maanantai 30. maaliskuuta 2015

Uudet verhot

Tämän jutun kuvat on otettu jo yhdeksän kuukautta sitten, mutta vasta eilen syntyi valmista eli makuuhuoneemme sai uudet verhot. Mieskin ehti jo useampaan kertaan huomauttaa parittomista verhoista. Eripariset verhot kuulemma oikein hävettivät häntä; "mitä naapuritkin ajattelee" :)

Tarkoitukseni oli kyllä lähteä Hämeenlinnaan Kahvila Leivintuvan pääsiäismarkkinoille, mutta jäytävä selkäkipu muutti suunnitelmia. Koska sain tavallaan ylimääräistä aikaa, päätin vihdoin kaivaa kesken jääneen verho-projektin naftaliinista. Kipulääkkeiden voimalla jaksoin kyykkiä lattialla, koska muutenhan työskentelyasento ei ollut erityisen ergonominen.


Tästä siis lähdettiin liikkeelle; noin 5,5 metriä Lauritzon's Lindö -pellavaa ja suunnilleen saman verran yksiväristä pellavaa vuoriksi. Vaikka toteutin ensimmäisen verhon hieman oikoen, niin homma oli silti sen verran haastava, että toisen valmistuminen kesti näin kauan.


Ihan ensimmäiseksi ompelin erillisen rypytysnauhan varsinaisen verhon nurjalle puolelle. Vuorikankaan kiinnitin sitten sen alasaumaan. Koska kummassakin kankaassa on mielestäni kauniit reunat, niin en leikannut vuorikankaan leveydestä pois ylimääräistä 10 senttiä. Tässä vaiheessa tuli sitten oiottua eli käänsin reunan päälipuolelle enkä pujottanut päällisen ja vuorin väliin. Minua se ei haittaa yhtään, kun ovat ikkunan puolella, eikä ystävämme saati vieraat yleensä makuuhuoneemme verhoja käy tarkastamassa :)



Yläkuvasta näkyy, että kuva on kesältä, toisin kuin alakuvassa, josta saa vihiä, että tänään tuli ainakin eteläiseen Suomeen takatalvi. En vain saanut tänään otettua kunnollisia kuvia.




Kesällä valmistuneesta verhosta tuli täydellisen pituinen (kuvassa silittämättä), mutta eilen valmistuneesta tuli noin puoli senttiä pidempi. Olen aina inhonnut kaikenlaisia korjaustöitä, joten en mene vannomaan, että saan pituusvirheen korjattua. Ei sekään minua häiritse. Olen vain tosi tyytyväinen itseeni, että sain toisenkin verhon ommeltua.


Kivoja takatalvipäiviä!

torstai 26. maaliskuuta 2015

Elävänä kirjana Pieksämäellä


Oletteko kuulleet Elävästä kirjastosta?
En minäkään ollut - ennen kuin näin  YLE:n Puoli seitsemän -ohjelman toimittajan vierailevan sellaisessa viime syksynä. Tiesin heti, että tuo on minun juttuni ja samantien ilmoittauduin valtakunnalliselle postituslistalle, jonka kautta huhuillaan lainattavia kirjoja.

Halusin nimenomaan eläväksi kirjaksi ja muutaman kuukauden jouduin odottamaan, ennen kuin Pieksämäen nuorisotoimelta tuli etsintäkuulutus.  Silti mietin ilmoittautumista pari kuukautta, kun matka oli kuitenkin melko pitkä. Tässäkin tapauksessa järjestävä taho kyllä korvasi matkakuluja halvimman mukaan kohtuullisen matkan päästä tuleville, mutta itselläni oli niin kova tahto osallistua,  että lupauduin paikalle omalla kustannuksella täältä pääkaupungista. Tarjoaahan VR minulle eläkeläisenä junaliput kohtuuhintaan :)



Elävän kirjaston pystyttivät Kulttuurikeskus Poleeniin Pieksämäen nuorisotoimi, kirjasto ja SPR.
Minut vastaanotti ja opasti kirjahyllylle kirjastonhoitaja Paula Manninen.


Ennen avaamista hyllyllä oli näin laaja valikoima kirjoja odottamassa lainaajia. Meistä kirjoista ja lainaajista oli toki huolehtimassa useita kirjasto-"tätejä ja setiä", jotka kävivät noutamassa lainatut kirjat hyllystä takahuoneesta ja huolehtivat varauksista. Lainaajat eivät nimittäin voi valita kirjaa kansien perusteella, vaikka joku olisi niin halunnutkin tehdä :) 


Kuten aiheista voi päätellä, niin elävät kirjat edustavat usein vähemmistöön jääviä ihmisryhmiä, jotka elämässään kohtaavat stereotypioita, ennakkoluuloja ja rasismia. Tämän vuorovaikutteisen kirjaston ideana onkin hälventää kaikenlaista syrjintää ja edistää mm. yhdenvertaisuutta ja ihmisten keskinäistä kunnioitusta.

Laina-aika on 20 minuuttia, joka saattaa välillä venähtää, jos osapuolien välille kehkeytyy mielenkiintoiset keskustelut. Jatkoaikaa on syytä anoa kirjastonhoitajalta, koska kirjalla saattaa olla jo varauslista. Niin taisi käydä Elinalle, jonka luulimme jo yhdessä vaiheessa tulleen varastetuksi :)


Elina osoittautuikin varsinaiseksi best selleriksi. Olihan hänen kirjansa aihe niinkin vähän tunnettu ja mielenkiintoinen kuin "transsukupuolinen", että jopa paikallislehden toimittaja kävi hänet lainaamassa jutun tekoa varten. Elina on muutenkin jo vanha tekijä elävänä kirjana ja tottunut herättämäänsä kiinnostukseen, siksi hän avoimena ja rohkeana kirjana lupautui minunkin kuvattavakseni.

Lainausta odotellessa meille tarjoiltiin virvokkeita ja välipalaa, mutta kaikkein parasta oli käyttää tilaisuus ja tutustua muihin kirjoihin. Osa meistä päätyikin itse lainaajiksi, kun heräsi kiinnostus kuulla lisää tietyistä aiheista. Itselleni heräsi halu osallistua eläviin kirjastoihin myös lainaajan roolissa, vaikka huomasin, että voisin osallistua useammallakin kirjaotsikolla eilisen kahden sijaan. Muutamalla kirjalla oli nimittäin kolme eri aihetta ja yhdellä jopa neljä.

Jouduin odottamaan lainatuksi tulemista kaikkein pisimpään, mutta lopulta minut lainattiin kolme kertaa "Aivovammaisena". Elämäni jäykistetyn jalan kanssa ei herättänyt kiinnostusta.
Se taitaa olla niin poikkeuksellista, ettei sitä edes ole hoksattu pitää omituisena ;)
 Olin etukäteen ajatellut, että toimisin enemmän opettavaisena tietoteoksena, mutta lopulta koin, että lainaajani kaipasivat tavallaan myös vertaistukea. Sen verran henkilökohtaisiksi lainaustilanteet saattavat muotoutua. Toki säännöissä mainitaan, ettei liian tunkeileviin kysymyksiin ole pakko vastata. Ei myöskään tarvitse sietää asiattomuuksia, mutta sitä on vaikeampi estää, jos lainaaja haluaa avautua omista kokemuksistaan.


Tässä vaiheessa pitää kertoa, että minulla oli aamujunassa myös todella mielenkiintoiset keskustelut vastapäätä istuneen mukavan herran kanssa. Melkein unohdin kaivaa neuletyön esiin kassista :)

Kirjaston sulkeuduttua pidimme palautekeskustelun pizzaa syödessämme. Toki kyselimme kokemuksia heti, kun joku kirjoista palautettiin hyllylle, mutta oli kiva kuulla ajatuksia kaikkien ollessa yhtä aikaa paikalla. Myöhemmin saamme kuulla myös lainaajien mietteitä, koska heiltäkin pyydettiin palautteita.

Kaiken kaikkiaan oli kyllä mahtava ja positiivinen tapahtuma, jonka haluan kokea uudelleen. Itse asiassa olen lupautunut jo ensi maanantaiksi varakirjaksi erään helsinkiläisen ylä-asteen  elävään kirjastoon. Toivottavasti tulen lainatuksi! Olisi jännittävää kuulla nuorten kysymyksiä, koska eiliset lainaajani olivat kaikki aikuisia.


Aurinko paistoi upeasti, kun lähdin köpöttelemään rautatieasemalla. Kulttuurikeskuksen naapurissa on nykyisin ravintolana toimiva vanha kunnantalo, jonka naapurissa on sitten uudempi.
Kumpi on teistä kauniimpi? No, ymmärrettävästi kumpikin kuvaa omaa aikakauttaan.



Tämä tornirakennus kiinnitti huomioni jo saapuessani Pieksämäen asemalle ja muilta eläviltä kirjoilta kuulin sen olleen aiemmin vesitorni, sitten jonkun yrityksen pääkonttori ja nykyisin yksityisasunto. Aika huikea paikka kodille!

Aurinko alkoi jo laskea junan suunnatessa Helsinkiä kohti ja yritin kovasti saada hyviä kuvia upeasta auringinlaskusta. Se vaan oli kovin vaikeaa liikkuvassa junassa. Tämä on jossain Mäntyharjun paikkeilla.


Päivä oli pitkä ja väsyttäväkin, joten loppumatka taxissa kotiin oli mukava viettää kääriytyneenä lämpimään huiviin ja pipoon, joka muuten valmistui viime viikonloppuisella Turun reissulla junassa. 


Pipon lankana Puno Snurresta ja kolmiohuivin lankana Dropsin Alpaca Silk brushed.


tiistai 24. maaliskuuta 2015

Taide-viikonloppu Turussa


Turun taidemuseossa on parhaillaan esillä Ellen Thesleffin näyttely, jonne itse suunnittelin matkani jo tammikuun lopulla. Vierailuni ajankohdaksi valikoitui viime lauantai ihan sen vuoksi, että silloin oppaana näyttelyyn ja erityisesti taiteilijan elämään oli hänen sukulaisensa, elokuvaohjaaja Antonia Ringbom, Thesleffin sisaren lapsenlapsi.

Seurakseni näyttelyyn ja henkilökohtaiseksi autonkuljettajakseni sain blogiystäväni Eijan. Onneksemme olin varannut paikat museokierrokselle, koska se oli loppuunmyyty - eikä ihme.

Ihme oli kyllä se, että ylipäänsä ehdin ajoissa paikalle, koska olin lähellä myöhästyä junasta mentyäni aamulla ihan väärälle asemalle. Vaikka suunnittelen reissuni aina huolella ja nytkin olin miettinyt, että Turun rautatieasema, taidemuseo ja hotellini ovat ihan lähekkäin, niin silti jäi lähtöasema huomioimatta. Tuli melkoinen kiire ehtiä noin 10 minuutissa Vantaan Tikkurilasta Helsingin Pasilasta lähtevään Turun junaan, kun huomioi, että könkkäilen hitaasti kepin kanssa ja matkalle osuu useammat rullaportaat, joita pystyn nousemaan yksi askelma kerrallaan.

Kuva täältä: Turun Sanomat

No, Eija odotti asemalla, josta suuntasimme suoraan taidemuseolle.
Näyttelystä teki paljon vaikuttavamman se, että tuosta monipuolisesta taiteilijasta ja teoksista kertoi hänet läheisesti tuntenut henkilö, jolla on henkilökohtaisia muistoja taiteilijan elämästä.
Antonia Ringbom on todella viehättävä persoona, joka itsekin suorastaan liikuttui kyyneliin kertoessaan Ellen Thesleffin pyrkimyksestä absoluuttiseen kauneuteen. 

Koska itse näyttelyä ei saanut kuvata, otin pari kuvaa museon upeasta aulasta.


Kierroksen jälkeen Eija kyyditsi minut hotellilleni lepäilemään, ennenkuin tulisi noutamaan minut päivälliselle. Hän oli varannut pöydän ravintolasta, joka olisi minulle yllätys.


Huoneeni olin varannut huoltoasemana ja putkanakin aikoinaan toimineesta Hotelli Helmestä. Yhden hengen huone oli oikein siisti ja mukava, mutta ei niin erityinen, että olisi kuviini päässyt.

Ruokailemaan suunnistimme Vähätorille, joka sijaitsee Aurajoen varrella vastapäätä Turun Tuomiokirkkoa ja Pinellaa, joka on Turun vanhin ravintola.





Vaikka aurinko lauantaina näyttäytyikin, niin ilma oli todella kolea. Jotenkin keväiseltä kyllä näyttää kaiteeseen nojaavien polkupyörien jono. 


Kuvailin Vähätorin ympäristöä sillä välin, kun Eija kävi pysäköimässä auton, mutta hän taisi tulla ennen kuin ehdin ottaa kuvaa ravintola Mamista, jonne siis suuntasimme ruokailemaan.  Yläkuvassa on Anniskelukahvila Tiirikkala, joka sekin näyttää kutsuvalta. Naapurustossa oli muutaman muun ravintolan lisäksi myös ainakin sisustustusliike Divaani.

Eipä tullut sisälläkään Mamissa otettua kuvia, koska halusin ruokailun lisäksi keskittyä jutusteluumme. Oli niin hauskaa tavata kasvotusten ihminen, jonka kanssa olemme tähän asti vaihtaneet kommentteja ja ajatuksia blogeissamme sekä sähköpostitse.

Jatkoimme iltaa Eijan "kesämökillä", jossa hän esitteli nukkekoti-harrastustaan. Siitä voi lukea myös hänen blogistaan eijulista, jossa voi seurata mm. Pitsilinna-kerrostalon asukkaiden elämää.  Eräänlaista taidetta on mielestäni myös  noiden miniatyyri-maailmojen rakentaminen.

Tällaisilla roomboxeilla on sijoituttu ja voitettukin palkintoja alan kilpailuissa. Kuvat eivät tee oikeutta näille minihuoneille, jotka luonnossa näyttävät täysin autenttisilta. Yritän itse vielä hillitä jo kipinöivää halua alkaa sisustamaan minikoteja :)

"Downshifting"

"Huomenna kaikki on paremmin"

"Vaiheessa"


Hotellille palatessa oli jo pimeää, muttei erityisen myöhä. Olin kuitenkin  tosi  väsynyt, varmaan aamuisesta junaseikkailusta johtuen, joten uni tuli normaalia aikaisemmin.


 Seuraavana aamuna heräsinkin sitten ajoissa nauttimaan aamiaista pitkän kaavan mukaan. Se ei ihan onnistunut, koska harmikseni hotellilla ei ollut saatavilla päivän sanomalehtiä. Yritin sitten tihrustaa päivän uutisotsikot kännykästä. Kahvila Helmen aamiainen oli hyvää perustasoa. Karjalanpiirakat, munavoi ja tuoreet kurpitsasämpylät ansaitsevat erityismaininnan.

Koska juna Helsinkiin lähtisi vasta puolilta päivin ja Turun taidemuseo sijaitsi suunnilleen puolivälissä matkalla rautatieasemalle, päätin köpötellä hiljakseen Puolalanpuiston mäelle katsomaan  Ellen Thesleffin näyttelyn uudelleen. Aikaa ei silti ollut liikaa, jotta olisin ehtinyt kuvata kaiken mahdollisen reitin varrelta ja hirveän kylmäkin oli. Muutaman kauniin sisäänkäynnin sentään ikuistin.




Kannatti tosiaan käydä katsomassa näyttely toiseen kertaan rauhallisempana hetkenä. Tuntuu, että teoksiin pääsi paremmin sisälle, kun ehti miettiä vähän tarkemmin. Thesleffin koko tuotanto ei ollut minulle ennestään tuttu ja itse asiassa oli yllätys, miten monipuolisesti hän oli eri tyylejä käyttänyt. Tykkäsin erityisesti hänen tummasävyisistä, mtta herkistä muotokuvistaan. Aion ehdottomasti hankkia Antonia Ringbomin tekemän dokumentin Jag söker solen, joka kuului osana näyttelyyn, mutta jota en nyt katsonut.


Hauskannäköinen talorivi Puolalanpuiston varrella.



Ja nyt kun kurkkasin Gaggui kaffelan nettisivuja, niin harmittaa, etten ehtinyt pysähtyä kaffelle.  Mutta onneksi Turussa kannattaa käydä useammin, joten viimeistään kesällä pitää tehdä uusi reissu.

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Korentoja koltussa

Ajattelin tulla pikaisesti ilmoittautumaan, että täällä sitä ollaan, vaikka blogi on viettänyt pientä hiljaiseloa. Olen vaan ollut aika rajun ja sitkeän influenssan kourissa. Ennen taudin puhkeamista ehdin ommella itselleni uuden koltun. Vai sanoisiko tuota tunikaksi?


Korento-trikoon kuosi on Mersia Designin ( https://www.facebook.com/MersiaDesign?fref=ts ) käsialaa ja sitä saa tilata  koot.fi - nettikaupasta ( http://koot.fi/Kankaat/Oma-tuotanto ).



Tunikan kaava on peräisin Ottobre-lehdestä 5/2012. Helpommalla olisin päässyt, jos olisin käyttänyt saman lehden toista mallia, jossa etu- ja takakappaleet olisi olleet yhtenäiset. Jostain syystä ajattelin trikoon olevan napakampaa, jolloin  rinnan alle tekemäni poikkileikkaus olisi ollutkin ihan hyvä vaihtoehto. Tässä ohuemmassa, hyvin laskeutuvassa trikoossa nuo muotolaskokset eivät ole ihan välttämättömät.

Olin siis ehtinyt jäljentää kaavat ennen kuin sain kankaan ja halusin päästä heti tositoimiin. Sovelsin kyllä ohjeita oman pääni mukaan. Tein ensin sivutaskut, mutta saksin ne pois ja helmaan pujotin kuminauhan. Hihat on 3/4 pituiset, jotka olen kuvassa käärinyt hieman ylöspäin.


Kovin tarkkoja kuvia en saanut, kun itselaukaisimella kuvatessa tulee vähän kiirus. Ja oli ihan hirveän kylmä, vaikka ilma olikin aurinkoinen. 


Harmittaa muutenkin vietävästi, että jouduin ihastelemaan aurinkoisia päiviä pääasiassa verhojen raosta sängyn pohjalta, kun olisi ollut ihanteellinen ilma vähän kuopsutella pihalla. Varsinkin, kun ennusteet lupaavat kylmeneää. No, minä matkustan huomenna Turkuun, joten pihatyöt saavat muutenkin odottaa.

Hyvää viikonloppua!


torstai 5. maaliskuuta 2015

Kätevä isäntä

Esittelen nyt viimeisimmän aikaansaannokseni, jonka sain illalla ähellettyä valmiiksi Peroba Cafen neuletapaamisen jälkeen. Se oli varsinainen työvoitto ja lopputuloskin on mielestäni ihan kelvollinen. En ikävä kyllä (taaskaan) muistanut kuvata alkuasetelmaa, mutta tuunasin siis valmiista lampunvarjostimesta uudennäköisen ompelemalla sen päälle pellavaisen "hupun".


Ei mikään kovin vaikea tehtävä, jos olisi vähän tarkemmin miettinyt :)
Tarkoitukseni olikin tehdä harjoituskappale ennen suurempaa projektia.


Tästä näkyy alle jäänyt vanha varjostin, joka on ihan vain kangaspäällysteinen pahvikiekko. Mittasin sen korkeuden ja ympärysmitan ja leikkasin pellavasta kaksinkertaisen pituuden, jonka ompelin yhteen renkaaksi. Ala- ja yläreunaan leikkasin liian vähän taitevaraa, joten nauhakujista tuli liian ahtaat ja siitä syystä oli tosi hankalaa pujottaa kiristysnauhat hakaneulan avulla. Kun vielä lisäksi tuo pellava on melkoisen paksua ja tukevaa. Moneen kertaan piti aloittaa alusta ja lopulta vaihtaa aukeilevan hakaneulan tilalle klemmari, jolla sain työn valmiiksi, sormet hellinä.


Sitä pohdin, että läpäiseekö valo tuota viritystä, kun on tavallaan kaksi varjostinta päällekkäin. Kokeilin kolmea eri polttimoa ja ensimmäisen kuvan valo on minusta kaunein, kun valaisimen ei ole tarkoitus toimia kuin yövalona vierashuoneessa.  Tuon lasisen jalan olen vuosikausia sitten ostanut Pentikin Arabian tehtaanmyymälän alesta. En muista oliko alkuperäinen varjostin siinä mukana, mutta sen päällä olen pitänyt myös irrotettavaa kangasvarjostinta.


Yllä näkyvä grafiikantyö on Emmi Vuorisen Kotikutojat, joka on ihan lempparini. Tällainen kutoja kun olen :) Se on tarkoitus ripustaa seinälle tuohon pikkupöydän yläpuolelle, mutta siihen tarvitaan poraa, joten pitää odottaa miestä. 

Huomasin myös klassisen mokan, että kuvaaja ei älyä heijastuvansa jostain, mutta onneksi tapoihin ei kuulu kekkuloida nakuna täällä kotona :)


Pitää vielä huomauttaa, että kuvissani joskus näkyvät kärpäsen kakkaa muistuttavat pisteet eivät ole sitä, vaan huomasin vasta, että kännykkäni ruudussa on pieniä säröjä, jotka näkyvät myös valokuvissa.

Niin, ja mihin tuo otsikko sitten liittyy?
Varsinaiseen projektiin, jossa tarkoitukseni on tehdä suuret varjostimet olemassa oleviin jalkoihin, kun kaupoista, netistä, mistään ei ole löytynyt sopivia. Väärän värisillä kankailla on löytynyt jotain sinnepäin, mutta sitten keksin, että minullahan on kotona erittäin taitava ja käsistään kätevä mieshenkilö. Kun (auto)tallista vielä löytyy pelit ja vehkeet, niin tämmöiset niistä tuli - ihan antamieni mittojen mukaan. Nyt pitää vielä ommella ne huput. Pellavaakin köytyy tältä Sulo Vileniltä vielä monen monta metriä, vaikka olen sitä ahkerasti ystäville tyrkyttänyt. 


Yhteistyöllä se sujuu. Mies kyllä mielellään värkkäilee kaikenlaista, jos sen voi tehdä autotallissa, mutta reiän poraaminen taulua varten voi jo tuottaa vaikeuksia ;) Ei ne kaikki hommat minultakaan nykyisin kädenkäänteessä suju, joten saatte jännityksellä odottaa, koska esittelen valmiit varjostimet (monen muun keskeneräisen homman lisäksi).

Mukavaa loppuviikkoa!