tiistai 29. syyskuuta 2015

Auringonkukkapellolla ennen rippijuhlia

No onkos tullut kesä nyt syksyn keskelle?


Ainaskin minusta tuntuu, että nuo auringonkukat ovat melko kesäisiä. Marjo oli taas eräällä useista  matkoistaan päätynyt Haltialan kotieläintilan auringonkukkapellolle ja minäkin innostuin mahdollisuudesta poimia kukkia kuopukseni viime sunnuntaisia rippijuhlia varten.

Minulla vaan meinasi se poimiminen unohtua, kun inoissani kuvasin upeita kukkia ja niissä pörrääviä mehiläisiä ja joitakin kimalaisia. Päivä oli muutenkin mitä parhain ja nautin todella olostani siellä kukkien keskellä. Tunsin itseni aidoksi hipiksi :)

Luulin muuten olevani Vantaalla, mutta kun etsin tuohon ylle linkin paikan nettisivuille, niin tajusin olleeni Helsingissä.





Koska kukat on tarkoitettu kaikkien iloksi, niitä saa kerätä vain kohtuullisen määrän omaan tarpeeseen. Kukkia jäi kyllä muillekin, vaikka me ystäväni kanssa saimmekin peräkonttini lähes täyteen. Kotona sitten ripottelin kukkia talomme edustalle ja sisälläkin eri puolille taloa.




Auringonkukkien joukosta löytyi myös kimpullinen erivärisiä malvikkeja(?) ja ruiskukkia. Kun vielä ystävämme toi nämä upeat daaliat, niin olen tyytyväinen, etten tuhlannut rahaa kukkakauppaan.


Niin, ja säästin myös melkoisen summan tekemällä itse kaikki leipomukset. Tiedän, että tässä taloustilanteessa olisi pitänyt tukea jotain pientä leipomoa, mutta jotenkin vaan pihiys iski, kun näin kakkujen hinnat. Aikaakin olisi säästynyt, kun nyt tein kiireessä liukuhihnalta piiraita ja sen täytekakun. Elämäni toinen kerta, kun tein kakkupohjan itse.

 Syy kiireeseen oli tosin erittäin mukava ja tarjosi nautinnollisen levähdyshetken sielulle ja ruumiille. Olin nimittäin ostanut noin vuosi sitten liput Oopperan kummitukseen juuri lauantai-illalle, kun poikani konfirmaatiopäivästä ei vielä ollut tietoakaan.


Vähän kalliimmaksi nimittäin tuli se, etten löydä mistään riipusta, jonka ostimme rippilapsellemme kesäkuiselta visiitiltämme Jyväskylään. Muistan ihan varmasti laittaneeni ruskean paperipussukan tiettyyn laatikkoon keittiössä paketoidakseni sen myöhemmin, mutta nyt se ei ole siellä enää. Käänsin sunnuntai-iltana koko talomme ylösalaisin, mutta pussia ei löydy mistään. Tässä ei ole varsinaisesti mitään uutta, koska näiden vammautuneiden aivojeni kanssa minulla on lähes päivittäin jotain hukassa enkä muutenkaan muista paljon mitään, mutta aina uudet, eteentulevat vastoinkäymiset ärsyttävät mieltäni todenteolla.

Meni myös aikaa, kun selvitin taonta-yrityksen nimen,, koska se ei ole sama, josta korun ostimme. No, Tulimetsä löytyi ja nyt ei auta kuin tilata uusi koru. Se aiempikin löytyy tietysti heti, kun uusi on käsissä, jollen ole heittänyt sitä vahingossa paperinkeräysroskien mukana pois. HUOKAUS!

Tänään on taas yhtä upea, aurinkoinen syyspäivä kuin oli poikamme konfirmaatiopäivä, joten lähden tästä tekemään kierroksen Erkkolallani. Hyvää viikon jatkoa!






sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Etanaellin pipotehdas ja Aaden lankatehdas

Enpä ole pitkään aikaan jaksanut kirjoitella tänne blogiin, vaikka aiheita kyllä olisi ollut. Kunto vaan on ollut niin huono, että kun voimat on käytetty arjen puuhissa, ei jaksamista ole riittänyt juttujen aikaansaamiseen. Varsinkin pidemmät retket, vaikka ovat itsessään kuinka mukavia ja jakamisen arvoisia, ovat kuitenkin sen verran rankkoja, että niiden jälkeen tarvitsen pidemmän palautumisen. En vain tahdo jättää ihan kaikkea kivaa kokematta, vaan lähden mukaan vaikka hammasta purren, jos paikka/tapahtuma on helpon ja kätevän matkan päässä. Kun kuitenkin paljon mielenkiintoisia kohteita jää saavuttamatta.

Koska neulominen taitaa olla minulle sen verran autonominen toiminto, en koe sitä mitenkään väsyttävänä, vaan se sujuu siinä sängyssä lepäämisen sivutuotteena. Tai taksimatkoilla :) Siksi minulla onkin nyt esitellä jokunen valmistunut pipo. Laitan samalla muutaman kuvan parin viikon takaiselta Tallinnaan suuntautuneelta kässämatkalta, jonka Katju oli hienosti organisoinut. Linkistä löytyy hänen reissuraporttinsa kuvineen.

Vaikka olen tälläkin hetkellä kovassa flunssassa, näin oikein vaivaa ja "stailasin" takapihallemme kuvauspaikan pipoille. Tai valmiinahan se siellä on - korkeaksi jätetty kanto halonhakkuuta varten, johon pojilta oli vielä sopivasti unohtunut koivupölli :) 



Kahdesta ystäville neulotusta villatakista oli jäänyt Snurresta hankittua Puno Gepard -lankaa juuri sopivasta kahta tupsupipoa varten. Ihanan pehmeä ja kevyt lanka. Malli on molemmissa sama simppeli, mutta vaaleanharmaa on sopivampi hieman suurempaan päähän.


Viikko sitten vietin viikonlopun Hämeenlinnassa, jossa toimin elävänä kirjana Hämeenlinnan pääkirjastossa järjestetyssä Elävässä kirjastossa. Ihan mahtava tapahtuma taas ja monia mielenkiintoisia kohtaamisia! Yhdistin viikonloppuun käynnin Metsänkylän Navetalla, koska tarvitsin lisää lankaa keskenjääneeseen kämmekkäpariin ja muutenkin halusin pitkästä aikaa käydä aistimassa paikan ihastuttavaa tunnelmaa.

Ohuemman langan lisäksi ostin paksumpaa hahtuvalankaa (75% alpakkaa 25% villaa), josta syntyi malliltaan hyvin yksinkertainen palmikkopipo. Yritän päästä neulomisen rytmiin kiinni näillä yksinkertaisilla malleilla, koska neulomusten valmiiksi saattaminen on takkuillut koko kesän ajan. Varsinkin, kun usein käy kuten näiden kämmekkäiden kanssa.


Neulomista harrastavat varmaan huomaavat eron, vaikka kuva onkin epätarkka. Vasemman käden pari on neulottu paksummilla, nron 3,5 puikoilla eli jälki on hieman löysempää. No, ei auttanut kuin neuloa sille oikea pari (käden alla piilossa) ja tuolle nron 3 puikoilla neulotulle vasemman käden pari. Ei ole tosiaan ensimmäinen kerta, kun neulon eriparisia kämmekkäitä (HUOKAUS!).


Kävin viikolla Snurressa samalla reissulla kuin neuropsykologisessa kuntoutuksessa. Tarkoitukseni oli ostaa vain pari kerää lankaa yhteen huivi-projektiin, mutta Anne tietenkin esitteli innoissaan juuri tulleita uutuuksia. Cascade Yarnsin Magnum on 100% perulaista ylämaanvillaa juuri minun väreissäni - en voinut vastustaa. Vain värin valinta tuotti vaikeuksia.

Päädyin tuohon vaaleanruskeaan (oikeampi väri tuossa yläkuvassa), koska minulla odottaa neulomista luonnonvaalea paksu alpakkalanka. Mietinnässä on vielä, että teenkö tupsun tuohon pipoon, jonka alareuna on siis virkattu. Vyyhdin koko on 250g ja siitä saattaa tulla toinenkin pipo, jos jätän tupsut pois. Ai niin, käytin nro 10 puikkoja.


Minulla on tapana sovitella neulomani pipot omaan päähän ja tykkään, että pipo pitää vetää syvälle korvien päälle. Tämäkin on malliltaan juuri sellainen ja tuntuu tosi mukavalta ja lämpimältä, Eli pakkasia odotellessa :)

Seuraavaksi neuloinkin sitten paljon ohuemmasta langasta numero 3,5 puikoilla ja taas hyvin yksinkertaisen mallin ainaoikeaa. Paitsi ensimmäinen krs nurjaa. Lanka on sama kuin edellä olevissa kämmekkäissä eli Metsänkylän ohuempi alpakka (25% villaa).


Aloittaessani mietin pipon jätettäväksi takaa lörpälleen, mutta mielestäni sen voi myös kivasti taittaa alareunastaan lämmittämään korvia. Neulos on kivan tiivis ja pehmeä. Aloitin jo samanlaisen ruskealla alpakka-langalla, mutta se ei ole ihan niin pehmeää kuin valkoinen. Ei se karkeaa ole, mutta tuntuma on ihan eri.


Miksi sitten tehtailen näitä pipoja? En ole tänä vuonna menossa Naisten joulumessuille Wanhaan Satamaan, mutta olen ilmoittautunut Kahvila Leivintuvan joulumarkkinoille 29. marraskuuta Metsänkylän Navetalle. 


Sitten niitä kässämatkan kuvia:


Katju opetti meille menomatkalla M/S Finlandian kahvilassa Afrikan kukan virkkaamisen. Vaikka itse sanonkin, niin omastani tuli aika kiva, että näitä voisi kyllä virkata useammankin :) Olen yhä enemmän alkanut tykätä väreistä, mutta aina vaan päädyn noihin maanläheisiin vaalean, ruskean ja harmaan sävyihin. Ehkä minä vielä jonain päivänä räväytän ;)


Hurautimme suoraan satamasta minibussilla noin puolen tunnin ajomatkan päässä sijaitsevaan Aade Lõng lankatehtaaseen, joka oli itselleni ihan uusi tuttavuus. Oli kiva nähdä Viroa myös Tallinnan ulkopuolelta ja yritinkin kuvata ohikiitäviä maalaismaisemia ikkunan läpi onnistumatta siinä erityisen hyvin. Matkalla näkyi monia idyllisiä mökkejä ja vanhoja navettoja, joiden rakennustyyli on ihan omanlaisensa.


Monella matkakumppanilla oli jo etukäteen tiedossa, mitä tulivat täältä hakemaan, kun minä sen sijaan olin päättänyt olla ostamatta mitään. Vakaa aikomukseni oli ensin käyttää pois vanhat varastot. Hmm... vannomatta paras, tulihan sitä muutama vyyhti ostettua, kun lanka on niin halpaa.Ei ihme, että porukkaa käy ihan ympäri muailmaa ja suomalaisiakin joka päivä. Ryhmienkin kannattaa kuulemma ennen tuloaan varmistaa, että hyllyillä on lankaa  valmiina. Aade myy siis pelkästään vironvillaa; värjättynä ja luonnollisissa väreissä, kolmea eri paksuutta sekä lisäksi hahtuvaa kiekoissa.




Meillä oli tehtaalla oppaana neulesuunnittelija Anna Verschik, jonka kirja Saumattomat neuleet oli juuri ennen reissua ilmestynyt suomenkielellä.  Hän ottaa tuossa kuvaa onnellisesta langanostajasta, joka on saanut hyppysiinsä uutuuslankaa, jonka puna-musta-harmaa väri oli monen mieleen.


Vinkiksi Aaden menijöille: siellä käy maksuksi vain käteinen. Kuitti kyllä kirjoitetaan asianmukaisesti.

Iloksemme saimme kurkistaa myös tehdassaliin, jos koneet pyörittivät lisää lankaa. Kuviakin sai vapaasti ottaa, koska heillä ei kuulemma ole salaisuuksia :) Jos en ihan väärin muista, niin tehdas on toiminut noin 50 vuotta ja koneet taitaa olla samanikäisiä. Niissä oli mielestäni jotain niin kaunista.





Matka jatkaui monen suomalaisenkin käsityöläisen ja askartelijan tuntemaan Karnaluksiin, jossa oli varauduttu ostoksiimme nosturilla ;) Itse selviydyin vähien ostoksieni kanssa portaita 



Toisten mennessä vielä lähistön käsityöliikkeeseen, yritin itse kävellä Karnaluksista Viru-keskusken suuntaan, mutta olihan se kavuttava raitiovaunuun puolessa välissä. Tunnustan, menin pummilla.
Olin ehtinyt kiinnittää huomioni siihen, että Tallinnassa on rakennettu tosi paljon uutta vanhojen, korjattujen rakennusten päälle. Tämä vihreä seinä kiinnitti huomioni jo kauempaa ja lähelle päästyäni piti napata toinen kuva, koska seinät on päällystetty rikotulla lasilla, joka on mitä ilmeisemmin kierrätettyä.




Miksen tajunnut tätä kuvaa ottaessani, että tuonne laivalle on ihan älyttömän pitkä matka putkea pitkin. Osan matkaa oli sellaiset liukuhihnat, mutta kyllä meinasi puolessa välissä itku tulla, etten älynnyt pyytää satamasta pyörätuolikuljetusta laivaan. Juuri tuollainen hoksottimien puute on yksi seuraus aivovammastani.

Paluumatkalla meillä oli varattuna iso hytti, jossa oli erillinen makuuhuone, joten pääsin lepuuttamaan kipeää selkääni. Mutta enhän minä kauan malttanut huudella makkarin puolelta, vaan piti liittyä muiden seuraan suuren pöydän ympärille neulomaan. Oikein mukava porukka ja kiva reissu kaiken kaikkiaan. Kiitos Katju!

Ei minun ollut tarkoitus edes näin tarkkaan raportoida tuota kässämatkaa ja jouduinkin laajentamaan jutun otsikkoa. En myöskään jaksa oikolukea tekstiäni, joten pahoittelen mahdollisia virheitä.

Mukavaa uuden viikon alkua!