sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Kevätmessuilla

Muutama aurinkoinen ja lämmin, omaa pihaa ja kukkapenkkejä siivotessa vietetty päivä oli jo saanut minut innokkaana odottamaan pääsyä tämän vuoden Kevätmessuille. Vaikka herätys olikin omalle rytmilleni aikainen klo 7.30, niin halusin olla Messukeskuksessa heti ovien avautuessa. 

Tarkoitus oli suunnistaa suoraan itse asiaan eli puutarhapuolelle ja sinne, missä myydään kukkia ja puutarhurin pieniä apuvälineitä, koska tarvitsin ainakin työhanskoja  ja uudet oksasakset rikkoutuneiden tilalle. Tutustuin jopa netissä etukäteen messujen pohjakarttaan, mutta joko unohdin tai tulkitsin väärin ja aloitinkin reittini Lähiruoka & Luomu -puolelta.


Fudge Love on jo ennestään tuttu, kun olen muutaman kerran hakenut neulenyyttäreillemme kokoelman fudge-makuja LeipomoKahvila N'avetalta. Nyt maistoin, vähän niin alkupaloiksi, salty caramelia ja -vanillaa. Aika kivan makuisen ja -rakenteisen hamppu-snacksin sain maistaa Murtolan hamppufarmin kojulla.


Erityisesti ihastuin Päivärinteen Ruislastuihin, jotka suorastaan sulivat kielen päällä. Tarkoitukseni oli käydä ostamassa pussillinen kotiinviemisiksi, mutta unohdin, hiisi vieköön, vaikka kävin juuri ennen lähtöä hakemassa pojille metrilakuja tuliaisiksi siitä ihan läheltä. Mutta onnekseni huomasin, että aitoja ja alkuperäisiä ruislastuja myydään myös joissakin Helsingin kaupoissa.



Atrialta sain sitten tuhdimman aamupalan :)

Aamiaiseksi paremmin sopivaa olisi tietenkin luomukvinoa-puuro, jota sain maistaa ja hyväksi todeta Rainingon luomutilan osastolla. Viljelijä itse kurkkii tuolta sermin takaa työn touhussa.
Olin kuullut kvinoasta, mutten tiennyt sen olevan gluteiiniton, joka terveellisenä ja monipuolisena ravintona sopii toki kaikenlaisiin ruokavalioihin. Juuri luin sen sisältävän mm. runsaasti verenkiertoa parantavaa arginiinia, jota aikanaan sairaalassa minulle juotettiin sellaisina proteiinijuomina haavojen parantumisen nopeuttamiseksi.



Myssyfarmin  kylmäpuristettu luomurypsiöljy on valittu vuoden 2015 luomutotteeksi. Tuossa pöydällä on pusseissa luomuherneitä ja hernejauhoja, tietenkin luomuna ja kyseltyäni niistä enemmän, sain tietää niiden sopivan vaikka suolaisena tai makeana tarjottavien lettujen valmistukseen. Niin, ja Myssyfarmin myssyjen neulominen hoituu tietenkin modernien myssymummojen toimesta :)

Oma Mökki -puolen pienkoneet, grillit ja mökit ohitin vain pikaisesti. Sen vain totesin, että moderneiksi päivitetyt ja sisustetut grillikatokset ja oleskelutilat taisivat olla hienompia kuin meidän mökki ;)



Minun makuuni olisi enemmän tämänkaltainen kesähuone. Laitoin jo kalenteriin tuon Billnäsin antiikki- ja perinnepäivien ajankohdan, koska tänä kesänä olisi kiva suunnata sinne ja Fiskarsiin, kun viime vuonna jäivät väliin.




Seuraavaksi suuntasin sisustuspuolelle moikkaamaan Cillaa, jonka osastolla pääsee tutustumaan mm. palasaippuoilla kasvaneeseen Cilla's pesuaineperheeseen. Minua ihastuttaa kovasti myös tuo Miikon pikkulintunen.


Cilla's tyyliä runsaampana ja romanttisempana oli viereisellä osastolla Mosa Interiors, jonka pastellisesta värimaailmasta taas erosi  Taito Shop kasviaiheidensa mustalla pohjavärillä.


Koska aikani oli rajallinen,  en tutustunut läheskään kaikkiin sisustuspuolen osastoihinkaan, mutta sitten päästiinkin asiaan eli kukkiin, joista tulppaaneja ja ruusuja oli esillä suurina puntteina.  Eikä vain esillä, vaan myynnissä edulliseen messuhintaan. Värejä löytyi jokaiseen makuun.



Jonkin verran oli myynnissä ruukkukukkia, kuten jaloleinikkejä ja hortensioita sekä verenpisaroita eri väreisssä. Perennoja oli jonkin verran, mutta sitäkin enemmän mukuloita ja kukkasipuleita.






Erittäin halpaan hintaan eli 5,-/kpl tai jopa 3 kpl/10,- myytiin noita hollantilaisia kukkasipuleiden kuljetuslaatikoita, joiden pohja on verkkomainen. Meillähän on mökillä sellainen piilottamassa sähkökaapin taakseen.


Minä kävin tekemässä kukkaostokseni ihan vierailuni lopussa, jottei pyörätuoliin tullut liikaa painoa, eikä kukat kärsisi kuljetuksesta. Joillakin osastoilla oli erilaisia istutuksia inspiraation lähteeksi, kuten esim. Kekkilän osastolla, jonne pysähdyin hetkeksi juttelemaan sammalen poiston saloista ja turveharkkojen käytöstä. Sainkin hyviä vinkkejä kotikäyttöön.




Oma Koti -osastoilla en kiertänyt ollenkaan, käväisin vain pyörähtämässä sisäänkäynnillä, kun etsin katosta riippuvia valkoisia sateenvarjoja. Piti ihan kysäistä niiden sijaintia eräältä nuorelta naiselta, joka oli töissä jollain osastolla, mutta hän joutui nauraen toteamaan, ettei tiedä. Siinä samassa huomasin varjot ravintola-käytävän toisella puolen siellä, mistä olin juuri tullut. Nauraen jouduin itse toteamaan kiertäneeni ympäri alueen, jota etsin :)

Lähdin siis uudelleen suunnistamaan kohti Oma Piha -alueen keskiössä sijaitsevaa sadunomaisesti rakennettua viheraluetta. Ohitin Plantagenin osaston papu-retiisi-viljelmän, josta tuli jotenkin mieleeni Jaakko ja pavunvarsi :)



Tiesin täältä varjojen alta löytyvän pienen Blogikylän eli neljän bloggaajan sisustamat pienet kasvihuoneet. Niiden lisäksi Puutarhauni nimen saaneelta alueelta löytyi paljon muutakin ja erityisen runsaasti ammattilaisten tarjoamia ideoita toteutettavaksi omassa puutarhassa, parvekkeella tai kasvihuoneessa.


Kurkkasin ensin bloggaajien aikaansaannokset. He olivat upeasti sisustaneet tilat itsensä näköisiksi ja ehkä enemmän oleskelua varten kuin varsinaista hyötyviljelyä varten. Paitsi Kukkalan Sanna, mutta hän onkin puutarha- ja kukka-alan ammattilainen :) Tuossa yllä puput viettävät teehetkeä Kukkaiselämää -blogin viherhuoneessa.


Kukkalan kasvihuone on ehkä eniten sellainen, josta ottaisin itse mallia, koska siinä yhdistyy hyötyviljely ja oleilu. Minähän aloitin viime kesänä urani laatikkotarhurina ja aion tänä kesänä laajentaa kahdesta laatikosta vähän useampaan. 



Heijastusten vuoksi kasvihuoneita ei ollut messuvalaistuksessa maailman helpointa kuvata, mikä tulee ehkä eniten esiin alla Rauharentola -blogin Sadun sisustamassa kesähuoneessa. Vaikka oma tyylini  (ai mikä tyyli?) on hyvinkin runsas, niin ihailen tässäkin toteutuvaa elämänfilosofiaa - vähemmän on enemmän.  Sain huomata Sadun blogista, että hän on tosi taitava tekemään ja toteuttamaan omin käsin erilaisia pienempiä ja suurempia sisustusratkaisuja. Hän myös jakaa messuilla ideoitaan.



Täälläkin oli nähtävissä meidän ihmisten erilaisuus vaikkapa sisustajina, kun aidan toisella puolen asusti Koti kaupungin laidalla -blogin Frida, joka on sisustanut kesähuoneensa paljon runsaammin ja rouheammin.





Aivan ihana tunnelma ja melko vihreäähän tuolla on, vaikka Frida ei omien sanojensa mukaan ymmärrä puutarhanhoidosta ja kasveista mitään. Tuo ihana ilopilleri oli käynyt lavalla antamassa vinkkejä ulkona sisustamiseen ja joutui jopa tuon mörrimöykyn kainaloon :)


Kohta tähän paikalle tupsahtikin Marjo, joka toimii kevätmessujen bloggaajana, joten hänen blogistaan Marjon matkassa voi käydä lukemassa lisää messujuttuja ja katsomassa kuvia. Myös edellä mainitsemistani blogeista kannattaa käydä kurkkaamassa heidän omat juttunsa messuprojekteistaan.

Olimme sopineet jo etukäteen treffit Marjon kanssa, mutta saimme lounasseuraksemme myös Fridan ja Sadun. The more - the merrier, vai miten se nyt meni. Kivassa seurassa vierähti hieman pidempi tovi ja minulla oli vielä kukkaostokset hoidettavana hallin toisella laidalla ennen taksin tuloa pääovelle. Otin vielä jokusen kuvan siinä valkoisten varjojen ympärillä, mutta en noussut pyörätuolistani vaeltamaan tuonne keskelle.



Haaveensa saattoi kirjata paperille ja kiinnittää sen purjeeksi kaarnalaivaan. Noita Fiskarsin puulaatikoita oli käytetty monessa paikassa somisteina ja moni oli kuulemma halunnut niitä ostaakin.



Eero Aarnion ihastuttava Paloma toimii valaisimen lisäksi myös vaikkapa istuimena ja nyt tuli mieleeni, että se näyttäisi varmaan kivalta omenapuun juurella mökillä.


Miten nostalginen mummopyörä! Appivanhempieni mökin seinään on vuosia nojannut tuollainen pyörä, jotta murtovarkaat luulisivat jonkun olevan paikalla. Rosvot eivät varmaankaan huomaa tyhjiä renkaita ja hämähäkinseittejä ;)



Meinasin muuten porhaltaa onneni ohi, mutta onnekseni huomasin Fiskarsin myyntipisteen ja niin sain hankittua uusiin, myös messuilta ostamiini puutarhakäsineisiin (5 paria kympillä) yhteen sopivat oksasakset. Siemenpussit sain Hong Kongin osastolta.



Ostin puntillisen oransseja tulppaaneja, jotka toivat mieleeni pienen auringon ja vein niistä osan äidilleni. Kukat oli valmiiksi jaettu 10 kpl nippuihin. Olin kierrokseni alussa nähnyt muutaman kiinnostavan ja ennennäkemättömän perennan, joita myyjä nosteli nähtäväkseni korkeilta myyntihyllyiltä. Mutta nyt kaikki myyjät olivat kauempana ja messuvieraitakin oli saapunut enemmän, joten pyörätuolilla rullailu oli jo hitaampaa, joten käännyin ympäri, mikä oli hyvä, koska sain ostettua perennani kotimaiselta kasvattajalta Tommolan tilalta. Kun nyt hain tuon linkin ja näin heidän laajan taimistonsa, niin alkoi houkuttelemaan reissu Leivonmäkeen :)

En uskaltanut jäädä miettimään valintojani, koska saan niihin helposti kulumaan tosi kauan, vaan aika lailla intuition pohjalta valitsin pari jo kukkivaa kivannnäköistä perennaa eli kylmänkukan ja palloesikon. Laitan niistä kuvan sitten, kun olen istuttanut ne kukkapenkkiini.

Vaikka itseltäni jäi messuilla paljon näkemättä ja kokematta, niin en sano, ettei siellä kannattaisi käydä, koska ihan varmasti ne tarjoavat jokaiselle jotain tarpeista riippuen. En edes älynnyt, että oman mieheni yrityksen edustaja on paikalla ;)


Suurella mielenkiinnolla odotan, innostuuko oma tähtimagnoliani kukkimaan. Se sama, josta Paavo-robottimme söi osan ja josta mieheni talvella runnoi osan lumitöitä tehdessään.

Aurinkoista sunnuntaita, minä lähden pihatöihin uudet puutarhahanskat käsissäni :)

2 kommenttia:

  1. Hyvät kuvat jälleen. Oltiin eilen ja tänään. Ruuhka ja tungos oli melkoinen. En juurikaan pystynyt kuvaamaan. Tyytyväisiä kuitenkin oltiin messuihin. Ostin samoja hanskoja, kaksi todella painavaa tammileikkuulautaa, naruamppelin ja istukassipulit. Aurinkoista viikkoa! Toivottavsti magnolia kukkii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaksoitte mennä kumpanakin päivänä - hyvä te! Harkitsin jo itse samaa, mutta tungoksessa olisi ollut hankalampi liikkua pyöriksellä. Teit hyviä hankintoja Outi :) Toivottavasti sää tosiaan jatkuu aurinkoisena ja lämpimänä, olisi paljon vielä ulkohommia tekemättä.

      Poista

Kiva jos jätät kommentin. Luen kaikki mielelläni, mutta vastaus saattaa viipyä :)