Talven ihmemaa

Loppiaisena palattiin kotiin Helsinkiin tähän ankeaan ja märkään harmauteen, kun oli saanut nauttia Lapin valkoisesta talvesta. Ei kiva, kun minä niin rakastan lunta! Eikä haittaa yhtään, vaikka olisi paljon pakkasta, kun voi pakkautua lämpimiin vaatekerroksiin. Mutta nyt ei Lapissa ollut kylmä, vain tunturien laella kävi kylmempi viima ja siksi siellä puutkin olivat paksumman lumipeitteen alla.

Auto pakattiin junaan ja otettiin suunta kohti Kolaria. En ehkä aio uudestaan matkustaa yöjunalla, vaikka tällä hetkellä se oli mukavin vaihtoehto. En saanut yhtään nukuttua, kun raiteiden kolina on niin kova ja matkanteko yllättävän töyssyistä. Tuntui kuin juna olisi vähän väliä törmännyt johonkin, kun se vaihtoi raiteita. Matka kesti niin kauan, että sainpahan ainakin neulottua.

Teen tämän Lappi-raportin varmaan kahdessa osassa, koska kuvia on niin paljon. En tosin ihan kattavasti esittele kaikkea, koska useimmissa kuvissa pöllöttää joku perheenjäsen, joka ei halua esiintyä julkisuudessa :) Kuvien valotus vaihtelee paljon, kun pohjoisen taivas oli paksussa pilvessä koko ajan. Ei siis revontulia tällä reissulla. Paitsi majapaikkamme katossa, mutta siitä tuonnempana.

Kolarin aseman Eight seasons cafessa nautitun aamiaisen jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Luostoa. Olisin tietty mieluummin ruokaillut jossain viehättävämmässä ja tunnelmallisessa paikassa, mutta sellaista ei ollut nyt tarjolla. Poroja näimme jäistä tietä ylittämässä kolme kertaa. Kerran meinasi auton alle jäädä kaksi riekkoa. Niillä kun ei ole mitään itsesuojeluvaistoa. Luulivat varmaan suojautuneensa hyvin lumiseen tiehen valkoisissa höyhenissään. Onneksi ei kuulunut tömähdystä!

Navigaattorimme opastuksella ajoimmekin ennakoitua pidemmän reitin, joten ehdimme juuri ja juuri päivän viimeiseen kuljetukseen; Ametisti Pendolinolla Lampivaaran Ametistikaivokselle.

Välipysäkki oli Lampivaaran kahvilassa, josta ostetaan liput kaivoskierrokselle, jos ei ole tehnyt sitä etukäteen netissä. Me emme näin tehneet, koska saimme liput halvemmalla, onhan mieheni kaivosyhtiön osakas. Ostin hänelle synttärilahjaksi osakkuuden, josta voi lukea lisää yo. linkistä.

Tässä kuvia kahvilalta, josta matka jatkui ylös Lampivaaran rinteellä sijaitsevalle kaivokselle.

Kaivoskierroksen aluksi nautimme "luentosalissa" kuumaa juomaa kuunnelleen oppaan kertomuksia Lapin jalokiven synnystä ja kaivoksen historiasta ja toiminnasta. Arctic Ametistin luontoarvoja kunnioittavasta kaivostoiminnasta voit lukea täältä. Ei todellakaan voi verrata Talvivaaraan!

Olisin tietty voinut kuvata enemmänkin yksityiskohtia, mutta perhe tuskastuu kuvien napsimiseeni, kun joutuvat sitten odottelemaan ja olen muutenkin niin hidas liikkumaan, kun kaiken lisäksi maasto oli lumisen epätasainen. He ehtivätkin jo aloittaa onnenkiviensä etsimisen ennenkuin minä pääsin alas kaivoksen uumeniin.

Luulen, että tässä kuvassa on ukonkiviä, joita yhteen hieromalla saa aikaan kipinöitä ja siten tulta.

Ametisteja löytyy eri kokoisina kivinä tuolta isompien murikoiden alla olevasta hiekasta. Suomen ametistiesiintymästä voi myös ainoana paikkana maailmassa löytää kiven, jossa on kolmea eri kvartsia samassa kivessä eli ametistia, savu- ja lumikvartsia. Jokainen kävijä saa viedä mukanaan yhden kiven ja pienestä lisämaksusta useammankin, riippuen aina oppaan kulloisestakin mielialasta.

Tässä osa meidän perheen saaliista.

Kaivoskierroksen jälkeen ei jääty Luostolle pidemmäksi aikaa, vaan lähdettiin ajelemaan kohti Utsuvaaraa ja Levin igluja.

Siellä meitä jo odotettiin majoittumaan upeaan Revontulitaloon, tai kammiin, kuten sitä kutsutaan. Tarkoituksemme oli kyllä yöpyä iglussa, mutta yllättäin meille tarjoutuikin mahdollisuus viettää ensimmäinen yö tuossa osin maan sisään rakennetussa, yllätyksiä täynnä olevassa talossa.

Kristiina Kylmälahti esitteli meille isänsä toteutuneen unelman ja lähes henkeä haukkoen ihmettelimme Revontulitalossa joka nurkan takaa esiin ilmestyneitä yllätyksiä. Katsokaa Golden Crownin galleriasta upeita kuvia talosta ja Utsuvaaran maisemista.

Eteiskäytävän ovien ja ikkunoiden karmit ja muut yksityiskohdat hurmaavaa kelopuuta. Tossut odottamassa palelevia varpaita lämmitettäväksi.

Oleskelutilaan astuessa huomio kiinnittyy ensimmäisenä suurten ikkunoiden edessä avautuvaan maisemaan ja sitten katon tähtitaivaaseen. Ja odottakaas, kun sinne syttyvät revontulet!

Olisi tietysti ollut mahtavaa nähdä aidot revontulet taivaalla, mutta luonnon voimillehan me emme mitään voi. Lehdestä on juuri saanut lukea, että Suomen yli puhaltavat auringonpilkut voimakkaina ja revontulia voi olla nähtävissä koko maassa. Sitä odotellessa häikäistytään kultasviitistä.

Tuo kuninkaallinen vuode oli niin korkea, että minun piti käyttää pientä jakkaraa päästäkseni kiipeämään siihen :) Patjat olivat niin upottavat, että meillä oli tulla poikien kanssa kiista kuka siinä saa nukkua. Kyllä tuli nukuttua hyvät unet junayön jälkeen!

Kultasviitin kylpyhuoneessa jatkui sama tyyli ja wc-istuin oli varsinainen valtaistuin. Siellä oli suihkuna höyrykaappi, mutta enhän minä nyt niin tylsästä kapineesta tullut kuvaa ottaneeksi ;)

Pojat saivatkin sitten nukkua miehekkäämmissä tiloissa eli lappilaiseen tyyliin Jätkänsviitissä, jossa oli myös asianmukainen wc.

Yksi kivoista yllätyksistä syttyi valokatkaisijasta - sängyn alareunan tunnelmavalaistus.

En saanut otettua Jätkänsviitistä kuvia, joihin olisin edes jotenkuten tyytyväinen, siksi suosittelen taas kurkkaamaan Levin iglujen nettisivuja.

Illalla piti tietenkin saunoa ja erityisesti päästä paljaan taivaan alle kuumaan porekylpyyn. Minä en ollutkaan käynyt saunassa yli kahteen vuoteen, kun ihonsiirtoarpien iho on ollut niin herkkää, mutta nyt uskaltauduin hetkeksi alalauteen lämpöön. Pitihän Revontulitalon saunakin kokea. Kuvat on otettu päivänvalossa, kun en tunne kamerani kosteuden ja kuumuuden kestävyyttä. Enkä siten saanut kuvaa kiukaasta, jossa myös tuikkivat revontulet, kun siihen heitti vettä!

Mikäs luukku se siellä seinässä on? No tietenkin jääkaappi :) Kuksat valmiina virkistävää saunajuomaa varten.

Takkahuonette emme juurikaan käyttäneet, kun takka on myös isossa olohuoneessa. Kunhan pyyhälsimme paljuun. Tai ihan reilun kokoinen poreallas on kyseessä. Kylpykuvat on teidän harmiksi sensuroitu.

 Takkatulta polttelimme ison oleskelu/ruokailuhuoneen takassa.

Tulta polteltiin myös iglukylän omassa kodassa, jossa olisi voinut grillata tai keittää vaikka nokipannukahvit. Kuvassa kota näyttää tosi kylmältä, mutta sisällä oli lämmin tunnelma.

Aamiaisella vasta olikin tunnelmaa, kun nautimme sen kynttilänvalossa. Jääkaapissa oli valmiina mm. mustikkamehua, Lapin rieskaa ja savuporoa. Mikä mukavinta, niin astiastona Revontulitalossa on Pentikin Saga, jota minulta löytyy myös kotoa. Keittiö on muutenkin täysin varusteltu vaikka kuinka pitkää oleskelua varten ja vaikkei Levin igluilla ole omaa ravintolaa, niin pyynnöstä niihin toimitetaan lähes mitä vain. Järjestetäänhän täällä mm. hääjuhlia. Muutama viikko sitten esimerkiksi australialainen pari sai toisena Utsuvaaran maiseman edessä.

Eihän me sitten maltettu tätä ylellisyyttä jättää, vaan jäätiin toiseksikin yöksi, Iglussa vietetty yö jää toiseen kertaan ja se pitänee tulla kokemaan miehen kanssa kahden. Poikia ei varmaan haittaa, kun igluissa ei ole edes telkkaria :)

Aamuhärässä näyttää kuin koko rakennus olisi hautautunut lumeen. Iltapäivän hämärässä valaistut puut luovat alueelle tunnelmaa.

Jatkan Levin raporttia myöhemmin, ettette ihan ähkyä saa. Tämä blogger taisi sen jo saada, koska en enää pääse valitsemaan lisää kuvia, siksi viimoiseksi jäi epätarkka otos. Tulossa ainakin visiitti jäägalleriaan ja Etanaellille tyypillisesti sisustuspuotiin.

Palataan asiaan!

Vuoden ensimmäinen päivä

Tarkoitukseni oli todellakin julkaista tämä vielä vuoden ekana päivänä, Mutta koska en usein ennen puolta yötä ehdi saada valmista aikaan ja meidän nettipoliisi on tiukkana, niin homma jäi kesken. Ajattelin saattaa asian päätökseen junamatkalla Kolariin, mutta sehän olisi liikaa vaadittu. Vuoden ensimmäisen päivän kirjoittamista hidasti hieman pohdiskelu tämän blogin suhteen. Mietin, että kiinnostaako touhuni oikeasti ketään. No, tuleepahan pidettyä jonkinlaista päiväkirjaa tekemisistä.

Joulutulppaanit ehti kuihtua, mutta jotenkin ne ovat kauniita tuollaisina. Uusi vuosi otettiin vastaan ihan oman perheen kesken, ilman mitään traditioita. Naapurin lapset vähän paukutteli raketteja, mutta minä pelkään niitä, joten pysyttelin piilossa.

Tänään (siis ekana päivänä) nukuin tooosi pitkään ja heräsin vasta puolilta päivin. Mies valitteli tylsyyttä, joten keksittiin lähteä pitkästä aikaa etsimään pari geokätköä. Olen kyllä useasti kaivannut metsään, mutta siellä liikkuminen on niin hankalaa, että päätettiin valita melko helposti saavutettavat kätköt. 

Ensimmäinen kätkö oli lähellä Vuosaaren golfkenttää ja satamaa Oli kyllä harvinainen näky tähän aikaan vuodesta, että golfia pelattiin ihan vihreällä kentällä. No, eipä tullut siitä kuvaa, vaan vastapäisen lammen kuolleesta kaislikosta. Säästän teidät ikävämmiltä kuvilla siitä, mitä kaikkea rojua tuohon lampeen oli kipattu, patjasta lähtien. Ärsyttävää, että ihmiset näkee vaivan kuskata roskansa syrjäisempään paikkaan, kun samalla vaivalla veisivät ne Sortti-asemalle.

Toinen kätkö oli Uutelassa Skatanniemessä, jossa ennen laidunsivat Miina Äkkijyrkän kyytöt ja nykyisin Suomen Setlementtisäätiön hevoset nuorisotyön merkeissä. Niemen kärjessä sijaitsee Skatanniemen tykkipatteri, jonka luokse jätimme auton ja jatkoimme kapeaa polkua pitkälle mereen työntyvälle kalliolle etsimään kätköä.

Täällä meren äärellä oli tosi hyytävä tuuli ja siksi meillä ei ollutkaan eväitä mukana. Haaveilin lohikeitosta läheisessä kahvila Kampelassa, mutta mies oli ehtinyt lahjoa pojat mukaan kätköille lupauksella hampurilaisista. No, tässä sitä etsitään koko rahan edestä :)

Käkkyräisen männyn rungolta löytyi hyvä paikka levätä.

Nautin todella paljon, kun koko perhe olimme taas yhdessä retkeilemässä. Täytyy yrittää ylläpitää tätä hauskaa harrastusta, koska geokätköjä voi tosiaan piilottaa ihan mihin vaan eikä kätköjen tarvitse aina ollla hankalissa paikoissa. Niitä on mm. kauppakeskuksissa tai kävelytien varrella, eikä tarvitse metsään rämpiä. Hyvähän minun olisi harjoitellakin liikkumista epätasaisessa maastossa, mutta aika paljon vielä arastelen sitä.

Saatoin tämän julkaisukelpoiseksi tälläisissa maisemissa, mistä lisää kotiuduttuamme.

Hyvää viikonloppua ja koko alkanutta vuotta 2014!