torstai 14. marraskuuta 2013

Arvonnan aika!

Olen ottanut viime aikoina melko rauhallisesti, enkä ole käynyt lähikauppaa lukuunottamatta juuri missään, paitsi "pakolliset" fysioterapiat, jonne tosin kerran unohdin mennä. Olen vaan nukkunut ja nukkunut - pitkiä yöunia. Hereillä ollessa on valmistunut pipoja ja muuta, esimerkiksi tälläiset kämmekkäät 100% alpakasta. Tuon pitsikuvion bongasin Novitan 7 veljestä -lehdestä, jossa sitä oli käytetty pitkävartisissa sukissa.


Eilen sain yökylään ystäväni Tarjan Pohjois-Karjalan Vuonislahdesta ja hänen kanssaan pyörähdimme Marimekon tehtaanmyymälässä, jonka vuoksi ystävyytemme on itse asiassa saanut alkunsa noin 14 vuotta sitten. Siellä oli jo alkanut joulu.



Löysin poikien huoneisiin  kivat verhokankaat, joita en tosin vielä ostanut. Vasta sitten, kun tiedän ehtiväni myös ommella ne. Eli Naisten Joulumessujen jälkeen. Mistä päästäänkiin itse asiaan eli arvontaan.


Pääpalkintona on kutsu messuille ja se oikeuttaa kahden henkilön sisäänpääsyyn. Koska palkinto taitaa suosia liikaa pääkaupunkiseutulaisia, niin lisätään arvontaan lohdutuspalkinto. Vaikka messuille ovat tietenkin tervetulleita kaikki ympäri Suomen. 

Toisena palkintona on LUMI Evening duo -nahkainen pikkulaukku irrotettavalla rannekkeella. Tunnustan - olen saanut laukun kylkiäisenä jostain lehtitilauksesta, mutten ole koskaan ottanut sitä käyttöön. Laukku on suunniteltu yksinoikeudella Bonnier lehdille.


Arvonnan säännöt:

1 arpa kommentista tähän alle

2 arpaa kommentista plus linkityksestä omaan blogiin/facebookiin, käytä tuota kutsukortin kuvaa, niin messut saavat lisämainosta, kiitos :)

mainitse kommentissa montako arpaa käytät

anonyymit  lisäävät nimimerkin tai s.postiosoitteen

arvonta päättyy keskiyöllä su 24.11, niin jää aikaa ottaa yhteys voittajaan ja postittaa palkinto

Sitten vaan mukavaa viikonloppua kaikille, minä jatkan puikkojen kilistelyä.





14 kommenttia:

  1. Sinulla on aivan ihana blogi, neuleesi ovat tosi kauniita. En tiennyt Vanhasta kauppatalosta ennen kun luin täältä. Odotan että pääsen sinne katselemaan joululahjoja. Ihanaa joulunodotusta sinulle. Ps kaksi arpaa :o)

    VastaaPoista
  2. Nuo kämmekkäät on ihanat! Ne kädessä kelpais hakata näppistä kylmässä toimistossa. Onko sulla niitä myynnissä messuilla?
    Skippaan tällä kertaa arvonnan mutta ehkä silti nähdään messuilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina! Kyllä kämmekkäitä on tulossa messuille jokuset mukaan. Kaikissa on yleensä erilainen tuo selkäpuoli, mutta saatan tehdä saman kuvion eri väreissä. Toivottavasti nähdään messuilla :)

      Poista
  3. Suloiset kämmekkäät! Tuollaiset kun osaisikin tehdä..

    Arvalla mukaan,josko messuille pääsisin ^_^

    VastaaPoista
  4. Osallistuisin pikkulaukun arvontaan, koska messuille en pitkän välimatkan vuoksi kuitenkaan pääsisi.
    Yksi arpa.
    minnapo1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Niin, ja olisin kyllä toivonut lohdutuspalkinnoksia tuollaisia ihania kämmekkäitä ;)

      Poista
    2. Hih Minatra, tiedän, että palkinto vois olla houkuttelevampi, mutta en yksinkertaisesti ehdi. Kaikki valmistuvat neulomukset varaan Naisten Joulumessuille ja sitä ennen Ogelin joulumyyjäisiin. Jos vaikka niiden jälkeen olisi uusi arvonta :)

      Poista
  6. Osallistun yhdellä arvalla.
    Nimimerkki Neiti Kesäheinä

    VastaaPoista
  7. Kivat palkinnot, mukaan arvontaan ilolla.
    1 arpa.
    -minttu47-

    VastaaPoista
  8. Vieläkö ehtii mukaan arvontaan. Yksi arpa minulle, kiitos!
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista

Kiva jos jätät kommentin. Luen kaikki mielelläni, mutta vastaus saattaa viipyä :)