinne! Noin puolitoista tuntia meni kaikkinensa röntgenin ja kipsauksen kanssa. Vaikka epäröin aluksi, että voimmeko edes mennä sinne ja siksi soitin matkalta Töölön tapaturma-asemalle, josta sanottiin, ettei alle 16-vuotiasta saa missään nimessä sinne tuoda.

Tässä tarinassa piilee sitten OPETUS ja MUISTUTUS ja se koskee KYPÄRÄN käyttöä. Sitä ei pojalla ollut päässä, vaikka kuinka on paasattu. Mutta Luojalle kiitos, hän ei lyönyt päätään pahemmin, vaikka leuka onkin ruvella. Lastenklinikallakin ensimäiseksi kysyttiin, oliko kypärä päässä. Muistuttakaa nyt lapsianne siitä kypärän käytöstä, eikä siitä aikuisillekaan haittaa ole. Kampauksesta viis, jos terveys säilyy :)

Tänään piti sitten hemmotella potilas Saarista ja harjoitella rippijuhlia varten kuppikakkujen tekemistä. Eilisellä kampaajareissulla hankin välineenkin niitä varten. Nimittäin Lékuén silikonisen pursottimen.

Nämä olivat elämäni ensimmäiset itse tekemäni vanilja-kuppikakut, joihin otin ohjeen täältä.

Vuokina käytin joku aika sitten esittelemiäni GreenGaten versioita. Kuten kuvasta näkyy, kakkuset lätsähtivät keskeltä ja vuokien reunaan jäi tuollainen rantu. Kuvittelin pursottamisen olevan tuolla Lékuén vempeleellä paljon kätevämpää kuin pussi-systeemillä, mutta totuus oli toinen. Otsa hiessä ja rystyset valkeina sai puristaa, että täytettä sai ulos tuutista. Lopputulos ei ole erityisen kaunista katseltavaa.

Olisihan tuon päällisen voinut peittää tuoreilla marjoilla, joita ei tähän hätään ollut saatavilla. Ai hitsi, nyt kun tuon kirjoitin, tajusin, että pihalla olisi metsä/ahomansikoita vaikka kuinka. No, kaapista löytyi purkillinen strösseliä, jota onneksi laitoin vain vähän, koska täyte oli älyttömän makeaa. Ihan liian makeaa minun suuhuni. En tosin ole paras mahdollinen makutuomari, koska makuaistini katosi onnettomuuden myötä niin, että erotan vain suolaisen, makean, happaman, kitkerän, mutten mitään muita eri aineksille ominaisia makuja. Makea erityisesti korostuu, niin etten edes suklaata syö kovin mielelläni.

Miten se syöminen sitten onnistui? Koko vuoka piti repiä auki, jotta herkun saisi suuhunsa. Tai sitten syödä lusikalla kuten toinen pojista. Eli mielestäni eivät kovin kätevät juhlatarjoiluiksi. Kotioloihin sopii ihan mainiosti.

Ja jos joku ei tunnista, niin meidän pöytäliinana on Marimekon Kuusama vahakankaisena. Laskosverhot löytyy samasta väristä kankaisena ja pöytäliina myös ruskeana. Tykkään kuosista tosi paljon :) Huomenna pitää lähteä mansikka ostoksille. Harmi, kun meidän lähellä sijainnut itsepoimintapaikka lopetettiin.

Mukavaa loppuviikkoa!

Keskikesän huumaa

Ehdinpäs kumminkin tähän koneelle. Olin ihan unohtanut ystäväni tyttären rippijuhlat, mutta onneksi kutsu oli muistuttamassa keittiön pöydällä. Eikä ole kyllä ainoa unohtamani asia, vaikka yritän kirjata kaikki mahdolliset velvoitteet kalenteriin. Mutta vielä mökillä juhannukseen. Lähes ensitöikseni mökille päästyämme kävin poimimassa kimpun kukkia, joita kaikki pellonreunukset on täynnään.

Juuri mitään muuta en aikonut tehdä, vaikka normistihan mökillä odottaa varsinainen työleiri.  Olin varannut mukaan monta lehteä, yhden kirjan ja korutarvikkeita, mutta en pahemmin ehtinyt tarttua kuin korujen näpräämiseen. Pari kaulakorua sain valmiiksi ja toinen niistä meni samantien kaupaksi naapurimökin vieraille mutamien rannekorujen kanssa. Koska olin ottanut valmiitakin koruja mukaan, yksi mökkinaapureistamme keksi värvätä minut myymään niitä heinäkuun puolivälissä pidetäville Kanteleen kyläpäiville.

Juhannusaattona kylän "keskustan" pellolla poltetaan perinteisesti kokko. Kyyti sinne järjestyi Erkin hienolla Mersulla.

Paikanpäällä kyytiä sai myös hevosilla. Tarjolla oli myös kahvia, munkkeja ja grillimakkaraa, jos joku ei ollut saanut niitä vielä tarpeeksi omalla mökillään. Musiikkitarjonta oli hanurista ja kokko paloi iloisesti.

Lauantaiaamu alkoi tuulisena ja sateisena, mutta saatiinpa laitettua linnuille pari pönttöä. Olen saanut kaksi tuollaista kaappia joskus kauan sitten Ikean Smålandista, niihin piti vain porata sisäänkäyntiä varten reiät. Toinen kaappi laitettiin autotallin oven yläpuolelle. Saa nähdä uskaltautuuko niihin kukaan asumaan.

Illemmalla ajeltiin metsäteitä pitkin laavulle rillaamaan. Mies otti minullekin oman kulkupelin mukaan, kun mökillä on hänelle ja pojille omat kaksipyöräiset menopelit. Nuotion ympärillä olimme jatkuvan tarkkailun alla.

Illalla piti kuvata superkuuta, mutten jaksanut valvoa ihan pimeään asti.



Sunnuntaina olikin taas lämmintä ja aurinkoista heti aamusta. Päätettiin lähteä sunnuntai ajelulle oikein maisemareittiä pitkin. No, eipä tullut niitä maisemia niin kauheasti kuvattua, mutta kaikenlaista muuta. Jäin ihmettelemään, miksi lehmillä on ketjut kaulassa laitumella.

Mies olisi halunnut näyttää minulle aution talon kummituksen, mutta nyt sen pihalle oli tuotu pari lammasta, joten jäi kummitus katsastamatta. Juu, kyllä siellä oli lampaita, ne vaan piiloutuivat meidän päristäessä paikalle.

Tälle vanhalle sillalle pysähdyimme ihailemaan alhaalla joessa kelluvia lumpeita ja sudenkorentoja.

Koska ajelumme venyi eikä eväitä ollut mukana, matka jatkui Mallusjoen kahvilaan. Matkan varrella ohitimme viehättävät navetan rauniot.

Helpotus löytyi täältä. Ja todellinen seikkailu se olikin. Yksityiskohtia unohtamatta.

Kahvilassa on kaikkialla paljon katseltavaa.

Takaisin mökille ajettiin hieman suorempaa reittiä, mutta polttoaine pääsi silti loppumaan. Onneksi ei ollut enää pitkä matka miehen hakea menovettä. Sainpahan kerättyä pellon laidalta lisää kukkia kotiin viemisiksi.

Kotimatkalla ohitamme Askolan hiidenkirnualueen ja menin ehdottamaan pistäytymistä sinne. Mies kyllä tivasi, että olenko ihan varma, kun parkkialueen opastaulullakin varoitetaan, ettei alue sovi liikuntavammaisille. Viime käynnistäni on niin kauan, etten muistanut kulkureitin vaativuutta. Pojat juoksivat kaukana edellä ja minä jo mietin, pääsisikö autolla jotain kautta kirnuille hakemaan minut sieltä pois. No ei pääse, joten jätin itse kirnut katsomatta ja lepäsin ennen paluumatkaa. Mieheni otti teille kuvat hiidenkirnuista.

Suosittelen kyllä vierailua tuolla. Hyväjalkaisen on helppo kulkea alueella, vaikka siellä onkin kivikkoista, juuria ja portaita. Jokaisella kirnulla on nimi ja muutenkin alueella on hyvät opastaulut, jotka on juuri uusittu. Metsä on todella upea! Vaikka olihan siellä hirveästi itikoita, mutta minut ne onneksi jättävät jostain syystä rauhaan. Mieheni sanoi, että minut on sairaalassa imetty niin kuiviin, ettei itikoille jäänyt mitään :)

Silti oli ihanaa päästä autoon lepäämään kotimatkan ajaksi. Otin kukat mukaan muistuttamaan mökki-juhannuksesta.

Kiva, jos jaksoit lukea loppuun asti :)