torstai 29. tammikuuta 2015

Ystäväterapiaa päiväristeilyllä

Tarkoitus oli lähteä Tallinnaan katsomaan Kadonneen maailman loistoa eli Art Déco -muotia Viron taidemuseo KUMUun. Varasimme ystäväni kanssa sopivan päivän kalenterista, mutta vasta sitten selvitimme, onko näyttely vielä esillä. Ei ollut, vaan se sulkeutui jo pari päivää aiemmin. Seuraamme halusi liittyä "kolmaspyörä"  nimenomaan näyttelyn vuoksi, mutta ei museovierailun väliin jääminen haitannut, vaan keksisimme jotain muuta. Emme kuitenkaan aikoneet rampata ympäri kaupunkia, koska päiväristeilyllä siihen jäisi aikaa vajaat neljä tuntia. Minulla oli idea, mutta siitä keskustelimme hieman myöhemmin.



Ensin etsimme sopivan leiriytymispaikan laivan baarista ja varustauduimme asianmukaisin virvokkein - vähän sisäistä lämmikettä ennen kylmään ulkoilmaan menoa. Sitä ennen kohotimme toki maljan toisillemme.  Mukavan hämärä nurkkaus nojatuoleineen löytyi helposti, koska VikingXPRS ei ollut läheskään täynnä. Ohi lipuvia maisemiakin pääsi ihailemaan pelastusveneiden raoista :)

Siinä sitten setvimme toistemme surut ja murheet, ilot ja onnentunteet. Eli ihan parasta terapiaa!

Ehdotukseni sai kannatusta ja niinpä hyppäsimme heti satamassa taxiin. Tallinnan taxit onneksi joustavat jonossa ja asiakas saa valita itselleeen sopivamman kulkupelin. Niinpä me otimme pikkubussin, jonne pyörätuolini mahtui kasaan litistettynä hyvin. Tallinnassa ei ole invataxeja yhtä helposti saatavilla kuin Helsingissä tai ainakin sellainen pitäisi osata tilata jostain etukäteen. Minun kun ei tarvitse istua omassa tuolissani koko matkaa, niin tämä järjestely sopi hyvin. Lahden toisella puolella voi myös saman kuskin kanssa sopia paluukyydin helposti. Kyllä Suomessakin joskus voi, mutta jos kuskin vuoro on loppunut, hänen pitää tilata paluukyyti keskuksesta ja siitä pitää maksaa ennakkolisä.


Saavuimme kohteeseen Telliskivi Loomelinnak takaoven kautta. Olen kertonut paikasta blogissani aiemminkin, kun kävimme täällä mieheni kanssa lokakuussa 2013. Onko siitä jo niin kauan?
Paljon oli ehtinyt tapahtua ja uusia putiikkeja tulla lisää. Lähes kaikki niistä liittyvät jollain lailla kierrätykseen ja ekologisuuteen sekä virolaiseen designiin. On luonnonkosmetiikkaa, käsitöitä, vaatteita, herkkuja ja huonekaluja sekä tietty kahviloita ja ravintoloita.


Ensimmäisenä taisimme tutstua Vintage Chickiin, jonka tyyli on melko romanttinen. Sen valikoimiin kuuluu niin uutta kuin kierrätettyä, vaatteista huonekaluihin ja sisustusesineisiin.





Aika hauskat on nuo eri väriset toimistotuolit. En älynnyt kysyä, mutta oletan niiden olevan vanhoja, jotka on vaan maalattu uudelleen. Oli ihan pakko kurkata, onko mustassa pikkusalkussa jotain sisällä. Avasin kannen ja olihan siellä - kaunis soitin :) Tunnustan, en tiedä mikä torvi on kyseessä.


Ehe Mood myy Reilun kaupan tuotteita; suklaata, viinejä, koruja ja vaatteita.

Melkein ohitin tämän kaupan, kun oviaukolla riippui lasten vaatteita. Onneksi kurkkasin sisään, koska ekokauppa Roheline Vihmavari myy vauvojen- ja lastentarvikkeiden lisäksi valikoiman kivoja lankoja luonnonmateriaaleista. Kuvat on surkeat, koska napsin ne salaa. Myyjä vaikutti todella närkästyneeltä, kun kysyin lupaa kuvaamiselle.



Ihastuimme Dropsin pörheän pehmeään alpakka-silkkiin, jonka hintakin tuntui edulliselta, 2,35 euroa/25g kerä, jossa 140m lankaa. Melko riittoisaa siis. Minä tietty hamstrasin omia lemppareita eli maanläheisiä värejä. Tekisi mieli neuloa niistä pusero. Ostin myös muutaman kerän harmaata alpakka boucleeta. Kotona vertasin uteliaisuuttani hintoja Suomen hintatasoon, eikä niissä ollut eroa kuin 20-30 senttiä.  En ole vaan aiemmin ollut intona näin ohuisiin lankoihin, kun olen jämähtänyt niihin paksuihin pipo- ja huivilankoihin.


Minu Väike Maailm myy myöskin lastenvaatteita, mutta myös luonnonmukaisia saippuoita ja villatuotteita - kaikki virolaista tuotantoa.




50-70-lukujen skandinaavisia  huonekaluja myyvä Retro osakond oli kiinni, mutta käytävillä oli kaikenlaisia huonekaluja myynnissä, mm. kivan pirteä pinnasänky. En oikein tiedä, minne maksu olisi pitänyt suorittaa, mutta ehkä se olisi selvinnyt, jos jotain olisin välttämättä tarvinnut. Osa huonekaluista oli myynnissä Homeart -sisustusliikkeessä, jossa toimii myös pikkuinen kahvila.




Osa Homeartin valikoimasta tuo mieleeni Granitin, lähinnä nuo sinkkiset astiat ja muut puutarhavälineet. 



Nuo valkoiset metallilankakorit taitavat olla ihan uusinta uutta, koska näin niitä jonkun juuri Formex-messuilla käyneen kuvissa.


Mökille ostin tuon tyynynpäällisen siinä toivossa, että siellä on sitten kaunista, kunhan kaikki on valmista ;) Se vaan tuli tässä mieleen, että vastaava olisi ollut melko helppo tehdä itse. Kirjain-sapluunoita ei välttämättä löydy juuri samalla fontilla, mutta väliäkös sillä.


Pikaisesti pyörähdettiin taiteilija- ja askartelutarvikkeita myyvässä Artessa. Kuten tuosta vastapäisestä rakeenuksestakin näkee, niin alueen arkkitehtuuri on melkoisen rouheaa.

Virolaiseen designiin noin käyttötavaran merkeissä pääsee varsin kattavasti tutustumaan Les Petites - liikkeessä, jolla on melkoisen suuri myymälätila, joka toimii myös galleriana. Valikoimiin kuuluu myös vintagea ja vaatteita muista maista. Näköjään olen ottanut vain muutaman  valikoidun kuvan.


Tämä tuoli näyttää jotenkin siltä, että olisi mukava istua. En kyllä kokeillut.


Kreikkalaisen HEEL Athens Lab;n vaatteet olivat kaikki 40% alessa, mutta harmikseni vain S-kokoja jäljellä. Ihastuin nimittäin tuohon pallo-taskuiseen tunikaan. Kävin heidän verkkokaupassaan ja ihastuin moneen muuhunkin vaatteeseen. Niissä on nimittäin ekologisuuden ja eettisyyden lisäksi mukana huumoria. Sitä on myös alla olevassa keraamisessa korva-korussa. 


100% villasta kudottuja WOOLISH peittoja ja tyynyjä oli kauniissa maanläheisissä ja pastelleissa väreissä. Yritin selvittää niiden taustaa, joka jäi melko epämääräiseksi, koska heillä ei ole nettisivuja, mutta facebookista kyllä löytyvät. Merkiltä oli myynnissä myös ponchoja.

Ainoa ostokseni oli tämä euron maksanut kortti. Eikö olekin söpö?


Päättelin sanakirjan avulla, että kortissa lukee: Pelolla on suuret silmät.
Myyjä laittoi kortin paperipussiin ja hieman ihmetytti pussin paksuus. Kotona sieltä löytyi ostamani kortin lisäksi seitsemän muuta korttia, mm. nämä hauskat kirahvi ja pupu kortit. Eurolla!


Sitten olikin aika mennä syömään. Päätimme testata F-hooneen, jota on niin paljon eri yhteyksissä kehuttu. Sisältä loistikin kutsuvasti lämmin valo.




 Pöytiin on helppo suunnistaa lattiaan maalatun kartan katuja pitkin. Arki-iltapäivänä tyhjiä pöytiä oli runsaasti, kun lounasaikakin oli jo ohi. Me emme uskaltaneet valita ikkunapöytää, etten olisi vahingossa rullannut laidan yli.



Palvelu oli erinomaisen ystävällistä ja ruoka oli hyvää. Minä söin furgerin eli F-hooneen oman burgerin juures-ranskalaisilla (tosi hyviä) ja jälkkäriksi creme bruleen. Hinta oli ihan kohtuullinen, kun kolme pääruokaa, kolme juomaa (kahdessa alkoholia) ja kolme jälkkäriä kustansivat tasan 40 euroa.



Ilta oli pimentynyt, kun hipsimme jo odottamassa olevaan taxiin, mutta kello oli kyllä edellä.
Paluumatkalla käväisimme tarkistamassa laivan tax free -valikoiman ja nuuhkimassa muutamia tuoksuja. Voiko muuten enää puhua verovapaudesta, kun hinnat ei juuri maissa myytävien tuotteiden hinnoista poikkea?


Minä en juurikaan tuoksuja käytä ja samat pullot seisoo kylppärin hyllyssä vuodesta toiseen.
Siksi niitä voisi valita ihan vain pullojen ulkonäön perusteella. Kuten vaikka tuon yläkuvan Valentinon tuoksun.

Daisy Dream:ssä oli kauniin pullon lisäksi hyvä tuoksu.









Burt's bees hyllyn tyhjensin taas lemppari-kosteusvoiteestani eli milk & honey body lotionista.

Melkein luulin, että laivalla ei myyty Fazerin uutuutta, maitosuklaata höystettynä pop cornilla., jota eräs ystäväni kehui ostaneensa matka-messuilta. Onneksi huomasin seinässä mainoksen ja ehdin palata takaisin suklaan ostoon. Vaikka en nykyään suklaasta erityisemmin välitä, niin vanhaan tapaan pitää uutuuksia saada heti maistaa. Ko. suklaata ei taida vielä saada maista, mutta eiköhän se pian ole kaupoissa. Valitettavasti kuvaa ei ole saatavilla, koska omat herkkupeppuni täällä kotona ehtivät tuliaisten kimppuun salaamaakin nopeammin ;)


Ihan huippukivalla reissullamme oli mukana myös jänis.

To be or not be?
Vaikka ei sen väliä,
mä kokeilen.

Sainpas vihdoin valmiiksi tämän matkakertomuksen. Ei siinä mennyt kuin reilu viikko :)

Hyvää viikonloppua teille!