torstai 30. kesäkuuta 2016

Visbyn kautta Fårön saarelle ja takaisin

En sitten kuitenkaan saanut juhannuksen aikana naputeltua raporttiani Gotlannin reissusta, kun en viitinyt tuhlata aikaa tuskastumalla pätkiviin nettiyhteyksiin. Aurinkoisen ja lämpimän, suorastaan hikisen juhannuksen jälkeen saapunut sadealue antaa hyvän syyn pysytellä sisätiloissa. Kauppaan pitää toki lähteä, kun jääkaappi huutaa tyhjyyttään, mutta sapuskalla ei ole kiire, koska pojat nukkuu vielä (ollaan jo pitkällä iltapäivän puolella).

Tein siis viikko sitten perinteisen erakkoreissuni eli matkustin yksin Gotlantiin. Jossain vaiheessa oli kyllä puhetta mieheni ja jopa poikien mukaanlähdöstä, mutta he olisivat tylsistyneet kuoliaaksi jo menomatkalla, joten lähdin nauttimaan ihan keskenäni.


Sain vihiä Tallinkin tekemistä Visbyn risteilyistä keväällä, kun kuulin kahden mummelin esittelevän toisilleen jonkun matkatoimiston esitettä  erään kahvilan viereisessä pöydässä. En ollut älynnyt, että sinne voisi mennä laivalla, kun minähän tein poikieni kanssa reissun lentämällä heinäkuussa 2011. Ei minuakaan erityisesti laivalla oleminen viehätä, mutta tämä oli minulle oiva ja helpoin tapa päästä ihanaan Gotlantiin ja varsinkin, kun yhtenä retkikohteena oli Fårö, jonne ei poikien kanssa ehditty. Vaikka lähtöä oli edeltänyt jopa myrskyisät tuulet, niin hyväksi onneksi ne laantuivat ja koko matkan ajaksi osui aurinkoinen ja lämmin sää, joten minäkin vietin ruokailuja lukuunottamatta suuren osan ajasta Silja Europan kannella ottamassa valokuvia tai vaan neulomassa villasukkaa ja nauttimassa auringosta :) Ja kuvia tuli otettua paljon!


Sen verran kannella kitenkin tuuli, että tukkani oli ihan solmussa, kun en malttanut hakea hytistä kumilenksua. Otin kuvia sekä kameralla että kännykällä, mutta niiden laaduissa ei ole juuri eroja, kun kamerakin on pudonnut pari kertaa lattialle, eikä tarkennus aina toimi kunnolla. Välillä kännykällä onnistuu kuvat jopa paremmin, mutta zoomata sillä ei voi.



Risteilyn hintaan kuuluu ruokailut, mutta niistä ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin jätän kertomatta. Puutteet toiminnoissa eivät johdu varmastikaan henkilökunnasta, vaan ylipäätään Tallinkista yhtiönä, joten ei siitä sen enempää. Se vaan harmitti, että Fårön retken jälkeinen aika Visbyssä jäi odotettua lyhyemmäksi.



Laiva pysähtyy mennen tullen hetkeksi Tallinnan satamassa, joten passi pitää olla tällä reissulla mukana, vaikka maihinnousua ei ole. Kyytiin voi kyllä nousta.



Tallinnan jäädessä taakse alkoi aurinko laskea mailleen ja kuu näyttäytyi täydellisenä.





Aamiaisen jälkeen olikin aika mennä taas kannelle kuvailemaan maisemia, kun laiva lipui kohti Visbyn satamaa. Mitä lähemmäksi satama-allas tuli, sitä enemmän hirvitti, että voiko alus mahtua niin kapealta näyttävästä aukosta. Oli myös jännä, etten melkein tunnistanut Visbyn kaupunkia mereltä päin katsottuna, kun on nähnyt ja kokenut sen aiemmin vain "sisältäpäin".






Kun laivasta vihdoin päästiin ulos, niin ensimmäisenä ohjelmassani oli retkibussiin kapuaminen. Retkiä on valittavissa lyhyempiä ja pidempiä ja osa niistä lähtee vasta iltapäivällä, mutta pisin kaikista oli minun valitsemani retki Gotlannin pohjoisimpaan kolkkaan Fårön saarelle. Mukana bussissa on ihan suomenkielinen opas ja meille sattuikin todella loistava sellainen eli alunperin Savosta lähtöisin oleva Tarja, joka on asunnut Gotlannissa jo pitkään ja toimii siellä puutarha-alan yrittäjänä. Hän kertoi asiantuntevasti ohittamistamme maisemista, nähtävyyksistä ja saaren perinteistä sekä nykymenosta. En voi niitä tähän omaan juttuuni toistaa, koska en yksinkertaisesti muista yksityiskohtia. Muistini toimii sillä tavalla omituisesti, että tavallaan näen minulle kerrotut asiat mielessäni, mutten pysty toistamaan niitä.



Ensimmäinen, odottamaton pysähdys tehtiin Bron keskiaikaisella kirkolla, koska yksi retkeläinen oli jäänyt bussista ja odotettiin hetki, kun hän porhalsi taxilla perästä. Ei haitannut, koska tämä, kuten monet muutkin Gotlannin keskiaikaisista kirkoista, on todella hyvin säilynyt ja hienosti kunnostettu. Katsokaa nyt noita kaikkia yksityiskohtia!










Tämä viimeinen kuva on kirkkoa vastapäätä olevasta talosta.
Gotlanti on täynnään toinen toista ihastuttavampia asuintaloja ja muista rakennuksia, puhumattakaan saaren monimuotoisesta luonnosta, hevosista ja lampaista, mutta bussin ikkunasta niitä oli hankala kuvata. Heräsi kyllä ajatus palata takaisin jonkun autoilevan kanssa, jotta voisi pysähdellä silloin kun itseä huvittaa ja kuvata kaiken mahdollisen silmää miellyttävän. Olen alkanut kaivata sellaista helposti autosta toiseen siirrettävää käsihallintalaitetta, jotta voisin itsekin vuokrata auton siellä, minne ikinä tahdonkin matkustaa. Onneksi tällä retkellä tehtiin useampi pysähdys sitten siellä määränpäässä Fåröllä.

Laitan tähän nyt huonosta kuvanlaadusta huolimatta muutaman bussin ikkunan läpi ottamani kuvan.



Fårön saarelle kuljetaan lautalla ja käsittääkseni se on ilmainen kaikille, mutta etuajo-oikeus sille koskee ainoastaan saarella asuvia, ei esim. turistibusseja, vaikka jono saattaa joskus olla pitkälti yli tunnin pituinen. Ennen juhannusta oli vielä hiljaista ja pääsimme ajamaan suoraan lautalle, joka lähti saman tien liikkeelle. Matka kestää noin seitsemän minuuttia, mutta minä en hitaana liikkujana viitsinyt kömpiä ulos bussista, siksi otin muutaman kuvan ikkunan läpi.



Olimme menossa lounaalle, joka kuuluu retken hintaan, mutta sitä ennen ehdimme pysähtyä pikaisesti katsastamassa yhden Gotlannin parhaimmista hiekkarannoista - Sudersandin.





Rannan tuntumassa ennen dyynejä sijaitsee melkoisen suuri camping-alue, jossa näytti olevan vielä hyvin tilaa.



Lounastimme paikassa nimeltä Vinor Krog, johon oli katettu seisovaan pöytään monenlaisia herkkuja parsasta sushiin. Jälkkärikahvin join viihtyisällä terassilla, mutta tulin kuvanneeksi vain noita kukkia.




Hyvin ravittuina jatkoimme matkaa kohti Langhammarsin luonnonsuojelualuetta ja sen kuuluisia raukkeja. Sitä ennen tehtiin kuitenkin lyhyt pysähdys ostoksia varten. Fårön saari ei ole mikään ostosparatiisi, mutta paikallisia tuotteita, kuten lampaantaljoja, lampaannahasta tehtyjä käsitöitä, lammas-aiheisia matkamuistoja ja gotlantilaista erikoisuutta salmbärsylt-hilloa tarjoaa Ebbes. Tuota sinivatukkahilloa tarjotaan täällä sahramipannukakun kanssa, jota en ikävä kyllä ehtinyt maistella.


Voisi kuvitella, että Gotlannin kansalliseläin on lammas, mutta niin ei ole, vaan sehän on siili. 



Lampaanvillaa voi käyttää myös eristeenä .



Huonot kuvat, mutta halusin vain näyttää, että niitä lampaita todella laiduntaa eri puolilla saarta tuollaisten kivistä rakennettujen aitojen ja puuporttien suojissa. Tuntuu uskomattomalta, kun näkee noita valtavan pitkiä muureja kaikialla Gotlannissa, että ne on käsin koottu ja pysyvät kasassa ilman mitään sidosaineita. Rakennustaito siirtyy perimätietona uusille sukupolville, mutta yhä harvempia se taito enää kiinnostaa. Paljon näkee myös samaan tyyliin puusta tehtyjä aitoja kuin Suomessa heinäseipäistä vinoon kootut aidat. 


Bussin ikkunasta sain napattua kuvan vanhasta maanviljelijän tuvasta ja myllystä - Nantes stuga och kvarn, jotka Fårön kotiseutuyhdistys on uudelleen rakentanut paikoilleen.


Vielä yksi pysähdys ennen raukkeja niille, jotka halusivat kuvata todella vanhan maatilan rakennuksia, joista osassa on tuollainen perinteinen suoheinästä tehty katto.





Langhammarsin raukkialuetta lähestyttäessä maasto muuttuu todella karuksi ja kuivuudessa kituuttaa vain pitkin maata kasvava kataja.





Merivesi on hionut näistä kalkkikivipatsaista eri  näköisiä otuksia, tai ainakin minä näen tässä pariskunnassa kärttyisen pingviini-herran ja hienostelevan kana-rouvan :)
Alakuvassa taas näen heidän nokkavan poikansa nenä pystyssä.


Edelliseltä reissultani muistan, että kaikilta Gotlannin rannoilla, jotka muodostuvat pienistä kivistä, löytyy vähintään yksi kivistä pinottu torni. 



Vaikka maasto on karua ja kuivaa, niin katajien joukosta löytyy myös sitkeitä kukkijoita, kuten ruusu ja alakuvan valkokukkainen tulkört eli käärmeenpistoyrtti, joka on erittäin myrkyllinen. Löysin yllätyksekseni myös joitakin ahomansikoita.



Raukkialueelta poistuttaessa ohitetaan vanha Helgumannens kalastajakylä, joka oli muinoin hyvinkin vilkas, kun silakanpyytäminen oli tärkeä elinkeino saarelaisille. Nykyään jäljellä olevia kalastusmökkejä käytetään vain vapaa-ajan kalastuksessa. Noista laittamistani linkeistä löytyy lisää ja parempia kuvia nähtävyyksistä, jotka olen maininnut.




Seuraava pysähdys oli Fårön kirkolla, jonka hautausmaalta löytyy Ingmar ja Ingrid Bergmanin vaatimaton hautakivi. Ohjaajan perilliset saivat jollain ihmeen tavalla toteutumaan hänen toiveensa saada alunperin Tukholmaan haudattu vaimonsa viereensä tänne Fårön kirkkomaalle.
Miten upea paikka viimeiselle leposijalle on tämä meren läheisyydessä oleva hautausmaa. Minä en varsinaisesti ole kiinnostunut hautamuistomerkeistä ja jos olisin voinut valita, olisin mieluummin tutustunut Bergmancenteriin.






Niinhän siinä kävi, mikä ei varmaan tule vakilukijoilleni yllätyksenä, että tämäkin juttu jäi kesken. Kerroin alussa poikien nukkuvan ja heidän herättyään paistettiin vohveleita "aamiaiseksi". Olinhan juuri hakenut laatikollisen mansikoita Varpulan luomutilalta (ihana paikka) ja jätin osan pakastamatta. Niitä sitten nautittiin vohvelien päällä vaniljajätskin kanssa, nam :)


Ei kyllä johtunut tuosta herkusta, mutta minulla on muutaman päivän ollut niin järkyttävä särky alaleuassa, että taju on meinannut mennä ja valvoin pari yötä sen vuoksi. Onneksi ihana, 18 vuotta hammaslääkärinäni ollut Sari Säilä Okkluusiosta otti minut ylimääräisenä vastaan, vaikka hänen viimeinen työpäivänsä ennen lomaa oli jo ihan täynnä. Kun juurihoitoa varten annettu norsun annos puudutusta hälveni, niin armoton särky palasi ja saamani penisiliinin ja särkylääkkeiden vaikutuksesta nukahdin eilen jo klo 18 herätäkseni klo 22 valvomaan puoli kolmeen asti. Särky on pysynyt poissa tänään, mutta pää on vielä pöppyrässä tai sitten olen vaan väsynyt.

Kirjoittelin tähän jo pitkän pätkän Visbystä, jonne halukkaat retkeläiset päästeettin vapaaksi, mutta en kyllä saa juttua valmiiksi, joten pätkäisen tämän Gotlannin raportin kahteen osaan. Olisikin tullut ihan megalomaanisen pitkä postaus :)

Toivottavasti viihdyitte mukana matkalla tähän asti,

Tuula