lauantai 6. lokakuuta 2012

Piiiiiiitkästä aikaa

Hei taas! Suurin osa taitaakin tietää syyn Etanaellin pitkään hiljaiseloon, mutta ihmetteleville kerrottakoon, että syynä on viime joulukuussa sattunut ikävä onnettomuus, jossa jäin bussin yliajamaksi töistä lähdettyäni. Vaikka menin aika lailla palasiksi, niin onneksi sentään kädet säilyivät ehjinä. Reilun kahdeksan kuukauden sairaalassa makoilun on kestänyt hieman paremmin käsitöitä tekemällä. Ja onneksi lääkärit osaavat tehdä ihmeitä! Tällä hetkellä oikeassa jalassani on kuvanmukainen kipsi, mutta huomenna vihdoin, melkein viiden viikon sairaalassa odottelun jälkeen (olin välilä reilun kuukauden kotona), jalkaan asennetaan ydinnaula, jolla polvi jäykistetään liikkumattomaksi ja autetaan reisiluuta luutumaan. Naula on koko jalan pituinen! Sitten vaan toivon pikaista kotiinpääsyä. Edessä on taas totuttelu arkeen ja ennenkaikkea totuttelu elämään liikuntarajoitteisena. Olen jo kävellyt kyynärsauvoilla, mutta aika paljon joudun vielä liikkumaan pyörätuolilla. Pienin askelin eteenpäin.


Kuten mainitsin, käsillä on tullut värkättyä niin myssyjä, huiveja kuin korujakin. Keväällä jo maksoin Naisten joulumessujen varausmaksun ja vieläkin olen sinne 5.12 menossa, jos kunto vaan sallii. Saan toivottavasti Tarja-ystäväni mukaan avuksi, hän on taitava käsityöläinen. Neuleista ei ole vielä kuvia, koska kaikista on langat päättelemättä:) En osannut sairaalasta käsin neuvoa miehelleni, mistä hän mahdollisesti löytäisi päättelyneulani. Kotiuduttuani heinäkuun puolivälissä neulominen jäi ja aloin näpertää koruja. Yritin käyttää mahdollisimman paljon varastoissani olleita materiaaleja ennenkuin tilaisin uusia. Aika hyvin onnistuinkin, mutta nyt toisella sairaalajaksolla olen jo kaksi kertaa tilannut netin kautta helmiä. Ja valmista syntyy. Seuraavissa kuvissa olen kirjannut ne korut myydyiksi, joiden varmuudella tiedän menneen. Niiden lisäksi on mennyt muitakin, mutta en ihan varmasti tiedä mitkä, koska korut ovat olleet myynnissä ihanilla ystävilläni. Kiitos Tiia, Kikka ja Tuula!

Pahoittelen kuvien huonoa laatua. Ne on pikaisesti napsittu sairaalan yöpöydällä sen kummemmin kameraa säätelemättä. Klikkaamalla kuvat suuremmiksi näette mistä materiaalista ne on tehty.

 
 


 
Seuraavan kuvat korut olen kaikki väkertänyt täällä sairaalassa. Osa on hieman kesken, koska minulla ei ole kaikkia tarvikkeita saatavilla, vaikka mies onkin kiitettävästi rahdannut minulle kotoa kaikenlaista. Tuon sudenkorentoriipuksella varustetun sinisävyisistä makeanvedenhelmistä tehdyn korun annoin synttärilahjaksi yhdelle kivalle sairaanhoitajalle. Hän olisi kyllä ostanut sen, mutta hellyin, kun kuulin synttäreistä. Näiden lisäksi olen tehnyt myös niitä avain/henkilökortti-käätyjä, joissa käytän helmien lisäksi hopeoituja renkuloita.
 

Kahdessa vasemmanpuoleisessa on lasihelmiä, kolmas vasemmalta siis makeanvedenhelmiä, keskimmäisessä vaaleanpunaista jadea ja lasihelmi, joka menee kyllä vaihtoon (tuo nyk. on liian pieni), viides vasemmalta säröistä vuorikidettä ja lasihelmi, kuudes ruusukvartsia ja viimeinen sodaliittia (sinistä) ja lasihelmi.

Jatkossa yritän päivitellä blogia hieman tiheämmin, jos vaan aiheita riittää. Reissukuvauksia tuskin vähään aikaan tulee, mutta olen jo varannut paikan ensi toukokuun Friends Forever -sisustusmatkalle Tanskaan. Harmitti niin vietävästi, kun tämänvuotinen reissu jäi väliin. Kuten monta muutakin kivaa tapahtumaa ja matkaa.

Nyt jännittämään huomista, heippa ystävät!

3 kommenttia:

  1. Ei tässä voi sanoa muuta kuin, että on sinulla sisua, onneksi! Tsemppiä sinne sairaalaan edelleen! <3
    Kauniita koruja olet tehnyt!

    Nähdään viimeistään keväällä Tanskan matkalla (toivottavasti pääsen sinne!!)

    VastaaPoista
  2. Hei :)....ihmettelinkin kun täällä ei mitään tapahtunut. Huh mikä tapaturma ja olet kyllä mahtavan sisukas :) Toivottavasti minäkin pääsisin Tanskan matkalle ensi vuonna. Kevään reisulle en päässyt, oli yrittäjälle vähän huono ajankohta. Hyvää jatkoa :)

    VastaaPoista
  3. Hei Elina, toivottavasti nähdään ensi kevään matkalla. Odotan sitä kuumeisesti:)

    VastaaPoista

Kiva jos jätät kommentin. Luen kaikki mielelläni, mutta vastaus saattaa viipyä :)