keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Juhannuspäivän road trip

600 kilometriä Hesasta Korppoon kautta Turkuun  ja takaisin Mustion kautta. Hauska päiväretki äidin kanssa, pääkohteena Korppoossa sijaitseva Amalias hem -sisustuspuoti, jonka omistaja Terhi lupasi tulla kesken juhannuksenvieton avaamaan ovet ihan meitä varten. Siinä vasta palvelua, sanon minä! No, eipä tarvinnut turhaan tulla, koska paikalle oli pölähtänyt heti oven auettua muitakin :)


Saaristossa kun oltiin, niin tarvittiin lossia ja kuten kuvasta näkyy, sää oli suosiollinen ja Suomen lippu sai liehua sinistä taivasta vasten. Tässä ollaan juuri ajamassa Nauvoon vievälle lautalle. Ei olisi voinut olla upeampi ilma eikä maisematkaan huonot olleet :)

Amalias hem ja ihanat aarteet
Lisää herkkuja

Ja vielä vähän ihanuuksia

Iloinen putiikinpitäjä Terhi pakkaa mun ostoksia
Tärkein ostokseni oli isot sinkkisäiliöt, joihin piilotan marsujen heinä- ja purusäkit. Säiliöistä näette kuvan vierailemalla Amalias hem -blogissa, en nyt jaksanut kuvata niitä tähän hätään. Ja kiitos Terhi, sakset tuli tänään perille. On aina yhtä ihanaa löytää postilaatikosta jotain muuta kuin laskuja.

Myöhäisen lounaan nautimme ravintola Rumar Strandissa, vaikka ikävä kyllä kaikki kalat oli ehditty pistellä parempiin suihin.



Masut täynnä matka jatkui kohti Turkua ja serkkuni uutta opiskelija-boxia. ´Tarvitsimme hieman ajo-ohjeita, koska navigaattori ei tunnistanut osoitetta (joka osoittautuikin vääräksi), mutta "onneksemme" apuaan tuli auliisti tarjoamaan herrasmies, joka oli itsekin ottanut hieman neuvoa-antavaa. Hän myös kosi minua eikä ollut moksiskaan vaikka kerroin olevani jo naimisissa. Olisi kuulemma pitänyt ottaa ero! Silmänikin tuo kehui kauniiksi, vaikka tuskin näki niitä aurinkolasieni takaa :) Varsinainen pastori, joksi hän itsensä esitteli.

Visiitti Turussa oli hyvin lyhyt, koska piti vielä käydä tätini luona Mustiossa. Eikä me sielläkään kauan viivytty, kunhan syötiin iltapalaksi herkullista kasvispiirasta.
Että sellainen reissu tällä kertaa.


Friends forever -malliston pellavakoru sopii täydellisesti Ruotsista ostamani European Culture -pellavatunikan kanssa. Luonnossa näyttää vielä paremmalta :)

Aurinkoista viikkoa!

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Mökkitunnelmia






Vietin mökkijuhannusta pikakelauksella vain perjantaina ja ajelin kotiin puolilta öin. Piti vielä mökiltä lähtiessä pysähtyä kuvaamaan nuo ladon seinään nojaavat heinäseipäät. Juhannuspäivän aamuna starttasin kohti Korppoota, mutta kerron siitä reissusta seuraavassa postauksessa. Öitä!

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Vihdoinkin valmiit villasukat (...ja vähän kukkia)

*Huokaus*...  Näitä on nyherretty kuin Iisakin kirkkoa kaiken muun ohella. Mutta nyt ne on valmiit. Ja aion keskittyä vähän aikaa koruihin, koska useampikin tilaustyö on odottamassa. Ta daa, tässä ne nyt on:


Joku tietty ihmettelee, että mikä noissa nyt kesti. Tiedän - pitäisi keskittyä yhteen tai vain muutamaan asiaan kerrallaan. Mutta kun on niin paljon kiinnostavia juttuja, tekemistä ja ihmettelemistä, ja tunteja päivässä liian vähän. Laiskotteluunkin menee liikaa aikaa ;-)

Sitten niistä kukista. Viikonloppuna tuli huhkittua rikkaruohojen kimpussa hikipäässä, hyttysten ilona. Nyt joka paikka kutiaa ja kynnenaluset on mustana, vaikka kuinka jynssäisi. En osaa käyttää hanskoja kitkemisssä, vaan oikein nautin, kun tunnen juurten irtoavan jostain syvältä maan uumenista.

Sunnuntaina eksyin paratiisin portille Esoonlahdessa. Liikuin siellä ihan muissa asioissa (Hopen), kun huomasin puutarhamyymälän, jonka ohi meinasin porhaltaa. Koska tyhjät ruukkuni kaipasivat vielä joitain kesäkukkia, päätin poiketa. Kyllä kannatti!



Tämä iloinen orvokkikuoro toivotti tervetulleeksi Nuurtilan kukkataloon. En ole ennen nähnyt orvokkeja noin ilmeikkäinä. Ne taisivat nauttia ympäristöstään yhtä paljon kuin minä! Vaikka myymälä ei ollut suuren suuri, niin kaikki oli runsasta, värikästä, hyvin hoidettua ja laadukasta. Löysin muutamia lajeja, joita en ollut ennen tavannut. Ja henkilökunta oli super-ystävällistä ja mukavaa.








Omat ostokseni ovat tässä:






Kotimaisia kerrottuja markettoja - suloisia

Laventelien kukkalatvus on kolmihaarainen

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Salakuva Santanan konsertista


Ja vielä huono sellainen - kännykällä otettu. Lainkuuliainen kun olen, en uskaltanut tähtäillä oikealla kameralla, koska se oli kiellettyä. Vietimme siis 13. hääpäiväämme Santanan konsertissa, varustuksena Ullan kutomat villasukat ja Islannista ostettu villahuopa. Hyvin tarkeni :-)


Herra Carlos Santana itse oli hyvin symppis lökäfarkuissaan, hupparissaan ja pipossaan. Nyt sukellan oman lökäpöksyni kainaloon. Heippa!

HOPEn hommissa ja kukkajuttuja

Taidan olla vähän hullu, kun vietin melkein koko aurinkoisen ja helteisen kesäpäivän sisätiloissa. Varsinkin, kun huomisesta alkaen on taas luvassa viileämpää ja sadettakin. Olin kuitenkin jo aiemmin päättänyt pitkästä aikaa piipahtaa Hopen varastolla ja tänään oli siksikin hyvä tilaisuus, kun mies oli mökillä vanhemman pojan kanssa ja nuorempi lähti veneilemään kaverinsa kanssa.

Eihän siitä sitten mitään lyhyttä visiittiä tullut, kun kerran vauhtiin pääsin. Viisi ja puoli tuntia vierähti hikisesä varastossa mylläten ja voin kertoa, ettei siellä ole kovin puhtoista. Mulle tulee vaan hirveä himo järjestellä, viikata ja etsiä oikeita pareja kengille niin, että ajantaju katoaa. On myös helpompaa pakata avustuksia, kun ehtii välillä purkaa lahjoitusnyssyköitä ja -pussukoita, jotta näkee mitä kaikkea niihin on kätkeytynyt. Kanssaihmisten avokätisyys ja auttamisenhalu on kyllä ilahduttavaa. Hope-yhdistyksen toiminnanjohtaja Kirsi kävi perheineen hakemassa hirmuisen määrän Ikean lahjoittamia tyynyjä huomisiin avustuskuljetuksiin ja heidän autonsa oli kyllä näkemisen arvoinen. Se oli niin täyteen ahdettu, että hyvä kun itse mahtuivat sisään!

Sitten vähän kukkajuttuja eli lisää auenneita nuppuja. Ehdin aamupäivällä istutella vähän kesäkukkia, mutta kameraa en malttanut kaivaa esiin vaan nämä ovat parin päivän takaisia.

Pionin kukat on jo menettäneet värinsä auringon paahteessa

Tässä kurjenmiekassa on tosi kaunis väritys

Eikä tämäkään hassumpi ole, kuvakulma vain vähän outo

Punapäivänkakkaroita mulla on myös vaaleanpunaisina

Tarhapäivänlilja

Lumihiutale laventelin värisenä

Uusi tuttavuuteni - härmesalvia
Kuten huomaatte, kukkapenkissäni riittää värejä. Siellä on muistaakseni vielä kolmattakin eri kurjenmiekkaa, joka ei ole vielä avannut nuppujaan. Nuo tarhapäivänliljat ja kurjenmiekat on tuotu vanhan talomme puutarhasta ja ovat kyllä melkoisia sissejä, kun ovat vuodesta toiseen puhjenneet kukkimaan minun huonosta hoivastani huolimatta.

Kesäkukkaistutuksiin taas olen valinnut, kuten monena muunakin kesänä, vain valkoisia ja laventelin värisiä kukkia eli markettaa, tähkälaventelia, lumihiutaleita, riippuneilikkaa, kosmoskukkaa ja koska poikkeus vahvistaa säännön, niin pari valko/aniliini-kukkaista pelargoniaa (tai en tiedä mitä ovat eikä niistä olekaan tähän hätään kuvaa).

By the way, kesälomareissukin on buukattu, lähden poikien kanssa Gotlantiin. Mies siis jää töihin, emme tänä kesänä saa pidettyä yhtäaikaa lomiamme. Vaikeaahan se olisi, kun mulla onnettomalla on vain kome viikkoa ja siitäkin pari päivää on jo "tuhlattu" toukokuiseen sisustusreissuun. (Ja jonka reissuraportin kakkososa odottaa vieläkin julkaisua :-)

Kivaa alkavaa viikkoa kaikille!

lauantai 11. kesäkuuta 2011

KIP eli Neulotaan julkisesti -päivä

Tiesittekö, että tänään vietettiin kansainvälistä Knit In Public eli neulo julkisesti -päivää? Minäkin osallistuin tähän teemapäivään, sillä KOTOliving järkkäsi kaikille avoimen neulonta-session tiloissaan Itä-Helsingissä. Eipä olisi uskonut, että pienteollisuusalueen keskeltä, autokorjaamojen ja moottoripyöräkerhojen naapurista löytyy ihastuttavan värikäs kotoilun keidas. Vaikka esimakua antoikin tämä ulko-ovella vaastaanottanut herkullinen kiikkutuoli.


Sisälle oli kerääntynyt Anu Harkin seuraksi naisia neulomuksineen nauttimaan mm. herkullisesta raparperipiirakasta ja sämpylöistä. Yllättävää kyllä, minä en ollut ainoa, joka kesälläkin neuloo talvisen paksuista ja lämpimistä langoista:-) Sain taas uutta puhtia saattaa pitkävartiset palmikkosukat valmiiksi. Ne ovatkin olleet jäähyllä kaiken muun tekemisen takia.


Sisätiloista näette lisää kuvia syksymmällä, kun KOTO aloittaa ohjelmat telkkarissa ja radiossa. Voisin kuvitella, jaksoista tulee yhtä ihastuttavia kuin Ratulakin on.


Paikalla järjestettiin myös arvonta (toivottavasti onni on myötä) sekä lankojenvaihtoa. Saapa nähdä mitä tästä saaliista syntyy? Ovat kyllä värikkäämpiä kuin mitä normaalisti neulon, mutta tuosta oranssista Ainosta mulla on tekeillä paksu villatakki (ollut kesken iät ja ajat). Monivärisen Puron otin tuliaisiksi ystävälleni, joka ei päässyt paikalle.


Ei muuta kuin neulomisiin! Enköhän pikapuoliin saa laitettua tänne kuvan valmiista sukista. Helteistä huomista!

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Kumihanskat ja kuivia herneitä, kesäkukkia ja auenneita nuppuja

Näitä oli ihan pakko lähteä lähi-Siwasta ostamaan juuri ennen sulkemisaikaa. Löytyikin tuollaiset ärtsyt pinkit :-)


Ja mihin niitä sitten tarvittiin?


No pojan hernepyssyyn tietty :-) Mitäs muuta sitä kesälomalla tekisi kuin tähtäilisi pihavaloja kivikovilla herneillä. Onneksi nuorisotalo järjestää juhannukseen asti päivisin kivaa ohjelmaa, niin pysyy jälkikasvu enimmäkseen poissa pahanteosta. Huomennakin menevät stadikalle uimaan ja torstaina on vuorossa Luonnontieteellinen museo.

Koulujen päättäjäiset on siis onnellisesti ohi, vaikka haikeaa oli kuudesluokkalaisten läksiäisjuhlassa. Minä ainakin vuodatin kyyneleitä silmät punaisina, niin liikuttavia olivat puheet.
Lauantain loppupäivä meni ylppärijuhlissa Porvoossa. Terkkuja vaan sinnepäin, joko on pestopastasalaatti ja kakkujen rippeet syöty?

Ulkona en ehtinyt paljoakaan oleskella, vaikka aurinkoista olikin, mutta kesäkukkia ehdin silti hankkia. Osa on vielä istuttamatta ruukkuihin, joten pitänee laittaa hösseliksi huomenna - siis tänään.


Tässä vielä niitä auenneita nuppuja. Aikas upeita, vai mitä!





Kauniita unia!